”An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur” (Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan)
Ruotsin valtaneuvos Axel Oxenstierna
Suurvaltasuhteissa eletään voimapolitiikan aikaa. Vahvat persoonat ja egot vaikuttavat: Trump, Putin ja Xi pystyvät tekemään omavaltaisia päätöksiä enemmän tai vähemmän valtiollisista elimistä välittämättä. Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen ja kansallisen järjestelmän tarjoama turva on heikentynyt radikaalisti. Henkilökohtaiset tapaamiset ovat nousseet suurten päätösten keskipisteeseen. Persoonallisten piirteiden ja henkilökemioiden analysoimisella pystytään arvioimaan valtiojohtajien kahdenvälisten kohtaamisten seurauksia, luomaan skenaarioita ja ennakoimaan eskalaatiota.
Vaikka tunteilla on ollut aina vahva sijansa poliittisten johtajien ajattelussa ja kollektiivisen todellisuuden muotoutumisessa, niiden merkitys on nykytilanteessa korostunutta. Trumpin impulsiivisia päätöksiä ja mielenmuutoksia seurataan hermostuneina. Putinin pelottelu atomiaseeseen turvautumisessa koettelee Euroopan poliittisten päättäjien hermoja ja resilienssiä. Kiina on nostanut brändiään Xi:n rauhallisella olemuksella ja viileällä harkinnalla.
Tunnereaktio käynnistyy usein ennen tietoista harkintaa. Tunteen syntymistä emme yleensä voi suoraan tahdonalaisesti kontrolloida, mutta voimme jossain määrin säädellä sen voimakkuutta, kestoa ja siihen perustuvaa toimintaa. Tunteet ovat evolutiivisesti kehittynyt järjestelmä, joka auttaa nopeasti arvioimaan tilanteiden merkitystä. Tietoinen arviointi ja harkinta tulevat usein myöhemmin. Reaktion nopeudessa ja tunnesäätelyssä on huomattavia yksilöllisiä eroja.
Karismaattiset johtajat vetoavat puheissaan ensisijaisesti tunteisiin, jolloin totuus jää toisarvoiseksi. Sokki ja nopeus ovat tärkeitä elementtejä viestin perille saamisessa. Sanavalinnat ja tarinallistaminen ovat tapa erottua. Vaikka todellisuus muodostuisi myöhemmin toisenlaiseksi, ensivaikutelma jättää havainnoijaan ja kuulijaan muistijäljen. Nykypäivän informaatiotulvassa tosiasiasiallisen tiedon erottaminen vääristellystä hetkessä on aiempaa hankalaa.
Uhkaavasta käyttäytymisestä on muodostunut suurille egoille keskeinen poliittinen työkalu. Pelolla hallitseminen on osoittautunut kustannustehokkaaksi hyödykkeeksi, erityisesti tilanteissa, joissa sotilaallinen hegemonia mahdollistaa voimankäytön retorisen korostamisen. Heikompi osapuoli voi puolestaan tasoittaa voimasuhteita ruokkimalla pelkoa epäsuoralla sodankäynnillä ja laaja-alaisella vaikuttamisella vahvemman mielialoihin.
Suuret egot imevät ympärilleen itselleen sopivan lähipiirinsä, jossa suuret ratkaisut pohjustetaan. Monesti he valitsevat luotettujaan, jolloin kompetenssi jää toissijaiseksi. Jos ”paholaisen asianajaa” ei ole olemassa, vahvistusvinouma voimistuu. Putinin kaltaiselle johtajalle eivät alaiset tuo mielellään huonoja uutisia, autoritäärinen johtaja tarvitsee myös syntipukkinsa. Puhdistuksilla ja rotaatiolla hallitaan suoranaisia alaisia, heidät pistetään kilpailemaan keskenään egomaanin suosiosta.
Trumpin tapa hoitaa ulkopolitiikkaansa suoraan välittämättä kansainvälisen diplomatian perinteisistä käytöstavoista korostaa kahdenvälisten kohtaamisten merkitystä. Samat erikoislähettiläät pohjustavat neuvotteluita niin Euroopassa kuin Lähi-idässä. Heillä ei kuitenkaan ole välttämättä ammattilaisen ymmärrystä vastustaa vastapuolen vaikuttamista. Venäläisten psykologinen sodankäynti on ollut ilmeisen tehokasta, Trumpin ja hänen viestinviejiensä kommentit tapaamisten jälkeen ovat olleet paljon puhuvia.
Nykypäivän vaikutusvaltaisten johtajien yksilöllisten piirteiden ja henkilökemioiden tutkimus on tärkeää pohdittaessa skenaarioita, erityisesti eskalaation mahdollisuutta. Trumpin tai Putinin persoonien ja temperamenttiprofiilin kautta voidaan ennakoida ennakoimattomuutta. Myös historiasta löytyy opettavia tapauksia erilaisten persoonien reagoimisesta paineistetuissa olosuhteissa, sodissa ja kriiseissä.
Lasse Laaksonen
FT, dosentti
Helsingin yliopisto
Maanpuolustuskorkeakoulu
Itä-Suomen yliopisto
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
