Kiinan tasavallan (Taiwanin) kansallispäivää vietetään 10. lokakuuta, ja se tarjoaa meille tilaisuuden tarkastella Taiwanin merkittävää kehitystä. Vuonna 1996 järjestettyjen ensimmäisten suorien presidentinvaalien jälkeen Taiwan on kehittynyt elinvoimaiseksi demokratiaksi, maailmanlaajuiseksi teknologiakeskukseksi ja maailman 20. suurimmaksi taloudeksi. Vaikka paine Manner-Kiinan ja Taiwanin välisissä suhteissa kasvaa, Taiwan on sitoutunut edistämään alueellista rauhaa, vakautta ja vaurautta.

Taiwan on kansainvälisen yhteisön korvaamaton jäsen, joka jakaa aktiivisesti kokemuksiaan ja asiantuntemustaan. Se muun muassa tuki kansanterveystoimia covid-19-pandemian aikana ja on vuodesta 2022 lähtien antanut Ukrainalle yli 130 miljoonalla eurolla taloudellista ja humanitaarista apua. Näin Taiwan on luonut Euroopan kanssa erityisen vahvan kumppanuuden, joka perustuu yhteisiin arvoihin ja taloudelliseen yhteistyöhön. Euroopasta on lisäksi viime vuosina tullut Taiwanin suurin ulkomaisten investointien lähde, mikä korostaa kahdenvälisten suhteidemme syvyyttä.

Nykyisen dynaamisen geopoliittisen toimintaympäristön valossa Taiwanin ja Euroopan välisistä suhteista on tullut yhä tärkeämpiä. Taiwan on luotettava kumppani maailmanlaajuisissa demokraattisissa toimitusketjuissa, joten sillä on merkittävä rooli Euroopan unionin uudelleenteollistamista koskevissa aloitteissa. Tämä kuvastaa sitä, että taloudellinen turvallisuus ja kansallinen turvallisuus ovat kietoutuneet erottamattomasti toisiinsa.

Demokraattista yhteistyötä autoritaarisen laajentumispolitiikan torjumiseksi tarvitaankin kipeämmin kuin koskaan. Esimerkkinä voidaan mainita Venäjän laiton hyökkäys Ukrainaan. Nato on kuvannut Kiinaa sodan ”ratkaisevaksi mahdollistajaksi” ja todennut, että Kiina toimittaa edelleen Venäjälle droonien keskeisiä komponentteja. Myös Euroopan unioni on toistuvasti ilmaissut huolensa Kiinan Venäjälle antamasta sotilaallisesta avusta.

Lisäksi kehotukset vähentää Kiinaan liittyviä kaupallisia riskejä ovat jo johtaneet siihen, että useat Euroopan maat ovat lisänneet teollista yhteistyötä Taiwanin kanssa. Kun Eurooppa pyrkii vahvistamaan strategista riippumattomuutta kriittisillä aloilla, Taiwan on tukemassa tätä kehitystä. Esimerkkejä tästä ovat TSMC:n investoinnit Saksassa, Foxconnin investoinnit Ranskassa, Tšekissä ja Unkarissa, Delta Electronicsin investoinnit Alankomaissa ja Slovakiassa, GlobalWafersin investoinnit Italiassa, ProLogiumin investoinnit Ranskassa, Compalin ja Chimein investoinnit Puolassa sekä Walsin Lihwan investoinnit Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Drooneista on tullut selvin testi sille, pärjäävätkö demokratiat autokratioille varustelun määrässä ja suorituskyvyssä ja kestävätkö ne lopulta autokratioita pidempään. Pelkästään viime vuonna Taiwanin drooniteollisuuden tuotannon arvo oli noin 350 miljoonaa euroa, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna. Tällä hetkellä lähes 270 taiwanilaista yritystä toimii drooniteollisuuden toimitusketjuihin liittyvillä aloilla, ja merkittävä osa viennistä suuntautuu Tšekin, Puolan, Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen markkinoille.

Taiwan voisi olla tärkeä kumppani Suomen kehittyvälle drooniteollisuudelle, joka on onnistuneesti soveltanut taistelukentältä saatuja kokemuksia kotimaisten tuotantovalmiuksien lisäämiseen. Suomen innovatiivisten suunnitteluratkaisujen laajentaminen vahvaksi teollisuudenalaksi edellyttää juuri sitä, mitä Taiwan voi tarjota: kehittyneitä sensoreita ja optiikkaa, suojatun viestinnän komponentteja sekä huipputason tarkkuusvalmistusta. Kun otetaan huomioon Taiwanin kehittynyt drooniekosysteemi, kahdenvälinen yhteistyö auttaisi turvaamaan Suomen toimitusketjuja ja edistämään Suomen drooniteollisuuden muutosta.

Demokratian puolustuksen eturintamassa olevina, samanmielisinä maina Taiwanin ja Suomen tulisi yhdistää voimansa ja luoda molempia osapuolia hyödyttävä kumppanuus, johon ei kohdistu autoritaarista pakottamista. Kun yhdistämme Suomen innovointikyvyn ja Taiwanin vahvan osaamisen kehittyneen valmistuksen alalla, voimme hyödyntää toisiaan täydentäviä vahvuuksiamme ja luoda vankan perustan Taiwanin ja Suomen väliselle teolliselle yhteistyölle kriittisillä aloilla. Jatkossa Taiwan toivoo voivansa tehdä tiivistä yhteistyötä Suomen kanssa, jotta voimme hyödyntää kaikki drooniteollisuuksiemme tarjoamat mahdollisuudet, rakentaa luotettavia ja häiriönsietokykyisiä toimitusketjuja, vahvistaa turvallisuutta sekä edistää yhteistä vaurautta.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, joka ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Leave a Reply