Olemme lukeneet tiedotusvälineistä, että Nato-maat ovat sitoutuneet tulevaisuudessa nostamaan puolustusmenonsa viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Puolustusmenojen viiden prosentin kokonaissummasta 3,5 % on tarkoitus käyttää sotilaalliseen “kovaan” puolustukseen ja 1,5 % ”muihin turvallisuutta tukeviin toimiin”. Noston taustalla on Yhdysvaltojen sotilaallisen painopisteen muuttuminen Tyynellemerelle ja omalle pallonpuoliskolle. Eurooppalaisesta näkökulmasta tämä tarkoittaa kokonaisvaltaisempaa vastuunkantoa omasta turvallisuudesta.
”Kovaan” puolustukseen tehtävien investointien kohteet on helppo ymmärtää. Mutta mihin tuo 1,5 % osuus tulisi käyttää? Moni valtiollinen toimija löytänee budjetistaan liitospintoja ”turvallisuutta tukeviin toimiin”. Tällainen yksittäisten menojen keräily kokonaissumman alle saattaa kuitenkin johtaa osaoptimointiin.
Miten tämä 1,5 % liittyy Itämereen? Meriyhteys on väylästömme tärkein osuus. Saarimaisen maantieteemme myötä 95 % saapuvasta rahdista kohtaa kovan maanpinnan satamissamme. Satamista alkava sisämaan väylästö on rakennettu suurelta osin muista kuin kansallisista tarpeistamme. Tiestön on suunnitellut satoja vuosia sitten Ruotsin kuningas. Rautatiet on pääosin linjannut Venäjän keisari Pietarin suojaamiseksi. Tältä ajalta on myös perua Suomen lännestä ja Pohjoismaista eroava raideleveys.
Nato-jäsenyyden myötä operaatioalueemme laajeni Pohjoismaihin. Tämä pakottaa meitä laajentamaan näkökulmaamme ja pyristelemään irti alueellisen puolustuksen suomikeskeisyydestä. Liittoutumisen myötä on aika kääntää väylästömme länteen. Tulevaisuuden väylästöä on hahmoteltava ja kehitettävä yhdessä Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa.
Ennen raideleveyden muuttamista ja satamien ruoppaamista on tunnustettava itselle, että työ tulee kestämään vuosikymmeniä. Lisäksi se on kallista. Päämäärään pääsemistä auttaa yhteinen väylästösuunnitelma muiden Pohjoismaiden kanssa. Yhteisellä suunnitelmalla voidaan saavuttaa riippumattomuutta poliittisista suhdanteista ja koordinoida eurooppalaisten rahoitusinstrumenttien alueellista käyttöä. Samalla voimme suunnitella, kuinka tulevaisuuden väylästöt rakennetaan rajan yli Venäjälle. Tällä kertaa voimme tehdä sen omista lähtökohdistamme. Niitäkin yhteyksiä vielä tarvitaan tulevaisuudessa.
Väylästön kehitystyön lähtökohtana tulee olla operaatioalueen turvallisuuden ja elinkeinoelämän huomioivat tulevaisuuden tarpeet. Tulevaisuuden tarpeet voivat liittyä ilmastonmuutoksen mukanaan avaamiin kuljetusreitteihin, hyödynnettäviin raaka-ainevaroihin tai tuotteiden jatkojalostamiseen. Samalla on tunnistettava ne maantieteelliset alueet, joista voi löytyä maiden kesken yhteisiä turvallisuusintressejä. Yhdessä on mahdollista saada aikaan jotain uutta, isompaa ja kestävää. Tavoitteet ovat todennäköisesti elinkeinoelämän ja turvallisuuden kannalta pitkälti yhtenevät. Molemmat kun lopulta käyttävät samoja reittejä.
Sama kehitystarve koskee energiajärjestelmäämme niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa. Energiajärjestelmä on murroksessa. Tavara liikkuu sataman jälkeen vielä raiteilla tai pyörillä. Tämän vuoksi polttoaineenjakelua tarvitaan erityisesti raskaalle liikenteelle vielä vuosikausia. Sähkö korvaa kuitenkin dieseliä tai polttoöljyä yhä enemmän. Mitä sitten tapahtuu? Millä energialla tavara liikkuu tulevaisuudessa? Vihreän siirtymän mahdollistama riippuvuuden vähentäminen fossiilisista polttoaineista on huomioitava myös turvallisuuden näkökulmasta. Liikkeen mahdollistamiseksi kriisin aikana tarvitaan tulevaisuudessakin jo normaalioloissa käytössä oleva, siirrettävä ja helposti sekä nopeasti jaettava energiajärjestelmä. Tulevaisuuden energiajärjestelmän on pidettävä yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja tavara liikkeellä oli tilanne mikä tahansa.
Operaatioalueen maiden yhteenlaskettu 1,5 % bruttokansantuotteesta on valtavasti rahaa. Vielä suuremmaksi summa muuttuu, kun sen kertoo useilla vuosilla. Sillä saa paljon aikaan, jos tahtoa vain löytyy. Pohjoismaiden väylästön ja energiajärjestelmän yhteinen kehittäminen saattaisi olla avain luoda jotain kokoaan suurempaa. Samalla se voitaisiin tehdä turvallisuutta tuottaen.
Juha Ratinen
Everstiluutnantti, sotilasprofessori
Maanpuolustuskorkeakoulu
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
