Turvallisuusympäristön heikentyminen on viime vuosina muuttanut tapaa, jolla yhteiskunnat tarkastelevat energiaa, luonnonvaroja ja muita strategisia resursseja. Euroopassa Venäjän aloittama täysimittainen hyökkäyssota, toimitusketjujen häiriöt ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuneet sabotaasiepäilyt ovat osoittaneet, ettei turvallisuus enää rajaudu kapeaan puolustuspolitiikkaan tai sotilaalliseen varautumiseen. Samalla on korostunut tarve ennakoida, koordinoida ja turvallistaa kaikkia yhteiskunnan keskeisiä toimintoja. Tässä kyse on lopulta luotettavasta tiedosta ja sen laadusta sekä infrastruktuurista: siitä, kuka kykenee eri lähteistä kerätyn tiedon ja datan kautta ymmärtämään muutoksen suunnan ennen muita, tunnistamaan haavoittuvuudet ajoissa ja rakentamaan nopeasti vaihtoehtoisia toimintapolkuja monikriisisen maailman keskellä. Tieto on siis edelleen valtaa myös geopoliittisesti myrskyisällä energia- ja kestävyysmurroksen aikakaudella.
Esimerkiksi energia ei ole enää vain talous- tai ilmastopolitiikan kysymys, vaan yhä selvemmin sektorirajat ylittävän kokonaisturvallisuuden ytimessä. Fossiilienergian geopoliittiset riippuvuudet eivät ole kadonneet, mutta niiden rinnalle on syntymässä uudenlaisia riippuvuuksia uusiutuvan energian vaatimista kriittisistä mineraaleista, sähköverkoista ja niiden tuottamasta datasta, ja uusista kehittyvistä murrosteknologioista. Samalla uusiutuvan energian järjestelmien tilallinen luonne kytkee ne väistämättä osaksi turvallisuuden maantiedettä; hajautettu energiantuotanto voi lisätä yhteiskunnan resilienssiä, mutta toisaalta yhteiskunnan ja teollisuuden sähköistyminen ja niin sanotut älykkäät sähköjärjestelmät tekevät kokonaisuuden entistä haavoittuvammaksi ulkoisille häiriöille ja hybridivaikuttamiselle.
Suomessa keskustelu on usein keskittynyt siihen, miten nopeasti uusiutuvaa energiaa voidaan rakentaa tai siihen kytkeytyä, miten vihreä siirtymä vahvistaa taloudellista kilpailukykyä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt kysymys siitä, millaista strategista tiedontuotantoa ja ennakointikyvykkyyttä energiamurros edellyttää. Jos 1900-luvun geopoliittinen kilpailu liittyi öljyyn ja fossiilisiin polttoaineisiin, 2000-luvulla kilpailu kohdistuu yhä enemmän kriittisiin mineraaleihin, sähköjärjestelmiin ja datainfrastruktuureihin, joihin vihreä siirtymä perustuu ja siihen, millaisia haavoittuvuuksia uudet toimitusketjut synnyttävät.
Tähän keskusteluun sopii ajatus eritysesti luonnonvaroihin ja muihin materiaalisiin resursseihin keskittyvästä kansalliseen kokonaisturvallisuuden malliin kytkeytyvä ennakointimallista, joka lainaisi menetelmiä sekä prosesseja tiedustelututkimuksesta. Toisin kuin akateeminen ennakointi, jonka tehtävänä on tuottaa pitkän aikavälin skenaarioita ja vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia, tiedustelututkimuksen lähestymistapa korostaa jatkuvasti päivittyvää tilannekuvaa, haavoittuvuuksien tunnistamista ja päätöksenteon tueksi tuotettua strategista varautumistietoa sekä varoitusjärjestelmiä. Tällainen aloite olisi siten laajempi ennakointi- ja tiedustelututkimuksellinen kokonaisuus, joka voisi yhdistää ilmastonmuutosten aiheuttamien uhkiin (vieraslajit, maastopalot, kuivuus ja tulvat) varautumista sekä maatalouden tuotantopanosten ja ruokajärjestelmien resilienssin turvaamista. Kyse olisi siten kyvystä muodostaa päivittyvää tilannekuvaa kokonaisturvallisuutta uhkaavasta tai heikentävästä luonnonvarojen saatavuuteen ja hyödyntämiseen kohdistuvista häiriöistä sekä Suomen rajojen sisällä, mutta myös globaalit toimitusketjut ja maantieteellinen lähiympäristö huomioiden. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi GEOINT- (Geospatial Intelligence) ja IMINT- (Imagery Intelligence) tiedustelulajien hyödyntämistä kriittisten alueiden kulkukelpoisuuden seurannassa terramekaniikan osalta. Terramekaniikalla tarkoitetaan yksinkertaistettuna maaperän, koneiden ja liikkumisen välisten suhteiden tutkimusta: miten erilaiset maastot ja maaperä kantavat raskasta kalustoa. Nykyiset kaukokartoitus ja avaruustalouden teknologiset ratkaisut yhdistettynä maaperä- ja ilmastomalleihin mahdollistaa seuraamisen, miten ilmasto-olosuhteet muuttavat kulkukelpoisuutta ja miten erilaiset kaksoiskäyttöiset logistiset ratkaisut toimivat rauhan aikana ja myös poikkeusoloissa.
Hajautetusta tiedosta strategiseksi tilannekuvaksi
Suomella olisi poikkeuksellisen vahvat edellytykset rakentaa uudenlaista luonnonvaroihin ja strategisiin resursseihin ja raaka-aineisiin kohdistuvaa tiedustelu- ja ennakointikyvykkyyttä. Maassa on kansainvälisesti korkeatasoiset väestö-, paikkatieto-, luonnonvara-, ilmasto- ja infrastruktuuriaineistot sekä vahva tutkimus- ja viranomaisosaaminen niiden tuottamiseen ja analysointiin. Haasteena ei siten ole ensisijaisesti tiedon puute, vaan sen hajanaisuus. Tietoa tuotetaan eri tutkimuslaitoksissa, viranomaisissa ja sektoreilla, mutta kokonaiskuvan muodostaminen jää usein siiloutuneiden järjestelmien ja hallinnollisten rajojen väliin. Kuitenkin Suomen kokonaisturvallisuuden malli on pitkään perustunut paitsi kansalaisten kokemaan korkeaan institutionaaliseen luottamukseen myös viranomaisten väliseen luontevaan yhteistyöhön. Tätä vuoropuhelua ovat rakentaneet esimerkiksi alueelliset ja valtakunnalliset maanpuolustuskurssit sekä erilaiset viranomais- ja tutkimuslaitosverkostot, jotka voivat luoda pohjaa tiedon jakamiselle ja yhteisen tilannekuvan rakentamiselle myös epävarmuuden keskellä.
Viimeaikaiset geopoliittiset jännitteet ovat osoittaneet, että fossiilitalouden luomat riippuvuudet ja toimitusketjut eivät koske vain energiaa vaan myös ruokajärjestelmän kannalta kriittisiä tuotantopanoksia, erityisesti lannoitteita, joiden saatavuus on vahvasti sidoksissa globaaleihin energia- ja logistiikkavirtoihin ja siten ehdollisia geopoliittisten pullonkaulojen, kuten Hormuzinsalmen, kulkukelpoisuudelle. Häiriöt energiassa, merikuljetuksissa tai kansainvälisessä turvallisuustilanteessa voivat siten heijastua nopeasti myös ruokajärjestelmän toimintakykyyn ja huoltovarmuuteen.
Vihreä siirtymä lisää riippuvuutta sen vaatimista kriittisistä mineraaleista, datainfrastruktuureista ja uusista teknologioista mutta myös niihin kytkeytyvästä datasta. Siten esimerkiksi geneettinen ja biologinen data ovat nousemassa strategisiksi resursseiksi energian ja mineraalien rinnalle. Uusimmat avaukset kvanttilaskennan hyödyntämisestä jalostuksessa ja biomateriaalien kehittämisessä avaavat merkittäviä mahdollisuuksia biotaloudelle, mutta ne nostavat samalla myös uusia turvallisuuspoliittisia ja eettisiä kysymyksiä siitä, mille toimijoille ja valtioille biologinen tieto ja laskennallinen kyvykkyys keskittyvät. Energia-, ruoka-, teknologia- ja turvallisuuspolitiikka kietoutuvat siten nykyään yhä tiiviimmin yhteen tavalla, jossa yksittäisiä haavoittuvuuksia ei enää voida tarkastella erillään toisistaan.
Siksi olisikin perusteltua kysyä, onko Suomeen aika rakentaa uudenlaista biokiertotalouden prosesseihin pohjaavaa, luonnonvaroihin ja muihin strategisiin resursseihin kohdistuvaa tiedustelua osaksi kokonaisturvallisuuden mallia. Sen tehtävänä ei olisi vain kartoittaa sektorikohtaisia skenaarioita, vaan yhdistää hajallaan olevaa tietoa strategiseksi aktiivisesti päivittyväksi tilannekuvaksi, joka auttaa tunnistamaan pitkän aikavälin muutoksia, riippuvuuksia ja riskejä ennen niiden realisoitumista. Luonnonvaratiedustelu (tiedustelu”kielellä” esim. Natural Resources Intelligence; NARU-INT) voisi siten toimia sillanrakentajana energia-, huoltovarmuus-, ilmasto-, aluekehitys- ja turvallisuuspolitiikan välillä aikana, jolloin vihreä siirtymä, geopoliittinen kilpailu ja ilmastonmuutokseen varautuminen muokkaavat yhteiskuntien toimintaympäristöä ja -kykyä samanaikaisesti. Suomessa tällaisen kokonaisuuden rakentamiselle olisi poikkeuksellisen vahvat lähtökohdat.
Mikko Weckroth
Tutkimuspäällikkö
Luonnonvarakeskus (LUKE)
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
