Puolan ulko- ja turvallisuuspoliittinen strategia 2026–2030 korostaa poikkeuksellisen vahvasti alueellista yhteistyötä Pohjois-Euroopassa – eikä syyttä. Itämeren alueen turvallisuusympäristön muuttuessa Varsova ei ainoastaan esitä kunnianhimoisia tavoitteita paperilla, vaan tukee niitä konkreettisilla toimilla, rahoituksella ja poliittisella tahdolla.
Tämän lähestymistavan ytimessä on tiivistyvä yhteistyö sellaisten maiden kanssa, jotka jakavat realistisen arvion Venäjän muodostamasta uhasta. Nordic-Baltic Eight (NB8) -yhteistyö sekä Council of the Baltic Sea States (CBSS) eivät ole enää pelkkiä diplomaattisia foorumeita, vaan niistä on kehittymässä käytännön turvallisuusyhteistyön alustoja. Yhdessä EU:n Itämeri-strategian kanssa ne vahvistavat alueen vaikutusvaltaa sekä EU:ssa että Natossa.
Alueen maita yhdistää myös tiivis yhteistyö Venäjän aggressiota vastaan taistelevan Ukrainan kanssa sekä yhteneväinen politiikka sodan päättämiseksi ja sen ehtojen määrittämiseksi. Näitä maita yhdistää myös yhteinen näkemys sodanjälkeisistä suhteista Venäjään – paluuta entiseen business as usual – tilanteeseen ei ole.
Puolalle Pohjoismaat ja Baltian maat ovat erityisasemassa. Maantiede ja historia ovat sitoneet alueen yhteen, mutta nykyään yhteinen strateginen ajattelu – erityisesti turvallisuuden ja itäisen Euroopan suhteen – muodostaa yhteistyön kestävimmän perustan. Tämä näkyy käytännön painopisteissä: kriittisen infrastruktuurin suojaamisessa, meri- ja energiaturvallisuuden vahvistamisessa, muuttoliikkeen hallinnassa sekä EU:n ulkorajojen suojaamisessa hybridiuhkia vastaan. Samalla myös kauppa- ja taloussuhteiden odotetaan syvenevän, mikä lisää alueen kestävyyttä.
Usein sanotaan, että strategian kirjoittaminen on helpompaa kuin sen toteuttaminen – ja usein näin onkin. Monet politiikkadokumentit jäävät tavoitteellisiksi ilman riittävää poliittista tukea tai resursseja. Tässä tapauksessa sanojen ja tekojen välinen yhteys on kuitenkin poikkeuksellisen vahva. Itämeren alue on keskeinen osa Naton itäistä sivustaa, ja pelote alkaa uskottavista kansallisista panostuksista. Puolan korkeat puolustusmenot, mukaan lukien investoinnit niin sanottuun “Itäkilpeen” sekä kaksikäyttöiseen infrastruktuuriin, heijastavat tätä todellisuutta.
Kansallinen panos on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. On useita syitä varovaiseen optimismiin alueen kehityksen suhteen.
Ensinnäkin Naton läsnäolo itäisellä sivustalla on vahvaa ja monikansallista. Yhdysvallat on sijoittanut joukkoja Puolaan, Saksa toimii Liettuassa, Kanada Latviassa, Yhdistynyt kuningaskunta Virossa, ja Espanja, Italia, Ranska ja muut ovat myös vahvistaneet panostaan alueella. Tämä hajautettu läsnäolo vahvistaa yhteistä pelotetta ja osoittaa liittouman yhtenäisyyttä.
Toiseksi Euroopan unioni on kasvattamassa rooliaan. Vahvempi “eurooppalainen pilari” Natossa on muodostumassa – ei transatlanttisen suhteen kilpailijaksi, vaan sen tueksi. EU:n ja Naton tiivistyvä yhteistyö esimerkiksi sotilaallisessa liikkuvuudessa, kyberturvallisuudessa ja disinformaation torjunnassa on nousemassa keskeiseksi tekijäksi alueen turvallisuudessa.
Kolmanneksi alueellinen yhteistyö itsessään kehittyy. Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Keski-Euroopan välinen verkostoituminen tiivistyy ja luo synergiaetuja, jotka ylittävät perinteiset institutionaaliset rajat. Yhteistyö on yhä käytännönläheisempää ja keskittyy konkreettisiin turvallisuustuloksiin.
Neljänneksi kahdenväliset suhteet muodostavat edelleen alueellisen vakauden selkärangan. Puolan ja Suomen välistä yhteistyötä kehitetään parhaillaan ulko- ja puolustusministeriöiden tasolla vastaamaan uusia tarpeita. Tämä varmistaa, että strateginen yhteisymmärrys muuttuu myös operatiiviseksi valmiudeksi.
Lopuksi, ja ehkä tärkeimpänä, yhteistyö ei enää rajoitu kansallisiin pääkaupunkeihin. Se näkyy yhä vahvemmin myös alueiden ja kaupunkien tasolla. Helsingin ja Varsovan kumppanuuksien rinnalla kehittyvät yhteydet Turun ja Trójmiaston, Rauman ja Trójmiaston, Białystokin ja Joensuun, Koszalinin ja Seinäjoen sekä nyt myös Kuopion ja Opolen välillä. Nämä verkostot rakentavat luottamusta ja yhteistyötä ruohonjuuritasolla, vahvistaen koko alueen kestävyyttä.
Suomalaiselle lukijalle viesti on selvä: Puolan pohjoinen strategia ei ole kaukainen poliittinen asiakirja. Se on yhteinen alueellinen hanke – sellainen, joka vaikuttaa suoraan Itämeren alueen turvallisuuteen, vakauteen ja vaurauteen.
Tomasz Chłoń
Titulaarinen suurlähettiläs
Puolan tasavallan Suomen-suurlähetystön päällikkö
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
