Itämeren tila on monella mittarilla parantunut viime vuosikymmeninä. Maalta mereen päätyvää ravinnekuormitusta on saatu merkittävästi vähennettyä. Hyvä kehitys on kuitenkin vaarassa. Ilmastonmuutos uhkaa merien hyvinvointia, ja tietysti myös Itämeren tervehtymistä. Ilmaston muutoksen lisäksi Itämereen vaikuttaa monta yhtäaikaista painetta, ja yhdessä ne voivat vaarantaa hyvän kehityksen. Tämä on itseään ruokkiva noidankehä: ilmastonmuutos pahentaa rehevöitymistä, ja rehevöityminen kiihdyttää ilmastonmuutosta.
Ilmastonmuutos lisää talvisateita
Jo nyt ilmastonmuutos vaikuttaa Itämeren ekologiseen tilaan, ja vaikutusten odotetaan voimistuvan tulevaisuudessa. Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n mukaan ilmastonmuutos tulee lisäämään Pohjois-Euroopassa talvisateita. Tämän seurauksena tulvat lisääntyvät ja valuma-alueilta mereen huuhtoutuvien ravinteiden määrä kasvaa.
Meret sitovat noin 90 prosenttia kasvihuonekaasujen vangitsemasta ylimääräisestä lämmöstä. Itämerellä pohjanläheiset vesikerrokset ovat lämmenneet 1960-luvulta lähtien 0,75–2,9 astetta. Lämpeneminen on ollut erityisen voimakasta vuoden 1993 jälkeen. Myös pitkäkestoiset lämpöaallot ovat yleistyneet. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Itämerellä vaihtelevat alueittain. Suurimmat vaikutukset ennustetaan pohjoiselle Itämerelle, jossa veden pintalämpötilan ennustetaan nousevan vuoteen 2100 mennessä jopa 2–4 astetta. Samalla jääpeitteinen aika lyhenee 1–2 kuukaudella, ja talvien laajin jääpeite voi kutistua jopa puoleen nykyisestä. Itämeren jään väheneminen lisää lämmön imeytymistä mereen, kun jää ei heijasta auringon säteitä takaisin avaruuteen.
Metaanipäästöillä suuret ilmastovaikutukset
Lämpenemisen seurauksena meressä oleva orgaanisen aineksen hajoaminen kiihtyy. Tämä hajoamisprosessi vähentää entisestään Itämeren happipitoisuutta ja hapettomissa olosuhteissa tapahtunut hajoaminen tuottaa metaania.
Metaanipäästöjen vähentäminen onkin erityisen kiireellistä juuri niiden lyhyen aikavälin poikkeuksellisen suuren ilmastovaikutuksen takia. Rehevöityneiltä merialueilta vapautuva metaani voi muodostaa huomattavan lisän kansallisiin päästöihin, erityisesti matalilla rannikkoalueilla, joilta kaasu pääsee suoraan ilmakehään.
Tällä hetkellä kasvihuonekaasupäästöjä rannikoilta, meristä, järvistä ja useimmilta kosteikoilta ei lasketa osaksi EU:n päästölaskentaa, ja LULUCF-direktiivin muutoskin tuo siihen vain osittaisen parannuksen. Esimerkiksi Tukholman yliopiston Baltic Sea Centren tekemien alustavien arvioiden mukaan Ruotsin rehevöityneiltä merialueilta voi vapautua jopa 30 000 tonnia metaania vuodessa. Tämä vastaa noin 800 000 tonnia CO₂-ekvivalenttia, joka on jo iso osuus Ruotsin vuosittaisista, noin 45 miljoonan tonnin kokonaispäästöistä
Metaanin ilmastovaikutus on lyhyellä aikavälillä moninkertainen hiilidioksidiin verrattuna. Siksi rehevöitymisen hillintä ei ole vain paikallinen ympäristökysymys, vaan keskeinen ilmastoteko.
Köyhtyvä ekosysteemi lisää vahinkoja
Mutta rehevöityminen on Suomen luontopaneelin vuonna 2024 julkaiseman raportin mukaan myös ”merkittävin luonnon köyhtymisen taustalla vaikuttava tekijä”. Itämeren rannikkovesien rehevöitymisen seurauksena eliöyhteisöjen ja ekosysteemien rakenteet ja toiminta muuttuu monella tavoin. Terveet rannikkoalueiden ekosysteemit voivat sitoa suuria määriä hiiltä ilmakehästä, kun taas häiriintyneiden rannikkoekosysteemien kyky sitoa hiiltä heikkenee merkittävästi.
Merten rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä jää usein aliarvioiduksi. Kun ekosysteemit köyhtyvät ja merien lämpötila nousee, meri voi muuttua hiilinielusta päästölähteeksi. Ravinteista puhdas meri selviää parhaiten ilmastonmuutoksesta. Siksi ravinnekuormituksen vähentäminen on moninkertainen voitto. Se parantaa meren tilaa, lisää monimuotoisuutta ja hillitsee ilmastonmuutosta.
Kirjoittaja on suorittanut Helsingin yliopiston kaksivuotisen Ilmastoasiantuntijan erikoistumiskoulutuksen.
Tommi Juusela
John Nurmisen Säätiön hallituksen puheenjohtaja
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
