Turvallisen merenkulun merkitys Itämerellä on vallitsevassa geopoliittisessa tilanteessa laajasti tunnistettu. Tämä on erityisen tärkeää Suomelle, jonka ulkomaankauppa on vahvasti riippuvainen toimivista meriyhteyksistä. On olennaista, että käytössämme on riittävästi suomalaisia jääluokiteltuja aluksia, jäänmurtokapasiteettia sekä osaavaa suomalaista merimieshenkilöstöä.
Merenkulku on suuren muutoksen edessä. Energiaa pyritään säästämään, fossiilisista polttoaineista irtaudutaan ja siirrytään uusiin energiamuotoihin. Samanaikaisesti merenkulku digitalisoituu ja sääntelyä päivitetään ennennäkemättömällä vauhdilla vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Tämä edellyttää uusilta merenkulkijoilta uusia taitoja, ja monien nykyisten ammattilaisten osaamista on päivitettävä uudelleenkoulutuksen avulla.
Viime vuosiin saakka merenkulku on saanut kehittyä melko vakaassa toimintaympäristössä. Turvallisuus on pitkälti nähty merenkulkijoiden ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) vastuulle kuuluvana asiana. Tekniikka on kehittynyt nopeasti, ja huomio on kohdistunut siihen, miten uutta tekniikkaa voidaan hyödyntää turvallisuuden parantamisessa. Ongelmana on kuitenkin usein ollut sääntelyn hitaus suhteessa tekniikan kehitykseen. Itämeren alue onkin ollut edelläkävijä turvallisen merenkulun kehittämisessä. Uutta turvallisuusteknologiaa on oltu kehittämässä ja ottamassa käyttöön muita alueita aikaisemmin.
Aiemmin uusi teknologia nähtiin lähes aina turvallisuutta parantavana tekijänä. Nykyisin samat järjestelmät voivat kuitenkin myös heikentää turvallisuutta. Hyvä esimerkki tästä on satelliittipaikannukseen (GNSS) kohdistuva häirintä. GNSS-järjestelmien häiriöherkkyys on tullut jäädäkseen, eikä niitä voida enää pitää täysin luotettavina.
Tästä syystä merenkulussa on jouduttu ottamaan osittain askelia taaksepäin kohti perinteisempiä tapoja navigoida. Itämerellä suunnitellaan aiemmin tarpeettomiksi koettujen navigointiapuvälineiden, kuten radionavigointijärjestelmien ja tutkamajakoiden, uudelleenkäyttöön ottamista.
On kuitenkin tärkeää huomata, että alusta voidaan navigoida turvallisesti myös ilman satelliittipaikannusta, kunhan häiriöihin on varauduttu ja miehistö on niistä tietoinen. Suomalainen merenkulku on hyvin varautunut tällaisiin häiriöihin, mutta satunnaisesti Itämerellä liikkuvista aluksista – kuten niin sanotusta varjolaivastosta – tilanne on epäselvempi.
Varjolaivasto ei ole uusi ilmiö, mutta huolestuttavaa on, että heikkokuntoisia ja sääntelyn ulkopuolella toimivia aluksia liikennöi nyt Itämerellä. Länsimaiden Venäjään kohdistamat pakotteet, joiden tarkoituksena on vähentää öljytuloja mutta ei pysäyttää kuljetuksia kokonaan, ovat osaltaan johtaneet varjolaivaston siirtymiseen alueelle.
Monet näistä aluksista olivat jo matkalla romutettaviksi, mutta saivat uuden elinkaaren – valitettavasti turvallisuuden kustannuksella. Venäjä ei välttämättä haluaisi käyttää vanhoja laivoja, mutta markkinoilta ei ole saatavilla parempia vaihtoehtoja. Kaikkien osapuolten etu olisi, että erityisesti öljylastit kuljetetaan mahdollisimman turvallisesti.
Vaikka varjolaivastoa ei sinänsä hyväksytä, se ei ole peruste jättää sitä ilman apua. Päinvastoin varjolaivaston aluksia on autettava mahdollisimman paljon, jotta niiden matkat sujuisivat mahdollisimman turvallisesti. Tässä on olosuhteisiin nähden Itämerellä onnistuttu varsin hyvin: viranomaiset valvovat tilannetta, antavat varoituksia ja tarpeellista tietoa muun muassa talvimerenkulusta ja satelliittipaikannushäiriöiden hallitsemisesta on kaikkien saatavilla.
Aluksia pysäytetään, jotta turvallisuutta vaarantavien alusten liikennöinti voidaan estää. Nykytilanteessa alusten liikkumiseen puuttumista tulkitaan kuitenkin poliittisesti, ja siihen vastataan vastatoimien uhalla. Tilanne ei ole yksiselitteinen. Kun esimerkiksi Suomen viranomaiset puuttuvat Venäjän ulkomaankauppaa palvelevan aluksen kulkuun, Venäjä vastaa uhkaamalla Suomen kauppamerenkulkua ja merenkulkijoita, joilla eivät ole asian kanssa tekemistä.
Maailmanjärjestys on murroksessa, ja konfliktit vaikuttavat yhä laajemmin myös kauppamerenkulkuun. Merenkulkijat joutuvat kulkemaan konfliktialueilla, vaikka he eivät ole tätä itse valinneet. Ohjukset ja droonit iskevät aluksiin, jotka kuljettavat ruokaa, polttoainetta ja muuta päivittäistä rahtia eri puolille maailmaa. Sodan oloissa tavallisesta kaupankäynnistä tulee poliittinen teko. Tulevaisuudessa myöskään Itämeri ei ole tältä kehitykseltä turvassa.
Vallitseva maailmanpoliittinen tilanne herättää myös kysymyksen siitä, pystymmekö enää tehokkaasti edistämään globaalia sääntelyä, kun sääntöpohja horjuu. Vaihtoehtoisesti sääntely voi alueellistua yhä enemmän sekä EU:ssa että muualla maailmassa. Globaalin ohjauksen puute heikentää vastuullisesti toimivien yritysten kilpailuasemaa.
Mahdollisuudet ovat kuitenkin usein suurempia kuin riskit. Merenkulku on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti tärkeää työtä. Se vastaa perustavanlaatuiseen tarpeeseen toimimalla elintärkeänä siltana Itämeren yli ja yhdistämällä Suomen Euroopan markkinoihin.
Energia- ja digitalisaatiomurroksen myötä tulevaisuuden merenkulkijoilla on entistä monipuolisempia ja kiinnostavampia työtehtäviä. Itämeren merenkululla on sen lisäksi keskeisessä roolissa fossiilittomien polttoaineiden tuotannon mahdollistajana Suomessa. Näin se tukee Suomen energiaomavaraisuutta ja kestävää kehitystä.
Carolus Ramsay
Merenkulun johtava asiantuntija
Suomen Varustamot ry
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
