Itämeren alueen sotilaallinen tilanne on jännitteinen ja se edellyttää Puolustusvoimien suorituskykyjen tehostettua käyttöä alueellisen koskemattomuuden turvaamiseksi. Koko Euroopan muuttunut turvallisuusympäristö muistuttaa puolustuskyvyn merkityksestä, mutta samalla myös siitä, että turvallisuus rakentuu pitkäjänteisestä yhteistyöstä, korkeasta osaamisesta ja toimeenpanovalmiudesta. Itämeri on alue, jossa nämä vaatimukset näkyvät erityisen konkreettisesti.
Itämeri on ainutlaatuinen meri niin luonnon, maantieteen kuin turvallisuuspolitiikankin näkökulmasta. Se on matala, herkkä ja kapea merialue, jossa vuodenajat muokkaavat toimintaympäristöä dramaattisesti. Alueen rantavaltioilla on erittäin tiiviit taloudelliset ja yhteiskunnalliset yhteydet toisiinsa. Samaan aikaan Itämeri on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista, ja sen kautta kulkevat energiahuolto, teollisuuden kuljetukset, tietoliikennekaapelit ja suuri osa ulkomaankaupasta. Suomelle meriyhteydet eivät ole vain logistinen kysymys, vaan koko yhteiskunnan toiminnan elinehto.
Ainutlaatuisuus näkyy myös siinä, kuinka lähekkäin eri valtioiden turvallisuuspoliittiset intressit sijaitsevat. Itämerellä etäisyydet ovat lyhyitä ja tapahtumat voivat kehittyä nopeasti. Tämä korostaa ennakoivan toiminnan ja jatkuvan tilannekuvan merkitystä. Alueen erityispiirteet vaativat Merivoimilta, Puolustusvoimien osana, kykyä toimia haastavissa sääolosuhteissa, avomerellä ja saaristossa vuoden ympäri.
Viime vuosien tapahtumat ovat muuttaneet käsitystä meripuolustuksesta ja sen merkityksestä koko Euroopassa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on osoittanut meriyhteyksien merkityksen ja että myös merialueisiin kohdistuu uudenlaisia uhkia. Huomio ei kohdistu enää ainoastaan perinteiseen sotilaalliseen toimintaan, vaan myös kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen, kybertoimintaympäristöön ja hybridivaikuttamiseen.
Uudet uhkat ja hybridivaikuttaminen, kuten jatkuva GPS-häirintä, vaikuttavat usein samanaikaisesti niin maalla, merellä kuin ilmassa. Itämeren alueella realisoituneet uhkat heijastuvat usein laajasti koko yhteiskuntaan ja eri toimintaympäristöihin, joiden torjuminen vaatii ennakoivaa ja kokonaisvaltaista valmiutta alueen kaikilta toimijoilta. Uhkiin, niiden havaitsemiseen ja torjuntaan valmistautuminen edellyttää eheää lakiperustaa, tiedonvaihtoa, pysyvää sekä yhä kauemmas ulottuvaa läsnäoloa ja monipuolista torjuntakykyä merellä. Ilman jatkuvaa yhteistyötä, läsnäoloa ja valvontaa, ei nykyisiin uhkiin vastaaminen ole riittävän nopeaa.
Meriyhteydet ja merenpohjassa kulkevat tietoliikennekaapelit, energiasiirtoyhteydet ja satamien toiminta ovat viimeaikaisten tapahtumien johdosta nousseet mukaan turvallisuuskeskusteluun. Yhteiskuntien riippuvuus toimivista yhteyksistä tarkoittaa, että myös niiden suojaaminen on osa nykyaikaista puolustusta ja kokonaisturvallisuutta. Meripuolustus ei enää tarkoita vain aluksia merellä, vaan kokonaisuutta, jossa yhdistyvät eri puolustushaarojen suorituskyvyt, viranomaisyhteistyö, tiedustelu, valvonta, teknologia, kansainvälinen sotilaallinen ja ei-sotilaallinen yhteistyö ja nopea reagointikyky. Jatkuva tiedonvaihto alati laajenevasta datamassasta viranomaisten, yritysten ja yhteisöjen kesken on välttämätöntä ennakoivan päätöksenteon tueksi.
Myös teknologinen kehitys muuttaa meripuolustuksen toimintatapoja. Miehittämättömät järjestelmät, satelliittipaikannus, tekoälyä hyödyntävä tilannekuva sekä pitkän kantaman vaikuttamiskyvyt muuttavat tapaa, jolla merialueita valvotaan ja puolustetaan. Samalla tiedon merkitys kasvaa. Se, joka kykenee muodostamaan oikean tilannekuvan nopeasti, pystyy myös tekemään ratkaisuja ajoissa.
Suomessa meripuolustuksen kehittämistä ohjaa ennen kaikkea valmius ja toimeenpanokyky. Valmius ei tarkoita ainoastaan sotilaallista toimintakykyä poikkeusoloissa, vaan myös kykyä suojata oma toiminta ja kriittiset kohteet. Se näkyy jatkuvana harjoitteluna, henkilöstön osaamisen kehittämisenä, reservin koulutuksena ja viranomaisten yhteistyönä.
Suomen Nato-jäsenyys on muuttanut Itämeren strategista asetelmaa merkittävästi. Pohjoismaiden tiivistyvä yhteistyö sekä Itämeren laajuinen liittokunnan yhteinen suunnittelu vahvistavat alueen vakautta ja ennaltaehkäisevää pelotetta. Nato-jäsenyyden myötä Suomen meripuolustus on entistä tiiviimmin osa liittokunnan yhteistä puolustusta, jossa korostuvat yhteensopivuus, nopea tiedonvaihto ja kyky toimia yhdessä kaikissa tilanteissa. Aluksemme osallistuvat jo rutiininomaisesti ja vuosittain Naton pysyviin alusosastoihin Itämerellä ja myös Itämeren ulkopuolella tukien näin liittokunnan yhteistä pelotetta ja puolustusta. Myös Naton kyky vastata merellisiin uhkiin kohdentamalla merellistä valvontakykyä alueelle on osoittautunut ketteräksi ja määrätietoiseksi.
Yhteinen puolustus ei tarkoita vain sotilaallista läsnäoloa, vaan jatkuvaa harjoittelua, yhteisten toimintatapojen kehittämistä ja valmiutta tukea liittolaisia nopeasti. Itämeren alueella tällä on erityinen merkitys, sillä alue yhdistää Pohjois-Euroopan, Atlantin ja arktisen alueen turvallisuuskokonaisuudet toisiinsa. Alueen satamat, merireitit ja merenalaiset yhteydet ovat osa globaaleja toimitusketjuja ja sotilaallista liikkuvuutta. Niiden toimivuus vaikuttaa laajasti Euroopan talouteen ja turvallisuuteen.
Itämeren muuttunut tilanne muistuttaa siitä, ettei merellinen turvallisuus ole pysyvä olotila, vaan se edellyttää jatkuvaa työtä yhdessä eri puolustushaarojen, merellisten viranomaisten, liittolaisten ja yhteistyökumppaneiden kesken. Samalla herkkä ja epävakaa turvallisuustilanne Itämerellä osoittaa vastaansanomattomasti, kuinka tärkeää on ylläpitää korkeaa valmiutta kaikissa olosuhteissa.
Itämeri on Suomelle enemmän kuin maantieteellinen alue. Se on osa kansallista identiteettiä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Juuri siksi sen vakaus, turvallisuus ja toimivat yhteydet ovat koko yhteiskunnan yhteinen asia.
Tuomas Tiilikainen
Kontra-amiraali
Merivoimien komentaja
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
