Maailman ruokajärjestelmä on murroksessa. Väestönkasvu, ilmastonmuutos ja luonnonvarojen niukkeneminen pakottavat etsimään uusia, kestävämpiä tapoja tuottaa eläinproteiinia. Tässä murroksessa katse kääntyy yhä selvemmin meriin. FAO:n mukaan vesiviljely on jo nyt nopeimmin kasvava eläinproteiinin tuotannon muoto ja vesiviljelyn merkitys globaalissa ruokaturvassa kasvaa edelleen. Kysymys ei ole enää siitä, kasvatetaanko kalaa ja muita meren eläviä, vaan siitä, miten niitä kasvatetaan.
Kestävä kalanviljely tarjoaa poikkeuksellisen yhdistelmän ekologista, taloudellista ja eettistä tehokkuutta. Kalojen rehuhyötysuhde on ylivoimainen verrattuna maalla kasvatettaviin eläimiin. Kun tuotetaan yhtä proteiinikiloa, nautakarja kuluttaa moninkertaisesti enemmän energiaa, rehua ja vettä kuin kala. Arvioiden mukaan kymmenkertainen ero on tyypillinen. Sika ja kana ovat tehokkaampia kasvattaa kuin nauta, mutta eivät silti pärjää kalalle. Tämä tekee kalasta keskeisen ratkaisun, kun tavoitteena on tuottaa enemmän ravintoa pienemmällä ympäristökuormalla.
Nykyinen kalanviljely ei ole ongelmatonta. Perinteinen kassiviljely kuormittaa vesistöjä, koska ravinteet – erityisesti fosfori ja typpi – päätyvät suoraan mereen. Lisäksi kalojen hyvinvointi kärsii usein epäluonnollisissa olosuhteissa eli kalat uivat ahtaasti, stressaantuvat ja altistuvat taudeille. Tämä ei ole pelkästään eettinen ongelma, vaan myös taloudellinen. Huonosti voiva kala kasvaa heikommin ja tuottaa laadultaan heikompaa lihaa.
Juuri tähän haasteeseen uudet, korkean teknologian ratkaisut vastaavat. Esimerkiksi putkimuotoiset, kalan luontaisessa elinympäristössä eli meressä, joessa tai järvessä olevat kasvatusjärjestelmät jäljittelevät kalojen luontaista elinympäristöä. Kalat pääsevät uimaan vastavirtaan hapekkaassa vedessä, mikä vähentää stressiä ja parantaa kalojen hyvinvointia. Samalla ravinteet voidaan kerätä talteen sen sijaan, että ne kuormittaisivat ympäristöä. Kun vesi on puhdasta, hapekasta ja lämpötilaltaan optimaalista, kalan verenkierto toimii tehokkaasti, kasvu on tasapainoista ja lopputulos muistuttaa villikalaa. Kalan liha on tiiviimpää, ravinteikkaampaa ja maultaan parempaa.
Keskeistä on ymmärtää, että tällaisessa järjestelmässä kestävyyden eri ulottuvuudet eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan ne vahvistavat toisiaan. Ekologinen kestävyys parantaa eläinten hyvinvointia, joka puolestaan parantaa tuotannon laatua ja taloudellista kannattavuutta. Tämä on merkittävä ero perinteisiin tuotantomalleihin, joissa tehokkuus on usein saavutettu ympäristön ja eläinten kustannuksella.
Kehitys muistuttaa viestintäteknologian murrosta. Lankapuhelin oli aikanaan riittävä, mutta rajallinen. Älypuhelin ei ainoastaan korvannut sitä, vaan avasi kokonaan uusia mahdollisuuksia ohjata, seurata ja optimoida asioita reaaliajassa. Samalla tavalla “high tech” -kalanviljely ei ole vain parannettu versio kassiviljelystä, vaan täysin uusi alusta kalanviljelylle, joka mahdollistaa tuotannon optimoinnin, ympäristövaikutusten minimoinnin ja skaalautuvuuden globaalisti. Se vaatii investointeja ja käyttöpääomaa, mutta avaa myös uuden teollisen ekosysteemin laitevalmistuksesta kalanviljelyn dataratkaisuihin.
Suomella on tässä kehityksessä erityinen mahdollisuus. Jos lupajärjestelmä siirtyy tuotantovolyymien rajoittamisesta päästöperusteiseen ohjaukseen, innovatiiviset ja puhtaat ratkaisut pääsevät kasvamaan. Tällöin tuotanto voi lisääntyä ilman, että ympäristökuormitus kasvaa samassa suhteessa. Tämä ei ainoastaan vahvista kotimaista elintarviketuotantoa, vaan luo lisäksi vientikelpoista teknologiaa ja osaamista.
Kestävä kalanviljely on osa huoltovarmuutta. Maailmassa, jossa toimitusketjut ovat haavoittuvia, kyky tuottaa ravinteikasta ruokaa tehokkaasti, omassa maassa on strateginen etu. Kala tarjoaa tähän ainutlaatuisen ratkaisun, joka pitää sisällään korkean ravintoarvon, alhaisen resurssien käytön ja mahdollisuuden tuotannon hajauttamiseen.
Eläinproteiinin tuotannon tulevaisuus ei ole yksin maalla eikä yksin merellä, mutta merellä sillä on ylivoimainen potentiaali. Kysymys kuuluu, uskallammeko investoida siihen ajoissa.
Riku Santala
KTT, Työelämäprofessori ja startup-yrittäjä
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
Turun kauppakorkeakoulu
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
