Oman aikamme supervalta Yhdysvallat viettää 4.7.2026 itsenäistymisensä 250-vuotisjuhlaa ristiriitaisessa tilanteessa, kun globaali maailma hakee muotoaan ja uutta järjestystä. Myös 250 vuotta sitten tapahtui ennennäkemätöntä, kun Pohjois-Amerikassa olevat 13 siirtokuntaa julistautuivat itsenäiseksi johtavasta tuon ajan imperiumista, Isosta-Britanniasta. Ristiriidat siirtokuntalaisten ja Ison-Britannian hallinnon välillä olivat jo pitkään kiristyneet. Kuului vaatimuksia, että Amerikka pitää saada amerikkalaisille eli monikansallisten siirtokuntien asukkaille, eikä tukemaan brittihallintoa, sen pohjatonta kassaa ja valtapyrkimyksiä. Ihmisillä oli oikeuksia, joita ei voitu heiltä pois ottaa – elämä, vapaus, pyrkimys onneen ja ihmisten tasa-arvo. Jos hallitusmuoto esti näiden toteutumisen, siirtokuntalaiset ilmoittivat, se oli syytä vaihtaa. Yksi tarmokas näiden aatteiden edistäjä oli suomalaistaustainen John Morton (1725-1777).
Siirtokunnista oli muodostunut uusien aatteiden ja toimintojen kokeilukenttä, minne monet ajatuksen, uskonnon ja toiminnan vapautta kaipaavat tahtoivat muuttaa. Eurooppalaiset valtiot kuten Ruotsi halusivat osansa uusista mahdollisuuksista. Oli perustettu Nya Sverige (Uusi Ruotsi), joka jäi lyhytikäiseksi (1638-1655), mutta sinne ehti siirtyä useita satoja suomalaisia Ruotsin suomalaismetsistä ja myös Suomesta. John Morton oli Uuden Ruotsin siirtokuntalaisten jälkeläinen neljännessä polvessa.
John Morton tuli suomalaistaustaisesta viljelijäperheestä. Chesterin piirikunnassa lähellä Philadelphiaa Morton kouluttautui maanmittariksi, sitten hänestä tuli oikeuden tuomari, sheriffi, merkittävä poliitikko ja Pennsylvanian Korkeimman Oikeuden tuomari. Hänelle kertyi monia tärkeitä luottamustehtäviä, esimerkiksi kun hänet valittiin Pohjois-Amerikan siirtokuntien yhteisiin mannermaakongresseihin edustamaan Pennsylvaniaa. Hän avioitui suomalaistaustaisen Mary Archerin kanssa ja oli aktiivisesti yhteistyössä alueella olevien Uuden Ruotsin jälkeläisten kanssa.
Morton eli toimeliasta elämää, ja hänelle kasaantui paljon luottamustehtäviä. Niitä tuli niin paljon, että todennäköisesti työtaakka oli yhtenä syynä hänen vain 51-vuotiaana päättyneeseen elämäänsä. Hänelle osoitetut tehtävät olivat mitä monipuolisimpia, koskien suhteita alkuperäisväestöön, orjien tekemiä rikoksia, itsenäistymissodan kulkua, aseiden hankkimista, köyhäinhoitoa, vankiloita, tilintarkastusta tai Schyulkill-joen veden sääntelyyn tarkoitettavia laitteita.
John Morton kohosi Pennsylvanian siirtokunnan johtomiesten joukkoon. Kriittisinä vuosina 1775–1776 hän oli Pennsylvanian Edustajainhuoneen puhemies, samaan aikaan kun Pohjois-Amerikan 13 siirtokuntaa aloittivat vapaussodan emämaa Iso-Britanniaa vastaan. Kahdeksan vuotta kestäneestä sodasta tuli raskas. Se vaati kymmeniä tuhansia uhreja ja jätti syvät jäljet ja jakolinjat Yhdysvaltoihin.
John Morton oli yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 56 allekirjoittajasta heinäkuussa 1776. Hänet on myös korotettu arvostettuun maan perustajaisien joukkoon. Hänen aatteellinen kehityksensä kulki varovaisesta sovittelijasta voimakkaaksi itsenäisyysmieheksi.
Kiistaa on käyty siitä, ratkaisiko John Morton peräti Yhdysvaltain itsenäistymisen, kun hän äänesti itsenäisyydestä Pennsylvanian delegaation viimeisenä edustajana. Kuten amerikansuomalainen kronikoitsija Salomon Ilmonen kirjoitti, kun John Morton oli antanut äänensä itsenäistymiselle ja kokouksen puheenjohtaja John Hancock oli julistanut äänestystuloksen, alkoi Liberty Bell soida, tieto päätöksestä levisi Philadelphian kaupunkiin ja sitten ”… eri valtioihin ja maailman ääriin saakka. Hetki oli historiallisestikin sangen tärkeä ja merkityksellinen.” Ilmonen tietysti romantisoi asioita. Voidaan kuitenkin sanoa, että kiistatta John Morton oli osallinen merkittävässä prosessissa, joka johti Yhdysvaltain syntyyn. Suomalaisina voimme mekin olla ylpeitä tämän maahanmuuttajien jälkeläisen työpanoksesta ja saavutuksista.
Auvo Kostiainen
Prof. emer.
Yleinen historia, Turun yliopisto
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
