Jotain rajaa!

Pulloposti 42
Arvo Tuominen
Dokumentaristi ja tietokirjailija

Ensimmäinen turistibussi Neuvostoliittoon kulki Vaalimaan kautta 1. heinäkuuta 1958. Sen jälkeen ensimmäisen kerran raja-asema suljettiin liikenteeltä 18.11.2023. Tällä välin oli nähty rajaliikenteen räjähdysmäinen kasvu, vodkaturismin kultaiset vuodet sekä uusien tieyhteyksien ja kauppakeskusten synty. Nyt on kaikki tyhjillään.

Aiemmin ei edes Tšekkoslovakian miehitys tai Afganistanin sota vaikuttaneet vastaavasti rajaliikenteeseen, mistä suhtautumistavan muutos siis johtuu?

Ehkä vaikuttavin tekijä oli ikuiseksi kuvitellun Neuvostoliiton olemassaolon päättyminen 25. joulukuuta 1991. Se vapautti Suomen Neuvostoliiton etupiiristä, johon se oli sovittu Teheranissa 1943 Stalinin, Churchillin ja Rooseveltin toimesta.

Suomi pääsi itse päättämään kohtaloistaan ja liittyi ensin Euroopan Unioniin 1994. Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai Suomen luopumaan Paasikiven-Kekkosen linjan rippeistäkin ja liittymään Natoon 2023. Näin Suomi pääsi ensimmäistä kertaa historiassaan pöytiin, joissa sen kohtaloon vaikuttavia päätöksiä tehdään.

Suomi pelasi heti itsensä useimpia NATO- ja EU-maita tiukempaan taloudelliseen ja sotilaalliseen vastakkainasetteluun Venäjän kanssa kieltämällä venäläisiltä matkailijoilta Suomeen tulon, pysäyttämällä tavaraliikenteen ja lopulta venäläisillä rekisterikilvillä varustetuilla autoilla ajamisen Suomen teillä. Turussa ja Kotkassa kiikutettiin jopa Lenin patsaat piiloon, vaikka se oli nimenomaan Lenin, joka sotki Venäjän asiat niin perusteellisesti, että Suomi pääsi itsenäistymään.

Reippaat toimet voidaan panna vanhojen paineiden ja pettymysten purkautumisen piikkiin. Niiden johdosta meidät kuitenkin sijoitetaan nykyisin Pohjoismaiden sijasta Baltian maiden joukkoon, vaikka jo lippumme risti kertoo viiteryhmämme, johon kuulumme tai meidän pitäisi kuulua.

Venäjä alkoi odotetusti oirehtia Suomen Naton kelkkaan lähdön johdosta kuin riitaisan avioeron jätetty puoliso, vaikka liittymisen aiheuttikin Vladimir Putin hyökkäyksellään Ukrainaan. Joka tapauksessa olemme nyt suorassa taloudellisessa ja sotilaallisessa vastakkainasettelussa Venäjän kanssa. Ja molemmin puolin vakuutellaan, ettei paluuta entiseen ole.

Elämmekin nyt ikään kuin keskellä erittäin riitaista avioeroprosessia, jossa kaikki keinot ovat luvallisia, ja jossa toinen on totaalisen oikeassa ja toinen väärässä. Venäjä ryhtyi kostomielessä harjoittamaan ns. välineellistettyä maahanmuuttoa eli lähettämään meille kutsumatonta väkeä. Häiriköinnin seurauksena Suomi turvautui eräänlaiseen lähestymiskieltoon, kun se pani määräaikaisesti Vaalimaan raja-aseman kiinni 18.11.2023. Tuo määräaikaisuus jatkuu edelleenkin, mutta nyt kaikilla raja-asemilla.

Venäjän jatkanee kuitenkin kiusantekoa, sillä se on kiusallisen helppoa: rajavartijoiden tarvitsee katsoa vain muualle viisumittomien rajanylittäjien loikkiessa metsien kautta Suomen puolelle. Estääkseen tämän Suomen pitää lopulta vahvistaa rajavalvontaa varusmiehillä ja vapaapalokuntien ruiskuvoimalla. Seurauksena tulisi kuolonuhreja. Myös lapsia. Jos näin käy, niin kaikessa oikeamielisyydessämme syyllistymme itsekin vääryyteen ja rikomme niitä läntisiä arvoja vastaan, joita vannomme puolustavamme.

Näin naapurisuhteet lipuvat ajopuun lailla huonompaan suuntaan, ja asialle tarvitsisi tehdä jotain ennen täystörmäystä. Maantieteelle emme mahda mitään, emme me eikä Venäjä, joten ennemmin tai myöhemmin on aloitettava neuvonpito. Erimielisyyksien lisäksi kannattaa kiinnittää huomioita yhteisiin etuihin, joita niitäkin on kaikesta huolimatta. Lisäksi voimme tehdä maailmankolkastamme turvallisemman lapsillemme ja lastenlapsillemme.

Roskakoriin heitetystä Paasikiven linjasta voimme kaivaa esiin toteamuksen: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.”  Se koskee niin Venäjää kuin Suomea. Venäjän on hyväksyttävä se, että Suomi on Naton jäsen ja Suomen on pidättäydyttävä Naton jäsenenä kaikesta, minkä Venäjä kokee suoranaiseksi uhkakseen.

Pieni maa ei voi laskea tulevaisuuttaan sen varaan, että suuressa naapurissa saattaa valta ja politiikan suunta vaihtua. Sitä odotellessa se voi ajautua jälleen pelikortiksi pöydälle.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin