Itämerihätätila – voisimmeko hyödyntää kaikki verkostomme Itämeren pelastamiseksi nyt heti, kiitos?

Voisimmeko jo ryhtyä puhumaan Itämerihätätilasta yhtä lailla kuin ilmastohätätilasta?

Itämerta ei kukaan pysty pelastamaan yksin. Itämerellä on kuitenkin yksi suuri etu: sitä ympäröi monta maailman hyvinvoivinta ja rikkainta maata.

Osaamista ja tahtoa meremme pelastamiseksi löytyy. Aloitteita, projekteja, yhteenliittymiä, resursseja, aikaa ja energiaa käytetään valtavat määrät Itämeren tilan tutkimiseen ja parantamiseen.

Miksi sitten mitään ei tunnu tapahtuvan, tai ainakin edistysaskeleet tuntuvat kovin pieniltä ja vaatimattomilta panostuksiin nähden? Ehdimmekö kääntää kehityksen suunnan ajoissa? Milloin edessämme on se hetki, kun joku sanoo ääneen, että peli on menetetty, emmekä saa Itämerta enää elvytettyä? Mitä sitten tapahtuu? En haluaisi tietää.

Ovatko avaruuteen suuntautuvat lennot alkua ihmisten paolle pois saastuneelta maapallolta?

Mitä jos kaikki me, jotka teemme jo nyt töitä Itämeren hyväksi, järjestäisimme huippukokouksen, jossa konkreettisesti sopisimme, miten käyttäisimme yhteenlasketut resurssimme parhaiten ja nopeimmin 5-10 vuoden aikavälillä?

Kuka ottaisi kopin ja ryhtyisi toimeen? Ei rakennettaisi hallinnollista himmeliä eikä mietittäisi, kuka saa ansion tapahtuneesta, vaan käärittäisiin hihat ja ryhdyttäisiin hommiin, jokainen parhaiten osaamallaan tavalla. Tilanne ei parane ilman vaikuttavia käytännön tekoja.

Pidä Saaristo Siistinä ry – esimerkki konkretiasta

Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS ry) valttina Itämerityössä ovat konkretia ja jäsenemme sekä muut verkostomme. Pystymme vaikuttamaan suoraan ihmisten asenteisiin ja sitä kautta muuttamaan haitallisia käyttäytymismalleja.

PSS ry syntyi 60-luvun lopulla ratkaisemaan roskaantumisongelmaa Saaristomerellä. Roskaamisen ehkäisy vesistöissämme ja niiden läheisyydessä on työmme ytimessä edelleen ja ajankohtaisempaa kuin koskaan. Samalla ympäristökasvatuksen ja -valistuksen tarve on edelleen yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpääkin kuin 50 vuotta sitten. Moni on menettänyt yhteyden luontoon ja sen merkitykseen elämässämme. Aina ei ymmärretä, mitkä seuraukset huolimattomuudella ja välinpitämättömyydellä ovat. Esimerkiksi roskaamisen seuraukset vaikuttavat negatiivisesti sekä Itämeren että meidän kaikkien hyvinvointiimme.  

Joudumme PSS ry:ssä aika-ajoin vieläkin perustelemaan sitä, miksi järjestämme jätehuoltoa saarissa – kyllähän nyt jokainen järkevä ihminen tuo pois saaristosta pois omat jätteensä, meille kerrotaan. Valitettavasti me tiedämme, että tällainen ajattelutapa ei ole vain väärin, vaan jopa ympäristömme kannalta erittäin haitallista. Löydämme liian paljon vaarallista jätettä ja romua jopa ulkoluodoilta, jotta tähän jaksaisimme yhdistyksessä uskoa.

Mereen on vuosikymmeniä surutta upotettu vanhat autot ja maatalouskoneet, muovit, maalit, aseet ja kemikaalit. Lista on loputon ja nykytietämyksen valossa jopa käsittämätön ja ennen kaikkea surullinen ja lohduton. Mutta näin toimimista pidettiin aikoinaan jopa ympäristötekona – olivathan ne sitten poissa silmistä ympäristöä rumentamasta.

Valitettavan usein hienot, ihmiskuntaa eteenpäin vieneet keksinnöt ovat osoittautuneet myöhemmin sekä ihmisille että ympäristölle vahingollisiksi. Olemme aina näihin aikoihin saakka pitäneet luontoa loppumattomana ja ikuisesti uusiutuvana resurssina. Nyt olemme siinä epäkiitollisessa vaiheessa, että maapallon resurssit alkavat olla käytetty, eikä uusiutuminen ilman meidän apuamme ole enää mahdollista.

Yhteinen ymmärrys on lisääntynyt, olisiko nyt jo aika laajan monialaisen, kansainvälisen ja konkreettisen yhteistyön? Vai sälytämmekö vastuun Itämeren hyvinvoinnista vielä seuraavalle sukupolvelle? Voimmeko olla varmoja, että heille ei ainoaksi vaihtoehdoksi jää avaruuteen siirtyminen sen vuoksi, että me emme kyenneet toimimaan yhdessä pyyteettömästi yhteisen ympäristömme hyväksi?

Tarvitaan sekä lyhyen aikavälin nopeasti vaikuttavia ratkaisuja, että pitkän aikavälin ratkaisuja, jotka tukevat kestävää elämäntapaa Itämeren äärellä, mutta ennen kaikkea tarvitsemme yhteistä koordinointia ja kaikkien resurssien täysimääräistä käyttöä nyt. Onnistuessamme keräämämme tietotaito ja kokemus olisivat varmasti monistettavissa muuallakin maailmassa.

Meillä on kaikin puolin maailman parhaat edellytykset kokeilla ja luoda toimiva ja monistettava malli, jotta elämä maapallolla olisi mahdollista tulevaisuudessakin. Tartummeko tilaisuuteen?

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.