Suomen paikka on aina ollut Euroopassa, ja näinä erikoisina aikoina osuvampi pohdinta koskee Euroopan paikkaa maailmassa. Euroopan rooli osana Yhdysvaltain johtamaa länttä on murroksessa, ja yhä vahvemmin vaikuttaa siltä, että Euroopan paras – ja lähes tulkoon ainoa todellinen – ystävä on Eurooppa itse.
Yhdysvaltain hallinnon viimeaikaiset ulostulot ovat olleet suorasukaisuudessaan yllättäviä, ja niiden vaikutusten ymmärtäminen on vielä kesken. Yhdestä toteamuksesta voi kuitenkin olla samaa mieltä: eurooppalaisten suurin haaste saattaa hyvinkin olla Eurooppa itse.
Parjattu EU-sääntely nostetaan usein kasvun ja innovaatioiden esteeksi. Yliopistopiireissä yhteiseurooppalaista sääntelyä isommaksi haasteeksi nousee kansallisten lakien ja rakenteiden yhteensopimattomuus. Eurooppalainen kansallisvaltioidentiteetti tekee kansallisen sääntelyn harmonisoinnin lähes mahdottomaksi. Eurooppalaisen saamattomuuden bravuurina voitaneen pitää kesäaikafarssia, mutta vakavampia seuraamuksia yhteisen päätöksentekokyvyn puutteilla on Ukrainan sodan kohdalla.
Vaikka Euroopassa on paljon osaamista ja monia vahvuuksia, yhteistyön haasteiden vuoksi sekä Yhdysvallat että Kiina, kumpikin omalla tavallaan, ovat kirineet Euroopan kiinni ja kasvattavat etumatkaansa. On siis korkea aika tehdä jotakin. Suomella voi olla tässä merkittävä rooli, merkittävämpi kuin mihin olemme tottuneet.
Uuden uljaan Euroopan rakentamisessa Suomen vahvuus on pohjoisuus: paitsi maantieteellinen, myös kulttuurinen. Itämeren maiden pitkä yhteinen historia ja ennen kaikkea yhteiset kulttuuriset toimintatavat voisivat olla pohjana koko Euroopan uudistumiselle niin, että kykenisimme vastaamaan globaaliin haasteeseen.
Otan pari esimerkkiä eurooppalaisen yhteistyön haasteista yliopistomaailmassa. Tekoälyvallankumous perustuu algoritmisiin läpimurtoihin, suurten datamäärien hyödyntämiseen ja massiiviseen laskentaan. Suomi on tekoälytutkimuksen eurooppalaisessa eturivissä: viime vuonna perustimme Suomessa Saksan jälkeen toisen koneoppimisen eurooppalaisen huippututkimuksen ELLIS-instituutin. Valitettavasti Eurooppa on melkoisella takamatkalla Yhdysvaltoihin ja Kiinaan nähden.
Kyseessä ei ole osaamisen puute, eikä edes sirpaleisesta kielialueesta johtuva datan vähäisyys, vaan laskennan pullonkaulat. Yhdysvaltain gigayritykset ovat riittävän suuria pelaamaan ykkösliigassa, ja myös Kiinan valtiojohtoinen järjestelmä kykenee takaamaan riittävät resurssit. Euroopan yhteenlaskettu laskentakapasiteetti olisi hyvinkin riittävä – jos se kyettäisiin kohdentamaan yhteisiin kärkihankkeisiin. Valitettavasti kapasiteetti on sirpaloitunut, ja vaikka Turussa tehdään Euroopan parhaita avoimia tekoälymalleja ja Suomen esimerkillisesti organisoitu suurteholaskennan kyvykkyys on eurooppalaista huippua, se ei riitä ykkösliigaan. Siihen vaaditaan Euroopan laajuista yhteistyötä.
Toinen esimerkkini tulee koulutusyhteistyöstä. Eurooppalaisiin yliopistoalliansseihin kohdistuu suuria odotuksia. Tutkintorakenteiden yhtenäistämisen ja opiskelijoiden liikkuvuuden nähdään parantavan koulutuksen laatua ja Euroopan kilpailukykyä. Vuoden 1999 Bolognan julistuksen tavoittelema eurooppalainen korkeakoulutusalue on konseptina hieno, mutta sen toteutus takkuaa edelleen. Tutkintorakenteet eivät vieläkään ole yhteensopivia, ja kulttuuriset erot ovat johtaneet käytännössä hyvin erilaisiin järjestelmiin.
Vaikeimpia ovat yhteistyötilanteet, missä kaikkien osapuolten kansallisen lainsäädännön noudattaminen yhtaikaa ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Esimerkiksi yliopistojen joustava tutkintokoulutusyhteistyö vaatisi lukuvuosimaksuista säädetyn lain rikkomista. Jos kansallista sääntelyä ei kyetä yhdenmukaistamaan, eikä liittovaltiokehitystä pidetä poliittisesti suotavana, ratkaisua voitaisiin hakea vaihtoehtoisen eurooppalaisen lainsäädäntökehikon, ns. 28. jäsenvaltion kehittämisestä.
Uuden maakuntastrategiansa ja vuoteen 2040 ulottuvan visionsa mukaan Varsinais-Suomi on ”yhteyksien rakentaja, joka kiinnittää Suomen länteen”. Tällä tarkoitetaan paitsi fyysisiä liikenne- ja tietoliikenneyhteyksiä, myös yhteyksiä tutkimuksen ja koulutuksen, sivistyksen ja kulttuurin sekä talouden, huoltovarmuuden ja puolustuksen saralla.
Visio on osuva. Varsinais-Suomi voi näyttää esimerkkiä koko maalle, ja Suomi yhdessä Pohjoismaiden, Baltian ja Itämeren alueen kanssa koko Euroopalle.
Tapio Salakoski
Vararehtori
Turun yliopisto
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
