Vastine: Vesirakentaminen on vastuullista ja pitkäjänteistä

Kuva: Matti J. Niemi

Itämeren tilan kohentaminen edellyttää muutoksia meidän kaikkien toimintatapoihin. Satamatoimialalla ympäristönhoitoa on parannettu kuten muillakin aloilla. Vuosikymmenien takaiset, nykytiedon valossa osin riittämättömät käytännöt ovat muuttuneet lainsäädännön, ympäristövastuun ja paremman teknologian vauhdittamina. 

Käymäläjätevesien vastaanotto satamissa on esimerkki ympäristövastuusta. Jatkuvaa kasvua kokevassa matkustaja-autolauttaliikenteessä on jätevedet pääsääntöisesti johdettu viemäriverkostoon jo vuosikymmenien ajan. Myös kansainvälinen risteilyliikenne kasvaa Itämerellä. Satamien viemäröintiä onkin Suomessa täydennetty 2015-2017 yli 3 miljoonan euron investoinneilla. Matkustaja-alusten jätevesien lainsäädännöllä asetettu päästökielto astuu Itämerellä voimaan ensi vuonna. 

Suomen teollisuus, kuten me kuluttajatkin olemme riippuvaisia hyödykkeiden merikuljetuksista, jotka tarvitsevat asianmukaisia ja turvallisia merenkulkuväyliä. Yli 80 % ulkomaankaupastamme kulkee meritse.

Vesirakentamisen haasteet ovat moninaiset. Kuljetusten tehokkuutta lisätään ja ympäristövaikutuksia vähennetään mm. aluskokoa kasvattamalla. Suuremmat alukset tarvitsevat syvempiä väyliä. Valtion Liikennevirasto vastaa meriväylätöistä, satamat puolestaan omien alueidensa väylänosien ja satama-altaiden kunnossapidosta ja rakentamisesta. Vesirakentaminen on tarkkaan laeilla säänneltyä. Aluehallintovirastot myöntävät väylä- ja satamahankkeille tarkempia määräyksiä sisältävät luvat, joita ELY-keskukset valvovat.

Aluskoon kasvun lisäksi ruoppaustarvetta aiheuttaa maankohoaminen ja jokien kuljettama kiintoaines. Esimerkiksi Aurajoen mukana kulkeutui satamaväylille 2016-2017 arviolta 50.000 m³ kiintoainesta. Saaristomeren rehevöitymiseen ja silakkakannan kehitykseen alueella ovat vaikuttaneet eniten asutusjätevesien ja maatalouden ravinnekuormitus, jotka ovat kääntyneet laskuun vasta 2010-luvulla. Ilmastonmuutoksen myötä sadannan ja maa-aineksen huuhtoutumisen arvioidaan lisääntyvän. 

Sedimentteihin päätyy ihmistoiminnasta myös haitta-aineita. Ruopattavien massojen sisältämät haitta-ainemäärät on tutkittava etukäteen ja näytteitä otetaan runsaasti haitallisuuden arvioimiseksi luotettavasti. Haitta-aineille on annettu raja-arvot, joiden ylittyessä ruoppausmassoja ei voida läjittää mereen. Ympäristön kannalta haitattomiksi todetut massat voidaan sijoittaa luvitetuille meriläjitysalueille, joiden ominaisuuksille on ympäristösyistä tiukat vaatimukset. Vaatimukset koskevat mm. ruoppausmassojen pysyvyyttä läjitysalueella. Haitta-aineiden vuoksi ympäristölle haitallisiksi määritellyt ruoppausmassat on sijoitettava maalle. Siellä massat yritetään aina käyttää satama-alueen rakennustöissä.

Pohjois-Airistolla vuodesta 1989 saakka tehtyjen seurantatutkimusten tuloksista ei ole käynyt ilmi yhteyttä alueen tilan ja läjitysten kesken. Proomusta pudotettavan ruoppausmassan samentuma on tutkimuksella todennettu lyhytaikaiseksi ja nopeasti taustapitoisuuksien tasolle laskevaksi. Airiston läjitysalueen sedimentin TBT-pitoisuudet on todettu alhaisemmiksi kuin yleensä koko Airiston alueen sedimenteissä; kunnossapitoruoppausten sedimentin haitta-ainepitoisuudet ovat nykyään hyvin alhaisella tasolla.

Suomalaiset satamat, satamakaupungit, ympäristö- ja liikennehallinto, urakoitsijat ja konsultit ovat koko 2000-luvun tehneet kehitystyötä vesirakentamisen ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Hankkeilla on muokattu hyviä käytäntöjä ruoppauksen ennakkosuunnitteluun, ympäristövaikutusten arviointiin, laitteiden ja teknologian kehittämiseen, työnaikaisten haittojen minimointiin ja monitorointiin, haitta-aineiden vaikutusten arviointin ja niiden leviämisen ehkäisemiseen sekä tehtyjen töiden jälkiseurantaan.

Meriläjityksen ympäristövaikutuksia halutaan myös pienentää keskittämällä massoja harvempiin kohteisiin, laajemmin levittyneiden pienempien kohteiden sijaan. Turun seudun kunnat ovat tehneet pitkään yhteistyötä löytääkseen parhaat vaihtoehdot, jotka ottavat huomioon niin ympäristövaikutukset, virkistyskäytön kuin alusliikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden tarpeet.

Vesirakennushankkeita ohjaa osaltaan ympäristöhallinnon laatima sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohje. Suomen ympäristökeskuksen johtamassa KERTOMA-hankkeessa jalkautetaan 2015 uudistettua ohjetta koulutuksella ja uusista menettelytavoista saatujen kokemusten jakamisella toiminnanharjoittajien ja hallinnon kesken. Hankkeen kautta on myös rakennettu neutraalia keskustelualustaa toiminnanharjoittajien ja viranomaisten tärkeinä pitämille asioille. Vesirakentamisessa, kuten muussakin Itämeren tilan parantamisessa, parhaat vaihtoehdot perustuvat tutkimustietoon, osaamiseen ja rakentavaan yhteistyöhön.

Lue Pulloposti 16/2018 täältä.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.