Pulloposti 101
Vladimir Panschin
Sotatieteiden tohtori, dosentti
Venäjän imperialistiset toimet ovat järisyttäneet eurooppalaista turvallisuutta jo yli kymmenen vuoden ajan. Venäjä ei tietenkään itse tunnusta olevansa häiriökäyttäytyjä, vaan keksii mitä mielikuvituksellisimpia läntisiä uhkakuvia, joita vastaan Venäjän on sitten puolustauduttava. Venäjän toimintamenetelmänä on siis luoda ongelma ja sitten uhriutua.
Kun palvelin vuosina 2013–2016 Suomen apulaispuolustusasiamiehenä Venäjällä, venäläiset kysyivät minulta aika ajoin ”milloin Suomi liittyy Natoon?”. Vastasin heille useimmiten lähes samalla tavalla: ”Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys on poliittinen päätös, eikä se ole tällä hetkellä ajankohtainen”.
No, kuinkas sitten kävikään? Venäjän jatkaessa keväällä 2022 vuonna 2014 aloittamaansa Ukrainan vastaista sotaa laajamittaisella hyökkäyksellä naapurimaahansa, Suomi ja Ruotsi hakeutuivat Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton jäseniksi. Moskovassa asia nähtiin tietenkin toisin. Sen näkemyksen mukaan länsi viekoitteli Suomen Natoon, eikä Suomen Nato-jäsenyydellä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Venäjä hyökkäsi naapurimaahansa.
Kotimaan uutisoinnissa Kreml on ottanut kaiken hyödyn irti Suomen Nato-jäsenyydestä pyrkiessään vakuuttamaan venäläiset Naton vihamielisyydestä ja siitä, että Venäjän päävihollisen Naton laajeneminen Venäjän luoteisrajoille ei jää ilman sotilaallisia vastatoimia. Tässä yhteydessä Moskova jättää kuitenkin kertomatta sen, minkä suomalaisasiantuntijat ovat useasti julkisuudessa todistaneet, että Suomen vastaisella rajalla olevat venäläisvaruskunnat ovat tuntuvasti tyhjentyneet niin kalustosta kuin sotilaista sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan keväällä 2022. Mikäli Venäjän johto todella kokisi Naton sotilaalliseksi uhaksi, ei kukaan vastuullinen venäläisjohtaja uskaltaisi vähentää niin merkittävästi sotilaallisia suorituskykyjä potentiaalisesta uhkasuunnasta, mitä esimerkiksi Suomen suunnalla kerrotaan tehdyn.
Venäläiset ovat ilmoittaneet kasvattavansa asevoimiensa vahvuutta 1,3 miljoonasta sotilaasta 1,5 miljoonaan vuoden 2026 loppuun mennessä. Tarkasteltaessa tätä asiaa Suomen lähialueen näkökulmasta tiedetään tässä vaiheessa, että niin Murmanskin alueella Sputnikissa sijaitseva 61. Merijalkaväkiprikaati kuin Itämeren rannalla Kaliningradissa sijaitseva 336. Merijalkaväkiprikaati aiotaan muuttaa merijalkaväkidivisiooniksi. Lisäksi venäläiset ovat ilmoittaneet, että Luoteis-Venäjällä sijaitsevat kaksi moottoroitua jalkaväkiprikaatia muutetaan moottoroiduiksi jalkaväkidivisiooniksi, Pohjoisessa Murmanskin alueella sijaitseva 14. Armeijakunta muutetaan armeijaksi ja Karjalan tasavaltaan perustetaan armeijakunta.
Luoteis-Venäjällä sijaitsevien kahden moottoroidun jalkaväkiprikaatin muuttaminen divisiooniksi koskee lähes varmasti Kannaksella ja Pietarin eteläpuolella sijaitsevan 6. Armeijan yhtymiä 138. ja 25. Moottoroitua jalkaväkiprikaatia. Näistä ensiksi mainittu ennätettiin jo muuttaa divisioonaksi toukokuussa 2024. Murmanskissa sijaitsevan 14. Armeijakunnan muuttaminen armeijaksi tarkoittaa todennäköisesti sitä, että armeijakunnan yhtymät Alakurtissa sijaitseva 80. ja Petsamossa sijaitseva 200. Moottoroitu jalkaväkiprikaati muutetaan moottoroiduiksi jalkaväkidivisiooniksi. Täysin uutena joukkona venäläiset aikovat perustaa Karjalan tasavaltaan 44. Armeijakunnan.
Kun edellä kuvatut muutokset aikanaan toteutuvat, ne lisäävät Venäjän moottoroitujen jalkaväki- ja merijalkaväkijoukkojen määrää Suomen lähialueella noin 30 000 sotilaasta noin 85 000 sotilaaseen. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava se, että niin kauan kuin Ukrainan sota jatkuu nykyisen kaltaisena kulutussotana, Venäjän joukkojen henkilö- ja kalustotäydennysten painopiste on Ukrainan suunnalla. Kun Ukrainan sota aikanaan päättyy tai aktiiviset taistelut laantuvat esimerkiksi jäätyneeksi konfliktiksi, voi Venäjä alkaa keskittyä myös muiden kuin sotatoimialueella olevien joukkojen varustamiseen. Tällöinkin kestää useita vuosia ennen kuin Venäjän asevoimat on kokonaisuudessaan koulutettu ja varustettu nykyaikaisella sotamateriaalilla samalle tasolle kuin mitä ne olivat ennen vuonna 2022 alkanutta laajamittaista hyökkäystä.
Mikäli asevoimien kalustollinen palauttaminen pääsisi alkamaan esimerkiksi loppuvuonna 2024, ja vaikka sanonta ”venäläiset yllättävät aina” pitäisi paikkaansa, on todennäköistä, että Venäjän nykyaikaisesti koulutetuille ja varustetuille joukoille sodan varalle asetetut suorituskykyvaatimukset yltäisivät vaaditulle tasolle luoteisen suunnan joukoissa aikaisintaan vuonna 2030–2033. Mitä pidemmän aikaa Ukrainan sota jatkuu ja lännen Venäjälle asettamat pakotteet pysyvät voimassa hidastaen ja vaikeuttaen Venäjän asetuotantoa, sitä kauemmin suorituskykyvaatimuksiin pääsy kestää.
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
