Banneri Meistä

Uutisia meiltä

USA toivoo avointa keskustelua Itämeren rannoilla

Yhdysvaltojen rooli Itämeren alueella on yhteistyötä kehittävä.

Näin toteaa Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystön taloudellisen yksikön päällikkö Shawn Waddoups juuri ennen Turun kauppakorkeakoulussa pitämäänsä luentoa. Waddoupsin mukaan USA:n lähimpiä kumppanimaita ovat Itämeren alueen maat, riippumatta siitä ovatko maat Natossa vai ei. Suurin Itämeren maita ja USA:ta yhdistävä tekijä on hänen mukaansa yhteneväinen näkökanta moniin yhteiskunnallisiin asioihin, sekä tietysti halu selvittää yhteisiä haasteita, kuten ympäristökysymyksiä, kansanterveydellisiä kysymyksiä sekä esimerkiksi kauppaan ja kuljetuksiin liittyviä haasteita.

Itämeren maat kiinnostavat yhdysvaltalaisia yrityksiä erityisesti alueen korkean teknologiaosaamisen ja innovaatioekosysteemin vuoksi. ”Monet amerikkalaiset yritykset ovat kiinnostuneita investoimaan ja toteuttamaan uusia innovaatioita yhteistyössä alueen yritysten kanssa”, Waddoups kertoo.

Hän korostaa myös yhteisen poliittisen tahtotilan tärkeyttä.

“Jos esimerkiksi USA ja Itämeren alueen maat - tai EU laajemmin - pääsevät yhteisymmärrykseen jossain tietyssä säädöksessä, on todennäköistä, että tällaiseen konsortioon yhdistyvät myös muut maat ja säädöksestä voi tulla globaali. Jos yhteisymmärrystä ei synny, tietyt säädökset voivat syntyä jossain muualla, joka ei välttämä ole edullista meidän kannaltamme”, Waddoups analysoi.

Turvallisuus haasteena

Kun puhutaan Itämeren alueen turvallisuudesta, ei välttämättä tarkoiteta sotilaallista uhkaa vaan ennemminkin eri tahojen tavoitteita tulevaisuudessa. Waddoups korostaa yhteenkuuluvuuden tärkeyttä alueen maiden kesken ja muistuttaa, että kaikki alueen maat eivät ole samalla kurssilla tulevaisuuden suhteen.

waddoups
Shawn Waddoups


”Toivomme mahdollisimman avointa keskustelua. Arktinen Neuvosto on hyvä esimerkki siitä, kuinka voimme samassa pöydässä käydä merkityksellisiä ja hedelmällisiä keskusteluja Venäjän kanssa. Mutta kun kyse on meille tärkeistä asioista kuten tahallisista rajaloukkauksista, naapurimaiden sotilaallisesta häirinnästä tai sisäiseen politiikkaan puuttumisesta, meidän on pidettävä puolemme”, Waddoups tarkentaa.

Waddoups kuitenkin korostaa, että tärkeintä on Itämeren maiden vapaus ja liikkumatila tehdä itse omaa tulevaisuuttaan koskevat päätökset. Koskivat päätökset sitten EU:ta tai Natoa, jokaisella maalla pitää olla vapaus itse valita kumppanuutensa ja liittoumansa.

Tulevaisuudesta kysyttäessä Waddoups viittaa lähihistoriaan: ”Toisen maailmansodan jälkeinen aika on osittanut kuinka mailla, jotka jakavat yhteiset arvot ja edistävät vakautta, on paremmat edellytykset edistää hyvinvointia ja vaurautta.” Vaikka globaalisti eletäänkin epävarmoja aikoja, niin taloudellisesti kuin esimerkiksi poliittisesti EU:n sisällä, muistuttaa Waddoups kuinka ihmiskunnan suuret edistysaskeleet on usein otettu paineen alaisena.


Palaa otsikoihin



LOGO text suuri