Banneri Meistä

Uutisia meiltä

26.11.2018 14.41

”Reform, rethink, revival” – Itämeren alueen tulevaisuuden suuntaa kartoittamassa

BALEXin ja HA Neighboursin järjestämä seminaari ”The Future of Baltic Sea Region Cooperation” kokosi aiheesta kiinnostuneita Turun yliopistolle perjantaina 23.11.2018. Seminaari keskittyi erityisesti Itämeren alueen maiden neuvostoon (CBSS) ja sen tulevaisuuden näkymiin. Itämeren alueen muuttunut tilanne heijastuu myös alueen toimijoihin ja vaatii sopeutumista uusiin haasteisiin. Seminaarissa olikin mahdollisuus pohtia sitä, miten muutokset vaikuttavat CBSS:n toimintaan ja millainen toimija CBSS:n tulisi tulevina vuosina olla.

31120792577_1b7f0c604e_o
Kuva: CBSS Secretariat/Flickr
Keskustelun pohjana oli keväällä julkaistu CBSS Vision Paper -julkaisu, jossa itsenäinen työryhmä hahmotteli CBSS:n tulevaisuuden suuntaa ja antoi suosituksia suuntaviivoista. Työryhmää edustivat sen puheenjohtaja Petteri Vuorimäki ja jäsen Astrid Thors.

Onko alueella liikaa toimijoita?

Puheenvuoroissaan Vuorimäki ja Thors kuvasivat työtään julkaisun parissa ja pohtivat CBSS:n roolia Itämeren alueen yhteistyössä. Vuorimäen mukaan alueella on nykyään paljon toimijoita, kenties jopa liikaa.  Toimijoiden määrää tulisikin tarkastella kriittisesti, jotta resurssit tulisivat tehokkaaseen käyttöön. Resurssien tehokasta käyttöä edistäisi myös se, jos Itämeren alueen yhteistyöllä olisi selkeä johtaja. Haasteena on kuitenkin se, että jokainen haluaa koordinoida, mutta ei tulla koordinoiduksi. CBSS:llä olisi toisaalta hyviä edellytyksiä vastata tähän johtajuuden tarpeeseen.

Thors nosti puolestaan esille, kuinka CBSS voisi olla toimissaan nykyistä rohkeampi. Siltä puuttuu poliittisen johtajan rooli, vaikka tällä hetkellä Itämeren alueella poliittinen keskustelu on tärkeämpää kuin koskaan. Lisäksi CBSS:llä olisi Thorsin mielestä mahdollisuus olla merkittävä toimija ilmastonmuutoksen vastaisessa toiminnassa. Ilmastonmuutoksen myötä rajat ylittävää yhteistyötä tarvitaan resilienssin vahvistamiseksi.

”Itämeren yhteistyö on paperilla lähes täydellistä”

CBSS Vision Paper -työryhmän edustajien puheenvuorot pohjustivat paneelikeskustelua, jossa panelistit kommentoivat puheenvuoroja ja julkaisua sekä pohtivat Itämeren alueen yhteistyön tulevaisuutta. Paneelikeskusteluun osallistuivat Vuorimäen ja Thorsin lisäksi julkishallinnon professori Marko Joas Åbo Akademista, oikeustieteen professori Dorota Pyc Gdánskin yliopistosta ja kansainvälisten suhteiden professori Stanislav Tkachenko Pietarin valtion yliopistosta.

46059667701_8cecde8624_o
Kuva: CBSS Secretariat/Flickr

Paneelissa professori Tkachenko toi esille, kuinka CBSS on yksi harvoista järjestöistä, joissa Venäjä on täysimääräinen jäsen. Tämä on tärkeä havainto CBSS:n tulevaisuutta pohdittaessa, sillä CBSS voisi mahdollistaa uudenlaisen yhteistyön kokeilemisen alueella. Professori Joaksen mukaan monitasohallintoa tarvitaan ja yhteistyön ei tule tapahtua vain valtioiden tasolla. Professori Pyc puolestaan huomautti, että paperilla Itämeren yhteistyö on jo lähes täydellistä, mutta käytännössä ei. Haasteena onkin sovittaa yhteen eri ryhmien intressit ja yhteinen hyvä.    

Itämeren alueen merkitys Euroopan unionissa herätti eriäviä mielipiteitä, mutta Vuorimäen mukanaan yhtenä merkkinä sen tärkeydestä voidaan pitää EU:n Itämeren alueen strategiaa, joka on Euroopan ensimmäinen makroaluestrategia.

Miltä toiminta näyttää 20 vuoden päästä?

Seminaarin osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että CBSS:ää tarvitaan myös tulevaisuudessa ja sen toimilla on merkitystä.  Lisäksi alueen jännitteiden uskotaan tulevaisuudessa helpottavan. CBSS:n laajentuminen herätti osallistujissa pohdintaa. Onko vaarana, että se ei enää ole Itämeren alueen toimija, jos se laajenee yli Itämeren alueen? Haasteena on myös se, että siitä tulee toimijana heikko, jos toimintaa laajenee monelle osa-alueelle. Professori Joaksen mukaan CBSS:n tärkein tavoite olisikin poliittisen dialogin ylläpitäminen ja kehittäminen.

45335373464_c4d96f6867_o
CBSS: varajohtaja Bernd Hemingway. Kuva: CBSS Secretariat/Flickr

CBSS:n varajohtaja Bernd Hemingway viittasi loppupuheenvuorossaan puolestaan käytännöllisen yhteistyön lisääntymiseen. Hänen mukaansa Itämeren alueen kansalaisten keskinäinen kohtaaminen rakentaa luottamusta alueella ja "people to people contact" onkin tulevaisuudessa yhä tärkeämpää.

Tutustu seminaarin ohjelmaan tarkemmin täällä.

Katso seminaarin koostevideo täältä.

Palaa otsikoihin



LOGO text suuri