Monenlaiset turvallisuuskysymykset esillä Itämeri-foorumissa
Itämeri on elintärkeä sitä ympäröiville maille. Maantiede sanelee sen, että Itämeri on keskeinen kuljetusväylä sekä tavaroille että ihmisille. Monesti vaihtoehtoiset reitit ovat hankalia tai pitkiä tai niitä ei ole ollenkaan. Kuljetusten lisäksi myös Itämeren pinnan alla kulkee tärkeitä tiedon ja energian siirron yhteyksiä. Venäjän hyökkäyssota on kuitenkin aloittanut kasvavan epävakauden ja epävarmuuden ajan myös Itämeren alueella. Ajankohtainen aihe on esillä toukokuussa Itämeri-foorumissa, jossa kansainvälinen asiantuntijapaneeli keskustelee meriliikenteen turvallisuudesta Itämerellä.
Hybridiuhat herättävät huolta
- Hybridiuhat aiheuttavat kasvavaa huolta Itämeren maissa. Vedenalaisia energia- ja tietoliikennekaapeleita on sabotoitu, merellä esiintyy GPS-häiriöitä ja infrastruktuuriin on kohdistettu kyberhyökkäyksiä. Tällaisiin häiriöihin joudutaan varautumaan myös jatkossa, Kari Liuhto toteaa. Liuhto on tiedustelututkimuksen professori ja Centrum Balticum -säätiön johtaja.
- Meriliikenteen turvallisuuteen liittyy paljon erilaisia
kysymyksiä. Millainen rooli rajavartiostoilla, merivoimilla sekä EU:lla ja
Natolla on merenkulun turvallisuuden varmistamisessa? Miten keskeinen
infrastruktuuri turvataan, jotta alueen talous ja huoltovarmuus eivät kärsi?
Miten merikuljetusten kyberturvallisuudesta huolehditaan digitalisoituneessa
maailmassa? Onko merenkulkua säätelevistä kansainvälisistä sopimuksista ja
lainsäädännöstä mahdollista pitää kiinni muuttuneessa tilanteessa? Itämeri-foorumin
keskustelusta ei tule puuttumaan näkökulmia, Liuhto ennustaa.
Itämeri-foorumi 2025 järjestetään 12.5.2025 Turun
yliopistolla. Foorumin teema on Safe and Secure Baltic Sea ja sitä on
mahdollista seurata myös etäyhteydellä. Katso ohjelma ja ilmoittautuminen tapahtumasivuilta. Tervetuloa mukaan!
