Banneri Meistä

Uutisia meiltä

15.2.2024 11.19

Kiinan vaikutusvalta Pohjois-Euroopassa

Viimeisin BSR Policy Briefing sukeltaa Pohjois-Eurooppaan ja sen suhteisiin Kiinan kanssa. Aiemmin kehittyvänä maana pidetty Kiina on kasvanut nopeasti maailmanlaajuiseksi taloudelliseksi voimatekijäksi, ja samalla vahvistanut vaikutusvaltaansa useilla alueilla ja toimialoilla, myös Pohjois-Euroopassa.

Ihmisoikeuskysymykset vaikuttavat Kiina-suhteisiin

Uusin BSR Policy Briefing perehtyy Kiinan toimintaan alueella keskittyen erityisesti Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan, Viroon, Latviaan sekä Liettuaan. Pohjoismailla on historiallisesti ollut suhteellisen harmoniset suhteet Kiinaan. Viime vuosina tämä on kuitenkin muuttunut, ja Kiinan ihmisoikeustilanne ja erityisesti sen uiguuriväestön kohtelu ovat herättäneet kasvavaa huolta. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itsenäistyneet Baltian maat ovat kehitelleet diplomaattisuhteita Kiinan kanssa. Suhteiden kehitystä on kuitenkin hidastanut maiden pienten talouksien koko ja historialliset siteet Venäjään.

Kiinan poliittisen vaikuttamistaktiikan, josta esimerkkinä tiedottajan lausunnot ”spokesperson’s remarks”, tarkoituksena on karkottaa Kiinaan kohdistuvia eriäviä mielipiteitä. Näitä lausuntoja ovat saaneet erityisesti Tanska ja Ruotsi ja Baltian maat. Vaikka Pohjoismaat olivat ensimmäisinä solmimassa diplomaattisia suhteita Kiinan kanssa, ovat ne silti kohdanneet jännitteitä kahdenvälisissä suhteissaan. Viimeisimpänä keskustelua herättänyt Suomen ja Kiinan välinen ”kiista”, kun kiinalainen alus vaurioitti ankkurillaan kaasuputkea Itämerellä.  

Kiina-strategiat tasapainoittamassa yhteistyötä ja turvallisuutta

Vastauksena Kiinan kehittyviin strategioihin useat Pohjois-Euroopan maat ovat laatineet viralliset ”Kiina-strategiat”, joissa käsitellään huolenaiheita koskien Kiinaa, säilyttäen toive diplomaattisten suhteiden ylläpitämisestä. Suomi lähestyy strategisoissaan Kiinaa mainitsemalla maiden kahdenväliset suhteet sekä huomioimalla Kiinan vaikutusvallan maiseman globaalilla kentällä. Tanskalla ei ole virallista strategiaa, mutta se on ilmaissut huolensa Kiinan kasvavasta vakoilu-uhkasta. Ruotsi taas nostaa julkaisussaan kansallisen turvallisuuden huolenaiheita, mutta ilmaisevat kuitenkin halukkuutensa ja pyrkimykset yhteistyöhön Kiinan kanssa. Norja, joka oli edelläkävijä Kiina-strategian luomisessa jo vuonna 2007, painottaa liiketoiminnallisten etujen, ympäristön kestävyyden ja ihmisoikeuksien edistämistä suhteissaan Kiinan kanssa.

Liettua nousee esiin tarkasteltaessa Kiinan suhteita Baltian maihin. Liettuan toiminta ja läheiset välit Taiwanin kanssa ovat herättäneet suuttumusta ja kiristäneet suhteita Kiinaan, ja maa on saanut näistä huomautuksia Kiinalta.   Myös Viro ja Latvia ovat ilmaisseet huolensa Kiinan kasvavasta vaikutusvallasta ja sen vaikutuksista alueelliseen vakauteen ja turvallisuuteen.

Kiinan investoinnit kasvattavat huolta turvallisuudesta

Diplomaattisten kanavien lisäksi Kiina on laajentanut vaikutusvaltaansa mm. pandadiplomatian, Konfutse-instituutioiden (Cis) ja Belt and Road Initiative (BRI) kaltaisilla aloitteilla. Jotkut maat pitävät BRI:tä positiivisena mahdollisuutena talouskasvulle, kun taas toisissa se herättää huolta ja kysymysmerkkejä koskien maiden turvallisuuden säilymistä. Huolenaiheet ovat erityisesti koskeneet kiinalaisen infrastruktuurin ja yksityisen rahoituksen lisääntymistä maissa.

Lisäksi Kiinan suorat ulkomaiset sijoitukset Pohjois-Eurooppaan ovat vaihdelleet. Viime vuosina sijoitusten määrä on lähtenyt laskuun ja tämän taustalla ovat mm. turvallisuusongelmien lisääntyminen ja tiukentuneet sääntelytoimet. Pohjois-Euroopan päättäjät korostavat kasvavaa tarvetta kyberturvallisuuden puolustuksen vahvistamiselle, elintärkeiden toimialojen turvaamiselle sekä mahdollisten tulevien uhkien ennakoimiselle ja niiden arvioimiselle. Tällaisia nousevien alojen turvallisuusuhkia saattavat luoda tekoäly sekä puolijohteet.

Pohjois-Euroopan maiden tulee suojata omat etunsa

Yhteenvetona raportin kirjoittaja toteaa Kiinan vaikutusvallan kasvaneen ja kehittyneen nopeasti. Pohjois-Euroopan maiden on pysyttävä valppaina ja aktiivisina maiden omien etujen turvaamisessa. Ennakoiva politiikka, vahvat kyberturvallisuustoimenpiteet ja strateginen ennakointi ovat välttämättömiä Kiinan läsnäolon ja vaikutusvallan kasvaessa. Koordinoitujen toimien sekä Kiinan taktiikan ymmärtämisen avulla Pohjois-Eurooppa voi tehokkaasti minimoida sitä uhkaavia riskejä sekä hyödyntää kestävän kasvun ja yhteistyön mahdollisuuksia.

Pandat ovat yksi Kiinan pehmeän vaikuttamisen keinoista.

Palaa otsikoihin



LOGO text suuri