Kestävä vedenkäyttö on investointi turvallisuuteen
Vesi on elintärkeä hyödyke meille kaikille ja vesiturvallisuus on olennainen osa kansalaisten yleistä turvallisuutta. Vesihuollon haasteet ja ratkaisut olivat keskustelussa Centrum Balticumin järjestämässä tapahtumassa “Riding the Wave - Sustainable Water Management in the Baltic Sea Region”. Tapahtuma järjestettiin Turun Eurooppa-foorumissa ja se oli myös European Green Weekin partneritapahtuma. Keskustelussa EUSBSR:n politiikka-ala Nutri ja neljä projektia esittelivät kestävään vedenkäyttöön liittyviä ratkaisujaan.
Vesi on strateginen asia
Tilaisuuden avasi EU:n komission ympäristöasioiden
pääosaston johtaja Patrick Child. Hän korosti tehokkaan vesihuollon
kasvavaa merkitystä.
- Ilmastonmuutos, huonot käytännöt, ylikäyttö ja saastuminen vahingoittavat kaikki
vesitaloutta ja tämän kustannus oli 9 miljardia euroa Euroopassa viime vuonna. Vesi
ei ole vain paikallinen ja alueellinen asia, vaan siihen täytyy kiinnittää
laajemmin huomiota. Siksi Euroopan neuvosto on lisännyt veteen liittyvän kriisinkestävyyden
strategiselle agendalleen.
- Lainsäädännön lisäksi veteen liittyvän kriisinkestävyyden parantaminen edellyttää
teknologiaa, innovaatioita ja investointeja. Olemassa olevat resurssit täytyy
käyttää tehokkaasti. Esimerkiksi Interreg-ohjelmat ovat hyvä keino löytää uusia
ratkaisuja, Child sanoi puheessaan.
Projektit auttavat kuntia näyttämään tietä vesihuollossa
Vesihuollossa kaupungit ja kunnat ovat avainasemassa. Kaikki keskusteluun osallistuneet projektit toimivat yhteistyössä viranomaistahojen kanssa.
City Blues kokoaa yhteen kaupunkien tulviin ja hulevesien
hallintaan liittyvät parhaat ratkaisut.
- Ilmastonmuutos lisää tulvia ja hulevesiä Pohjois-Euroopassa. Samalla biodiversiteetti kapenee. Projekti
edistää luontoon perustuvia ratkaisuja näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Joskus
ratkaisut ovat jopa suoraan luonnosta kopioituja, Anna Vilhula selvittää.
Rantojen turistialueilla vedenpuhdistamoiden kapasiteetti ei
usein riitä turistikauden aikaan. Se aiheuttaa ylikuormitusta ja Itämeren saastumista.
- NURSECOAST-II pyrkii löytämään vaihtoehtoisia jäteveden puhdistusmenetelmiä,
jotka on kehitetty erityisesti turistialueille. Testaamme pilotteja, kuten
nanokuplia ja muita uusia teknologioita, Anu Reinikainen kertoo.
Pohjois-Euroopassa olemme tottuneet siihen, että puhdasta
juomavettä on runsaasti saatavilla. WaterMan edistää ajatusta siitä, että eri
laatuista vettä voi käyttää eri tarkoituksiin. Käsiteltyä jätevettä tai sadevettä
voisi käyttää wc:n huuhteluun ja autojen pesuun, Marcin Żuchowski sanoo.
- Sidosryhmien ja kuluttajien hyväksynnän saaminen on tärkeä tehtävä
projektissamme. Useimmille
toimijoille veden uusiokäyttö on vielä aivan uusi idea.
ReNutriWater edistää käyttötarkoitukseen sopivan veden ideaa.
- Se tarkoittaa sitä, että jätevesi käsitellään niin, että se sopii suunniteltuun
tarkoitukseen, kuten siivoukseen, viheralueiden ja kasvien kasteluun ja myös
kotikäyttöön, Klara Ramm selittää.
- Testaamme erilaisia desinfiointimenetelmiä, kastelemme kasveja erityyppisillä
vesillä ja testaamme tulokset. Yksi tärkeä tekijä on osoittaa, että kierrätetty
vesi on turvallista.
Sekä vanhoja ratkaisuja että uusia innovaatioita tarvitaan
EUSBSR:n politiikka-ala Nutrin koordinaattori Elsi
Kauppinen totesi, että kunnilla on ensisijaisen tärkeä rooli veteen
liittyvän kriisinkestävyyden varmistamisessa, niin veden saatavuuden turvaamisessa
kuin veden ja ravinteiden kierrätyksessä.
- Näiden hankkeiden esittelemät ratkaisut edistävät kriisinkestävää yhteiskuntaa,
jossa biodiversiteetin kapeneminen otetaan huomioon vesihuollossa ja jonka
järjestelmät suojaavat tulvilta ja kuivuudelta.
Keskustelun osallistujat huomauttivat, että kaikki menetelmät eivät sovi joka tilanteeseen, vaan ne on räätälöitävä erikseen. Uusia innovaatioita tehdään, mutta moni vanha ratkaisu on edelleen hyvin toimiva. Vanhemmat ratkaisut voivat myös olla edullisempia, sillä jotkut kiertotalouden ratkaisut ovat edelleen kalliita.
On syytä myös kiinnittää huomiota siihen, missä tärkeä teknologia tuotetaan, jotta huoltovarmuus säilyy ja vältetään riippuvuus epävakaista markkinoista.