BALEX-väitös: Itämeren yhteistyössä parantamisen varaa
Oikeudellisen osaamiskeskuksemme BALEXin verkostossa vaikuttanut Sam Grönholm väitteli tohtoriksi Åbo Akademin yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 31.1.2020. Väitöskirja "Governing the Baltic Sea. A study of the functionality of contemporary environmental governance" liittyy BALEXin ydinosaamiseen ja on erinomainen lisä jo tuotettuun tutkimukseen.
Väitöskirjassaan Grönholm tarkastelee Itämeren alueen hallintoa ja ohjausta, joiden avulla pyritään ratkaisemaan monisyisiä ja valtioiden rajat ylittäviä ympäristöhaasteita. Itämeren alue on ollut vaihtoehtoisten hallintotapojen laboratorio jo 1950-luvulta. Eri toimijat ovat pyrkineet pysäyttämään Itämeren ekosysteemien tuhon ja puuttumaan saastumisen, rehevöitymisen ja liikakalastuksen haasteisiin.
Modernissa ympäristöhallinnossa ja –yhteistyössä tavoitellaan interaktiivista hallintoa osallistamalla eri toimijoita. Hierarkkisin ehdoin toimiva Itämeren alueen verkostohallinto ei ole pystynyt muuttumaan vastaamaan monisyisiin ekosysteemien ongelmiin. Ekosysteemipohjaisia haasteita on vaikea ratkaista, koska niiden todellisesta luonteesta ja laajuudesta ei ole yhteistä näkemystä: yhteiskunnalliset ja toimijoiden intressit ovat eriäviä ja ristiriidassa.
Erityisesti sosiaalinen ulottuvuus jää Itämeren hallinnossa vaille riittävää huomiota. Tekninen ja asiantuntijoiden ohjaama hallinto ei voi ratkaista taustalla vaikuttavia sosiaalis-kulttuurisia jännitteitä ilman osallisuutta. Toimet Itämeren hyväksi eivät silloin nouse täyteen potentiaaliinsa.
Grönholm suosittelee lisäämään vuorovaikutteisuutta, mukautumista ja osallistumista tieteen ja teknisten toimenpiteiden tueksi. Tämä lisää ymmärrystä sosiaalis-kulttuurisista haasteista ja mahdollistaa asiantuntijoiden, maallikkojen ja paikallisten asukkaiden yhteistyön ratkaisujen löytämiseksi.
Osallisuuden lisäksi Grönholm peräänkuuluttaa yhteistyön koordinaatiota. Itämeren hyväksi tehdään paljon yhteistyötä, mutta kokonaisuus ei tuota niin hyviä ja innovatiivisia tuloksia kuin mahdollista. Itämeren verkostot ja toimijat ovat usein kilpailijoita keskenään, sillä ne hakevat samoja rahapotteja, eivätkä näin tee riittävästi yhteistyötä oppiakseen toisiltaan.
Myös organisaatioiden sisäinen muisti on lyhyt toimijoiden ja projektien vaihtuessa tiheään. Lyhyen tähtäimen projektit eivät pysty toteuttamaan pitkän tähtäimen visioita, vaan niiden tulosten arvioinnin jälkeen onnistuneiden projektien jatkoksi pitäisi rakentaa uusia.
Koordinaattoriksi ja yhteistyön sekä oppimisen tueksi Grönholm ehdottaa Euroopan unionia ja sen Itämeri-strategiaa. EU on keskeinen toimija alueella ja ohjaa yhteistyötä paitsi tavoitteiden asetannalla, myös rahalla, joka ohjaa toimintaa. Verkostot toteuttavat jo nyt EU:n suosituksia rahoituksen takia. Voisiko EU:n Itämeri-strategia muodostua vahvemmaksi instituutioksi ja Itämeren yhteistyön sekä hallinnon keskipisteeksi?