Banneri Meistä

Uutisia meiltä

9.11.2017 10.01

BALEX-tutkimusseminaarissa keskusteltiin Itämeren alueen sääntelystä

BALEXin englanninkielinen tutkimusseminaari “Multiple Layers of Regulation: Focus on the Baltic Sea Region” järjestettiin tiistaina 31.10.2017 Turussa ICT-talossa. Seminaarissa puhui eri alojen asiantuntijoita Itämeren alueen sääntelyn näkökulmasta.

Balex avaus
BALEXin toiminnanjohtaja Saara Ilvessalo toivottaa kuulijat tervetulleiksi.
Tilaisuuden avaussanoissa Åbo Akademin dosentti ja BALEXin tutkimuskoordinaattori Henrik Ringbom toi esille, kuinka Itämeri on maailman säännellyin meri ja sääntely on monikerroksista. Sääntelyn näkökulma seminaarissa olikin luonteva. BALEX on myös Itämeren alueen joukossa työskentelevien järjestöjen joukossa ainutlaatuinen, sillä se tuottaa Itämerta koskevaa oikeudellista tutkimusta ja yksi sen toiminnan painopisteistä on juuri monitasohallinto- ja sääntely.

Seminaarin puhujat pyrkivät vastaamaan esitelmissään esimerkiksi siihen, miten eri sääntelyn tasot ovat vuorovaikutuksessa keskenään, miten hyödyntää parhaalla mahdollisella tasolla monitasoisuutta ja millaista sääntelyä Itämeren alueella tulisi jatkossa tehdä.

Seminaarin ensimmäinen puhuja oli suurlähettiläs, oikeustieteen tohtori Marja Lehto, joka on YK:n kansainvälisen oikeuden toimikunnan (ILC) jäsen. Hänen puheenvuoronsa käsitteli kansainvälisen oikeuden ja alueellisen sääntelyn välistä suhdetta ja millaisia haasteita tähän liittyy. Alueellinen sääntely nähdään usein uhkana kansainväliselle oikeudelle. Kuitenkin alueellinen sääntely voi olla myös ensimmäinen vaihe kansainvälisessä sääntelyssä, josta myös Itämeren alue on esimerkki.  Itämeren aluetta pidetään edelläkävijänä alueellisessa ympäristönsuojelussa ja se toimii mallina muille samanlaisille alueille.

Balex Lehto
Suurlähettiläs Marja Lehto puhui esitelmässään kansainvälisen oikeuden ja alueellisen sääntelyn suhteesta.
Suurlähettiläs Lehto kuvasikin Itämeren aluetta eräänlaiseksi laboratorioksi, jossa voidaan testata miten globaalit normit toimivat. Esimerkiksi HELCOM-järjestö on vahva alueellinen toimija, jonka toiminta tukee sekä globaalien sääntöjen testausta että implementointia.

Professori Mike Elliott Hullin yliopistosta puhui seminaarissa puolestaan tieteen ja hallinnon suhteesta. Puheessaan hän pohti erityisesti sitä, miten ympäristöhallinto toimii ja miten sen pitäisi toimia ja mikä on hyvää päätöksentekoa, esimerkiksi Itämeren kohdalla. Professori Elliot korosti, kuinka emme voi hallita jotakin, jos emme voi mitata sitä, sillä muuten emme saa tietoa, onko muutosta tapahtunut ja onko tavoite saavutettu. On myös tärkeä tiedostaa ulkoiset tekijät, joilla on merkittävä vaikutus, mutta jotka ovat hallintamme ulottumattomissa, kuten ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen.

Balex Elliott
Professori Mike Elliott pohti esitelmässään ympäristöhallinnon haasteita.

Professori Elliott toi myös esille puheessaan haasteita, joita ympäristöhallintoon liittyy. Ei ole esimerkiksi selvää, millaiset säännöt ovat tehokkaita ja millaista sääntelyn oikeastaan tulisi olla. Lisäksi on syytä pohtia, voimmeko saavuttaa jonkin tavoitteen ilman mittavia muutoksia ja olemmeko valmiita tekemään tarvittavia toimenpiteitä.

Kansainvälisen merentutkimusneuvosto ICES:in pääsihteeri Anne-Christine Brusendorff kysyi esitelmässään, mitkä lähestymistavat toimivat Itämeren suhteen. Itämeren alueella toimii useita järjestöjä verrattuna moniin muihin samankaltaisiin alueisiin, mutta Brusendorff kuvasi lähestymistapaa ”amputoiduksi” jos ekologinen näkökulma unohdetaan. Hän nosti myös esiin sen, millaisia haasteita ja toisaalta mahdollisuuksia liittyy siihen, että Itämeren alueista kaikki muut paitsi Venäjä ovat EU-maita. Venäjä ei aina implementoi EU-sääntöjä, mutta implementoi Itämeren alueen toimijoiden, kuten HELCOMin sääntöjä.

Balex Brusendorff
Kansainvälisen merentutkimusneuvosto ICES:in pääsihteeri Anne-Christine Brusendorffin esitelmä koski Itämeren alueelle sopivia lähestymistapoja.

Avoimien luentojen jälkeen seminaari jatkui vielä workshopien muodossa.

Tutustu luentoihin tarkemmin BALEXin nettisivuilla.


Palaa otsikoihin



LOGO text suuri