Voisiko tiukka lainsäädäntö pelastaa Itämeren?

Pulloposti 42
Saara Ilvessalo
Toiminnanjohtaja
Baltic Area Legal Studies BALEX

Kun ihmisiltä kysyy, miten he arvioivat Itämeren ravinnepäästöjen kehittyneen 1980-luvulta, suurin osa vastaa niiden tuplaantuneen sen sijaan, että ne olisivat pysyneet samana tai puolittuneet.

Todellisuudessa fosfori- ja typpikuormitus on puolittunut huippuvuosista neljänkymmenen vuoden takaa. Erityisesti pistemäinen kuormitus eli esimerkiksi jätevedenpuhdistamoiden päästöt on saatu tehokkaasti leikattua. Jäljellä on hajakuormitusta, eli erityisesti maa- ja metsätaloudesta sekä ilmateitse esimerkiksi tieliikenteestä lähtöisin olevia ravinnepäästöjä.

Miksei edistys sitten näy Itämeren tilan paranemisessa? Suljettu ja murtovetinen Itämeri on ekologisesti herkkä. Sen keskisyvyys on vain 55 metriä ja veden täydellisen vaihtumisen kesto arviolta noin 30 vuotta. Meriympäristössä muutokset ovat hitaita.

Erityisesti maatalouden hajakuormitusta on edelleen liikaa. Lisäksi aiempina vuosina Itämeren pohjaan valuneet ja varastoituneet ravinteet kuormittavat yhä mertamme. Myös ilmastonmuutos uhkaa pahentaa Itämeren tilaa. Lämpenevät talvet tarkoittavat lisää ravinnevalumia, ja lämpenevä merivesi taas aktivoi vanhoja ravinteita uudelleen.

Itämeren alue on maailman säädellyin merialue. Valtava määrä eri elimiä on perustettu varta vasten turvaamaan sen hyvinvointia, tai muuten vaikuttavat siihen. Näihin kuuluvat niin kansainväliset organisaatiot sopimuksineen, Euroopan unioni direktiiveineen, Itämeren alueen toimijat kuten HELCOM, valtiot lakeineen, maakunnat, kaupungit ja järjestöjen kaltaiset toimijat.

Eikö siis voitaisi säätää vaikka lakia Itämeren tervehdyttämisestä? Haasteena on, että ravinnekuormitus on moninaista ja sääntely jopa kuudessa eri kerroksessa sekä lukuisien organisaatioiden alla. Yhtä helppoa ratkaisua ei ole. Ympäristönsuojelun kanssa kilpailevat aina myös muut arvot ja tavoitteet.

Itämeren ympäristösääntelyä on myös kritisoitu liiallisesta joustavuudesta ja ohjaavuudesta sitovien sääntöjen kustannuksella. Monen tason ja toimijan yhteistyössä tehokkuuden ja tosiasiallisten tulosten esteenä ovat sääntelyn kerrosten aukot ja päällekkäisyydet sekä hämärtyneet vastuut.

Minkä ihminen on pilannut, voi ihminen myös pelastaa. Itämeren säilyttäminen elävänä edellyttää kuitenkin sääntelyltä tehokkuutta, myös sitovaa lainsäädäntöä, sekä Itämeren mailta sekä muilta organisaatioilta selkeää yhteistyötä, aitoa tahtoa ja konkreettisia toimia.

Ympäristöoikeuden yksi kantava periaate on, että pilaaja maksaa. Silti ravinteita saa edelleen valuttaa mereen. Jos oikeasti haluamme puhtaan Itämeren, olisiko aika siirtyä vapaaehtoisista toimista askel kohti velvoittavaa lainsäädäntöä?

Tekstin kirjoittaja toimii Baltic Area Legal Studies BALEX –osaamiskeskuksen toiminnanjohtajana. Hän luennoi Itämeren sääntelystä ja hyvinvoinnista.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin