Voisi Tallinnaan mennä muutenkin kuin turistiksi

Pulloposti nro 11
Markku Mantila
päätoimittaja
Kaleva

Suomen ja Viron välillä matkustaa vuosittain yli seitsemän miljoonaa ihmistä. Määrä on huikea, suurempi kuin maiden yhteenlaskettu asukasmäärä. Helsingistä huitaistaan Tallinnaan shoppailemaan ja pitämään hauskaa, Virosta matkustetaan Helsinkiin useammin työn kuin huvin perässä.

Myös muu Baltia tuntuu kiinnostavan suomalaisia. Oli harmi, että Air Baltic lopetti lentonsa Oulusta Turun kautta Riikaan. Muutaman tekemäni matkan perusteella matkustajia ainakin riitti. Kone oli melkein täynnä jo Oulussa.

Vilkkaan turismin ansiosta suomalaisilla on Baltian maihin laaja kosketuspinta. Valtiollisen tason kanssakäymisessä on tapana korostaa maitten välisiä erinomaisia suhteita. Valtiolliset instituutiot halaavat toisiaan herkästi viran puolesta. Baltian maiden, aivan erityisesti Viron suhteen kanssakäynti on kansalaisten välistä ja spontaania – ja hyvä niin.

Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi ja Baltian maat palauttivat itsenäisyytensä. Baltia palasi nopeasti kartoille ja suomalaisiin mieliin. Peruskoulunsa 1970-luvulla käyneet eivät juurikaan lukeneet Baltian historiasta.

Eikä aihepiiriin palattu vielä lukiossakaan. Neuvostomiehitys jäi oppikirjoissa sosialismin suurten saavutusten alle. Hirmuhallitsija Stalin olikin mies, joka vei takapajuisen maatalousmaan teolliseksi jättiläiseksi, jonka päättymättömillä mustan mullan pelloilla puimuririvistöt korjasivat määrättömän suurta vehnäsatoa talteen.

Vasta opetellessani Seinäjoen lukiossa englantia Time-lehteä lukemalla vastaan tuli kovin toisenlainen kuva suuresta ja mahtavasta. Jutut kertoivat myös tehottomasta taloudesta, viljapulasta, ja pelloille ruostuvista traktoreista ja puimureista. Meni hyvä tovi ennen kuin tajusi, että niin jutuissa kyllä kerrotaan eikä kyse on kehnon englannintaidon aiheuttamasta väärinymmärryksestä.

Baltiasta ei paljon kirjoitettu. Vasta aivan viime vuosina eteen osui suomeksi tekstejä, joissa kerrotaan myös muualla kuin Virossa vaikuttaneista vastarintaliikkeistä. Liettuassa viimeiset sissit saatiin kiinni vasta 1960-luvulla.

Vähän yli 20 vuodessa Baltia on palannut suomalaisten tietoisuuteen. Maat ovat rohkeasti ottaneet paikkansa kansainvälisessä yhteisössä. Ne ovat liittyneet Euroopan unioniin ja Natoon täysjäseniksi. Viro jopa liittyi euroalueeseen. Jokainen on myös kokenut rajun talouskriisin, josta toipuminen on hyvässä vauhdissa.

Oman rakennekriisinsä kanssa kamppaileva Suomi voisi ottaa Baltian mailta myös opiksi. Ensimmäinen opetus on se, ettei niin vaikeaa tilannetta tulekaan, etteikö siitä rohkeudella ja päättäväisyydellä selviä. Latvia, jonka talouskriisin lienee ollut kolmikon vaikein, on selvinnyt romahduksesta, joka söi melkein viidenneksen bruttokansantuotteesta. Virosta on rohkeiden yritysveroratkaisujensa ansiosta tullut houkutteleva kohdemaa myös suomalaisille yrityksille. Ne ovat kaikki ratkaisseet omat kestävyysvajeensa.

Talouden ja ulkopolitiikan lohkoilla Baltian maat ovat kaikkineen osoittaneet päättäväisyyttä ja näkemystä, joita soisi löytyvän myös meikäläisiltä päättäjiltä.

Kun turistit ovat löytäneet Tallinnan, voisi sinne mennä muutenkin kuin turistina. Pienillä kansakunnilla näkymä maailmasta on usein samankaltainen, niin myös keinot ongelmien selvittämiseksi.

Kolumni edustaa kirjoittajan omaa näkemystä.

Pulloposti 11/2013

Palaa otsikoihin