Banneri Julkaisut

Pulloposti

Pulloposti on Itämeren alueen kehitykseen keskittyvä kolumnisarja, joka rantautuu sähköpostitse jo noin 10 000 suomalaiselle. Päätoimittajana toimii professori, johtaja Kari Liuhto (kari.liuhto@utu.fi).




12.4.2022 9.00

Venäjä on tuhonnut kaiken venäläisen ja sytyttänyt sisällään kylmän sisällissodan

Pulloposti 20
Mihail Ionin
Asiantuntija, kv. logistiikka

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut järkyttäviä tuhoja, kaatuneita ja loukkaantuneita on jo kymmeniä tuhansia, pakolaisia useampi miljoona. Samalla sota on tehnyt Ukrainan valtion ja kansan vahvistamiseksi enemmän, kuin mikään muu maan koko itsenäisyyskauden aikana. Jos ja kun Ukraina vain selviää tästä hyökkäyksestä, uudelleenrakentamiseen osallistuu tavalla tai toisella lähes koko maailma. Eurooppalaiset arvot sekä suunta osaksi Eurooppaa ovat nyt selkeämpiä kuin koskaan, aiemmasta jaosta venäjämieliseen Itä-Ukrainaan ja eurooppalaismieliseen Länsi-Ukrainaan ei ole jälkeäkään. Jos sota vain saadaan tavalla tai toisella loppumaan, tietyin varauksin Ukrainan tulevaisuus näyttäytyy valoisana. Toisin on Venäjän laita.

Putin onnistui mielipuolisella toiminnallaan vahingoittamaan kahta maata, ja Venäjän tuhot saattavat pidemmällä tähtäimellä olla huomattavasti Ukrainaa pahempia. Siinä missä ukrainalaiset ovat yhtenäisempiä kuin koskaan, Venäjän kansa on jakautunut, tai ennemmin jaettu ”isänmaallisiin” ja ”kansan vihollisiin” – eli niihin, jotka tukevat Putinia ja niihin, jotka eivät. Tämä jako ei enää perustu tulotasoon, koulutukseen, poliittiseen kantaan tai etniseen taustaan, ero on ennen kaikkea kyvyssä ajatella kriittisesti ja järkiperäisesti. Suurin osa heistä, jotka asettuvat Putinin – ja siis sodan kannalle, eivät todellisuudessa tue sitä, että Ukraina pommitetaan maan tasalle. He luottavat Venäjän mediaan ja ovat todellakin siinä uskossa, että Venäjä vapauttaa ukrainalaiset natseista sekä ehkäisee venäjänkielisen väestön kansanmurhaa. Epäilijöidenkin on vaikeaa hyväksyä, että tässä tarinassa juuri he ovat niitä pahiksia; on helpompaa luottaa, että heille kerrottu versio tapahtuneesta pitää todella paikkansa. ”Kansan vihollisten” ääni ei kuulu lainkaan, sillä Venäjän sisälle on rakennettu vahva informaatiokupla, jonka puhkaiseminen vaatii ennen kaikkea juuri kriittistä ajattelua, sekä tietoista yritystä. Kahtiajakoa on vahvistettu kaikin keinoin, vihaa on lietsottu ja Venäjällä on nyt meneillään keinotekoisesti aloitettu ”kylmä sisällissota”, jonka muuttuminen oikeaksi sisällissodaksi ei enää vaikuta mahdottomalta.

Hyökkäys Ukrainaan pommitti maan tasalle Venäjän tieteen ja talouden, kehitys on pysähtynyt vuosiksi ja kulttuuri on saanut haavoja, joiden parantamiseen menee vuosikymmeniä. Sekin on nyt jaettu ”isänmaalliseen” ja ”vihamieliseen”, josta vain ensimmäiselle on sijaa maan sisällä. Käytännössä kaikki vapaa - siis merkittävä – mitä Venäjällä oli, on ajettu ulkomaille, jossa sille ei tällä hetkellä ymmärrettävästi juuri löydy jalansijaa. ”Toisinajattelijat” nähdään kotimaassaan vihollisina, mutta ulkomailla he ovat aggressiivisen suurvallan ja mielipuolisen diktaattorin edustajia. Sanottiin, että on ikävä olla saksalainen 1930-luvulla. Nyt samassa asemassa ovat venäläiset.

Olen aina pitänyt venäläisiä juuriani, kielitaitoani sekä kulttuurin ja käytäntöjen tuntemustani vahvuutena, opiskelujeni aikana suunnittelin uraa Venäjän kaupan tai kulttuurin parissa. Nyt uskallan sentään kertoa tuntemattomalle olevani venäläinen, mutta joudun aina lisäämään perään jonkinlaisen sotaa tuomitsevan sivulauseen. Tunnen monia venäläisiä, jotka eivät halua puhua äidinkieltään julkisessa paikassa – koskaan ei tiedä, mitä muut ajattelevat. Tämä koskee, ironista kyllä, myös ukrainalaisia, sillä harva erottaa nämä kielet toisistaan, ja lisäksi hyvin monen ukrainalaisenkin äidinkieli on venäjä. Työnhaku on tutkitusti aina ollut haastavaa, jos nimi kuulostaa ulkomaalaiselta, ja minullakin on tästä kokemusta, vahvasta CV:stä ja hyvästä koulutuksesta huolimatta. Tunnen ihmisiä, jotka ovat tämän takia vaihtaneet nimensä kuulostamaan suomalaiselta.

Nyt minun nimelläni työpaikan saaminen olisi jo äärimmäisen haastavaa, miltei mahdotonta. Huolimatta siitä, että olen suurimman osan elämästäni asunut Suomessa, enkä esimerkiksi ole koskaan äänestänyt Venäjän nykyvallan edustajia, tunnen silti vastuuni Venäjän tekemisistä. Ja vaikka venäläisenä on yhä vaikeampaa löytää paikkansa sivistyneessä maailmassa, tämä on varsin pientä siihen verrattuna, mitä ukrainalaiset saavat kokea. Pahinta on tunne, että en voi tehdä yhtään mitään lopettaakseni tämän hulluuden.



Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin



Henkilötietolain mukainen rekisteriseloste.



Lisää aiheesta

Ota yhteyttä