Velanoton sietämätön helppous

Pulloposti 51
Esko Aho
Hallituksen puheenjohtaja, entinen pääministeri

Sattuman väitetään suosivan valmistautunutta. Kun syksyllä 2019 tartuin kynään ja ryhdyin palauttamaan mieleeni kolmen vuosikymmenen takaisia tapahtumia, Suomi eli autuaan tietämättömänä nurkan takana vaanivasta koronakriisistä. 

Aloitin kirjani antamalla sille nimen: 1991 - mustien joutsenten vuosi. Se tuntui osuvalta otsikolta Neuvostoliiton romahduksen, Suomen oman talouslaman ja Nokian kohtalonhetkien kuvaamiseen. Törmäsimme 30 vuotta sitten hämmentäviin ja seurauksiltaan massiivisiin mullistuksiin. Jälkikäteen ajatellen niiden ilmaantuminen oli kuitenkin vain ajan kysymys. 

Koronaepidemiassa toistuu sama kaava: alun shokki, järkyttävät seuraukset ja lopulta ihmettely, miten tällaiseen ei ole osattu kunnolla varautua. 

Jo ennen kirjani ilmestymistä mutta etenkin sen jälkeen olen joutunut jatkuvasti sen kysymyksen eteen, mitä 1990-luvun kriisiajan ratkaisuista kannattaisi ottaa opiksi. Tietenkin ajat ja olosuhteet ovat toiset, mutta silti kysymys kannattaa tehdä. 

Tärkein oppi on mielestäni se, että kriisin keskellä ei kannata haaveilla paluusta entiseen. Jokainen taloudellinen ja yhteiskunnallinen mullistus vie uuteen normaaliin, jossa vanhat totutut kaavat eivät enää toimi. 

Yhdeksänkymmentäluvun alun mullistusten keskeltä nousi uudistunut Suomi, jonka menestys nojasi uuteen reseptiin. Kriisi auttoi viemään läpi talouden ja yhteiskunnan rakenteiden välttämättömiä korjauksia. Nyt käy tai ainakin pitäisi käydä samoin. Koronakriisi seurauksineen lisää painetta uudistuksiin, joiden tarve on jo pitkään ollut tiedossa. Nyt on otollinen aika panna toimeksi. 

Aika usein törmää väitteeseen, että 1990-luvun alussa olisi voitu päästä vähemmällä, jos valtio olisi menojen leikkausten sijaan uskaltanut ottaa enemmän velkaa. Totuus on tarua ihmeellisempi. Valtio meni laman keskellä velanotossaan äärirajoille. Säästöt olivat tarpeen velanoton saannin varmistamiseksi. 

Mutta yhden opin haluaisin velan käytöstä kriisin hoidossa nostaa esille. Velalla ei ratkaista ongelmia. Valtion jättimäisellä lainanotolla yhteiskunta ostaa aikaa ratkaisujen tekoon.  

Huoleton, suorastaan välinpitämätön suhtautuminen julkiseen velkaan on vaarallista. Nollakorko ja keskuspankkien elvytys ovat talouden kriisin vaatimia poikkeustoimia. Kansainvälisen talouden elpyessä rahalle alkaa taas tulla hinta. Siihen sekä yksityisen sektorin että erityisesti valtioiden kannattaa jo kriisin keskellä ryhtyä varautumaan. 

Yhdeksänkymmentäluvun alun Suomi velkaantui, mutta vahvisti samanaikaisesti velanhoitokykyään. Niinpä valtiontalous palasi yllättävänkin nopeasti tasapainoon.  

Olen optimisti koronan suhteen. Rokotteiden avulla pandemia on mahdollista saada kuriin ja palata ensi kesään mennessä terveyden riskien suhteen ainakin lähelle normaalia.  

Kansantalouden ja kriisin pahiten koettelemien alojen ja yritysten toipumisesta tulee paljon pidempi urakka. Siitä on toistaiseksi puhuttu aivan liian vähän.  

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin