Vastuullinen lähiruoka tuo iloa, terveyttä ja työtä

Pulloposti 44
Jari Latvanen
Toimitusjohtaja
HKScan Oyj

Keskustelu kotimaisesta ruoantuotannosta ja maataloudesta on käynyt viime aikoina kuumana. Taustalla on ennen kaikkea kotimaisen alkutuotannon valtava rakennemuutos. Muutos näkyy esimerkiksi siinä, että yhdessäkään toisessa EU-maassa porsaanlihan tuotanto ei supistu yhtä nopeasti kuin tällä hetkellä Suomessa.

Missä laajuudessa Suomessa tuotetaan vastuullista lähiruokaa tulevaisuudessa, on iso kysymys 

HKScanin kuluttajatutkimusten mukaan suomalaiskuluttajalle alkuperämaa on ruokaa – ja erityisesti lihaa – kauppakassiinsa valitessaan tärkein valintakriteeri. Tämä on erinomainen uutinen, eikä ollenkaan itsestäänselvyys.

 

Alkuperämaa ei ole kuitenkaan kuluttajalle ainoa valintaperuste. Kuluttaja katsoo monia tekijöitä, esimerkiksi hintaa ja tuotannon vastuullisuutta muun muassa eläinten hyvinvoinnin ja ympäristönsuojelun näkökulmasta. Tuotannon vastuullisuus on koko alalle iso valttikortti, jota voidaan hyödyntää vielä nykyistä paremmin.

 

Jos haluamme, että lautasillamme on jatkossakin lähellä tuotettua ruokaa, on tärkeää, että ruoantuotanto myös lihan osalta säilyy Suomessa elinvoimaisena. Lähinaapurissamme Ruotsissa lihan omavaraisuusaste on pudonnut jo 50 prosenttiin. Suomessa kuluttamastamme lihasta 80 prosenttia on kotimaista lähituotantoa. 

 

Miksi lihan alkuperällä on sitten väliä?

 

Ensinnäkin kotimainen ruoantuotanto on vahva tukijalka taloudelle ja työllisyydelle. Elintarviketeollisuus työllistää suoraan noin 38 000 osaajaa ja on alana merkittävä veronmaksaja. Elintarviketeollisuus on Suomen 4. suurin teollisuuden ala. Koko ketju alkutuotannosta elintarviketeollisuuden ja kaupan kautta ruokapalveluihin työllistää joka kahdeksannen suomalaisen, noin 340 000 henkilöä.

Toiseksi suomalainen lähituotanto kuormittaa ympäristöä vähemmän kuin kauempana tuotettu. Suomalaisesta lihasta on syytä olla ylpeä, sillä monen laatua, ympäristörasitusta ja eettisyyttä määrittelevän mittarin mukaan olemme maailman kärjessä. Osaltaan laadukas tuotanto on luonnonolojemme ansiota. Eläin- ja kasvitaudit tai tuholaiset eivät leviä viileässä ilmastossa yhtä helposti kuin eteläisemmissä maissa. Suomalainen maaperä ei kärsi eroosiosta ja vesivarat ovat puhtaat ja runsaat.

Koko ruokaketju tuotannosta kulutukseen kuormittaa aina luontoa. Me, jotka ruokaa syömme, olemme kaikki osallisia sekä vastuussa vaikutuksista. Tässä yhteydessä kannattaa nostaa ruokahävikin pienentäminen – hukkaan heitetyn ruoan ympäristövaikutuksissa ovat mukana sen tuottaminen ja hävittäminen. Noin kolmasosa ihmisravinnoksi tuotetusta ruoasta menee arvioiden mukaan hukkaan. Ruokahävikin vähentäminen on helpoin tapa vaikuttaa ruoan ympäristökuormitukseen. Toinen keino on vähentää tuontia, koska se ulkoistaa viljelyn aiheuttaman kuormituksen muualle ja vähentää kykyämme omilla toimillamme pienentää vaikutuksia.

Usein nostetaan esille myös se, että meidän tulisi tuottaa eläinrehun sijasta proteiinikasveja suoraan ihmisten ruoaksi. Tällöin unohdetaan, että Suomessa iso osa maasta ja viljelyolosuhteista siellä ei kelpaa proteiinikasvien viljelyyn vaan ainoastaan nurmentuotantoon. Nurmi on taas arvokasta ruokaa märehtijöille, jotka muuntavat sen arvokkaaksi proteiiniksi. Tästä syystä karjankasvatus on keskittynyt erityisesti alueille, joilla nurmentuotanto on tehokkain tapa tuottaa ruokaa. Suomen olot tukevat erityisen hyvin vastuullista lihantuotantoa, sillä nurmet sitovat osaltaan hiilidioksidia – tämä on seikka joka meidän tulisi aina muistaa osana ilmastokeskustelua. Meidän ei tarvitse myöskään kaataa metsiä saadaksemme lisää viljelypinta-alaa, kuten useissa esimerkiksi soijaa eläinrehuksi tuottavissa maissa tehdään.

 

Suomalaisessa lihantuotannossa rehu on pääosin kotimaista viljaa, härkäpapua, rypsiä sekä nurmirehua. Sen lisäksi käytämme runsaasti elintarviketeollisuuden sivuvirtoja, tästä esimerkkinä sian rehun sisältämä tärkkelys-, meijeri- ja alkoholiteollisuuden valkuainen. 

 

Lanta on arvokas maanparannusaine, jota tarvitaan myös luonnonmukaiseen kasvien viljelyyn. Kotieläintiloja on syyllistetty liiasta lannan käytöstä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijat ovat viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana tutkineet laajasti nautakarjatalouden ravinnekiertoa ja ympäristökuormitusta. Näiden tutkimusten mukaan karjatalouden ravinnekierto on järkevällä pohjalla eikä nurmilta huuhtoudu poikkeuksellisen suuria määriä fosforia kuten julkisuudessa usein kirjoitetaan. 

Viljelijät mukana Itämeren suojelussa – mutta mikä on luonnon osuus?

Itämeri on monimutkainen luonnon ekosysteemi. Itämeren tilan parantamiseksi tehtävä työ on arvokasta ja siihen osallistuvat myös maatilat omilla toimillaan. Viljelijät ovat tehneet valumien ehkäisemiseksi jo vuosia työtä mm. maatalouden ympäristötuen ehtojen mukaisesti. Ympäristötukien kiristäminen on kuitenkin vaikuttanut ravinteiden käytön vähentymiseen jo niin paljon, että laadukkaan sadon tuottaminen estyy.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaiseman EU-maiden ravinnekäyttötilaston mukaan Suomen viljatilat käyttävät Itämeren rantavaltiosta vähiten keinolannoitteita. Tehdyt suojelutoimenpiteet ovat tuottaneet hyviä tuloksia koko Itämeren valuma-alueella, sillä tulevaa kuormitusta on pystytty vähentämään parissa kymmenessä vuodessa fosforikuormituksen osalta 60 prosenttia ja typpikuormituksen osalta neljänneksen. Tätä työtä tulee jatkaa.

Itämeren tilasta väitöskirjan tehneen limnologin Matti Lappalaisen mielestä peltoviljelyä ja lihansyöntiä syytetään perusteettomasti Itämeren ongelmista. Syynä levälauttojen esiintymiseen on Lappalaisen mukaan ennen kaikkea Tanskan salmien kautta tulevien suolavesipulssien vähentyminen. Hän ottaa myös kantaa luonnon dominoivaan voimaan Itämeren tilassa, missä ihmisen vaikutus olisi toissijainen.

HKScan kehittää lihantuotantoa määrätietoisesti

Suurimpana suomalaisena elintarvikealan yrityksenä HKScanissa on käynnissä toimenpiteitä, joiden avulla parannetaan kotimaisen ruoantuotannon kilpailukykyä ja pyritään turvaamaan kotimaisen tuotannon säilyminen ja kehittyminen. Kehitystyössä isossa roolissa on tuotannon ympäristövaikutusten vähentäminen ja eläinten hyvinvoinnin jatkuva parantaminen.

 

Esimerkiksi siipikarjanlihassa olemme ottaneet käyttöön tuottajiemme kanssa uuden Kanalassa kuoriutunut -kasvatustavan, jossa untuvikot kuoriutuvat kanalassa erillisten hautomoiden sijaan. Uuden menetelmän ansiosta broilerit eivät kuoriutumisensa jälkeen muuta, mikä parantaa eläinten hyvinvointia entisestään. Lisäksi Kariniemen® -tiloilla voidaan rehuinnovaation ansiosta ensimmäisinä Suomessa siirtyä eläinten ruokinnassa soijavalkuaisesta kotimaisiin palkokasveihin, kuten härkäpapuun ja herneeseen. Myöskään Rypsiporsas® -tiloilla sikojen rehu ei sisällä soijaa.

Ruokataju ja ruokailo

Valtioneuvoston ruokapoliittisen selonteon tavoitteena on, että vuonna 2030 suomalaiset kuluttajat syövät kestävästi ja eettisesti tuotettua kotimaista, maukasta, terveellistä ja turvallista ruokaa ja vielä niin, että kuluttajat kykenevät ja voivat tehdä tietoisia valintoja. Kyse on hallituksen strategisesta linjauksesta yli kymmeneksi vuodeksi koko elintarvikeketjulle maatilalta kuluttajan ruokapöytään.

Selonteon termeistä yksi on ruokataju. Sillä tarkoitetaan ruokaan liittyviä arvoja ja asenteita sekä tapaa suhtautua ruokaan asianmukaisen arvostavasti. Siihen on liitetty myös ymmärrys maatilatalouden kannattavuuden merkityksestä ruuantuotannon laadulle, eläinten hyvinvoinnille, taloudelliselle vastuulle ja tuoteturvallisuudelle. Jos maatilat eivät kykene kannattavaan toimintaan, moni muukin asia alkaa mennä pieleen.

Ruokatajuun kuuluvat myös hyvät tavat, sosiaaliset taidot, ruuan kunnioittaminen, vastuulliset valinnat sekä ymmärrys ruuan merkityksistä yhteiskunnassa. Syöminen on yksi ihmisen perustarpeista ja ilon sekä nautinnon tuottaja. Hyvä, maukas ja monipuolinen ruokaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa nautittuna luo perustan myös ihmisen hyvinvoinnille sekä terveydelle ja onnelliselle elämälle.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin