Uusia välineitä hybridiuhkien torjuntaan

Pulloposti 77
Pekka Appelqvist
Tutkimusjohtaja, professori
Puolustusministeriö

Vaikka Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan varsinainen rintamalinja ei Itämeren alueella kuljekaan, on sodan epäsuora vaikutusalue laajentunut eri tavoin Itämeren piirissä ja Suomenkin rajoille. Venäjän uhon ja aggression kasvun seurauksena turvallisuusviranomaisia työllistäviä eri tyyppisiä epäilyttäviä tapahtumia ja outoja ilmiöitä on Suomessakin sekä laajemmin Itämeren alueella riittänyt. Useimmat näistä ovat tulkittavissa Venäjän toteuttamaksi tai tukemaksi hybridivaikuttamiseksi.

Yhteiskunnan kriittisten toimintaedellytysten varautumiseen ja turvaamiseen sekä hybridioperaatioiden vastatoimien koordinoimiseen on Suomessa perinteisesti pyritty vastaamaan kokonaisturvallisuuden konseptilla ja moniviranomaisyhteistyöllä. Vastaavasti sotilaallinen maanpuolustus rakentuu kokonaismaanpuolustuksen periaatteelle, tukeutuen myös laaja-alaisesti koko yhteiskunnan resursseihin.

Näin toimitaan varmasti jatkossakin, mutta Naton myötä sotilaalliseen toimintaan sovitetaan yhteen myös uusia käsitteitä, toimintakonsepteja sekä operatiivisia kyvykkyyksiä. Naton viitekehyksessä modernin uhkaympäristön laaja-alaisessa hallitsemisessa korostuvat erityisesti käsitteet Resilience, Cognitive warfare sekä Multi-domain operations (MDO).

Nato-kontekstissa resilienssi (Resilience) viittaa valmistautumiseen ja kykyyn vastata koko spektrin leveydeltä eri tyyppisiin strategisiin shokkeihin tai häiriöihin sekä kansallisesti liittolaisina, että yhdessä liittokuntana, toiminnan jatkuvuus varmistaen. Naton resilienssikonseptissa yhdistyvät sotilaalliset kapasiteetit, siviilivarautuminen, adaptiivisuus, sietokyky sekä nopea toipumiskyky. Käytännössä Naton resilienssityö on varsin läheistä sukua Suomessa pitkään harjoitetuille kokonaisturva- ja kokonaismaanpuolustuksen toimille, mutta osin eri tavoin paketoituna ja fokusoituna Naton tehtävän mukaisesti kovan turvallisuuden uhkiin sekä puolustuskyvyn ylläpitoon.

Kognitiivisella sodankäynnillä (Cognitive warfare) Nato-käsitteenä ymmärretään tietoon, tiedonkäsittelyyn ja päätöksentekoon laajasti ja monitasoisesti vaikuttavia toimia. Kognitiivisota kokoaa käsitteellisesti yhteen eri tyyppisiä ja -tasoisia informaatio-operaatioita. Yksilön tasolla vaikuttaminen voi olla väärään tai harhaanjohtavaan tietoon perustuvaa ajattelun ja ajatusmallien manipulointia; yhteiskunnallisella tasolla esimerkiksi kollektiivisen luottamuksen ja yhtenäisyyden horjuttamista sisäisiä ristiriitoja ruokkimalla. Ajatteluun vaikuttamisen keinot ovat muuttuneet teknologian ja informaatioympäristön kehityksen (mm. tekoäly ja sosiaalinen media) myötä dynamiikaltaan moniulotteisemmiksi, entistä hienovaraisemmiksi ja vaikeammin havaittaviksi. Sotilaallisesti, kognitiivisen taistelun ”battle in the brain” perimmäinen tavoite on vastustajan tilanneymmärryksen, tulkinnan, päätöksentekokyvyn ja siten sotilaallisten suorituskykyjen häirintä. Haittavaikutuksen rakentumiseen vaikutetaan tyypillisesti pitkäkestoisesti, laaja-alaisesti ja parhaimmillaan huomaamatta.

Muutoksessa olevan sodankuvan vaatimuksista lähtevä Naton toimintamalli Multi-Domain Operation (MDO) kääntyy toistaiseksi varsin heikosti suomenkieliseksi; parempaa odotellessa sanahirviö ”monitoimintaympäristöoperaatio” ei ole vielä ehtinyt vakiintua käyttöön. Siinä missä yhteisoperaatio (joint operation) tarkoittaa eri puolustushaarojen koordinoitua yhteistoimintaa, ja hybridioperaatio yleensä laaja-alaista ei‑sotilaallista vaikuttamista, sisällyttää MDO kokonaisvaltaiseen sotilaalliseen toimintakonseptiin (suunnitteluun, organisointiin ja ajoitukseen; orkesterointi) myös kaikki hyödynnettävät ei‑sotilaalliset vaikuttamisulottuvuudet (esim. taloudellinen, teknologinen, kognitiivinen) siten, että näiden toimien synkronoitu yhteisvaikutus olisi mahdollisimman suuri. Tällaisen dynaamisen ja moniulotteisen palapelin hallinta on käytännössä erittäin monimutkaista. Se edellyttää reaaliaikaista tilannekuvaa, analyysikykyä sekä johtamista useissa eri ulottuvuuksissa, joten mm. tekoälyyn perustuvat työkalut ovat keskeisiä MDO-toiminnan mahdollistajia.

Itämeren turvallisuustilanteen nopeasta muutoksesta huolimatta Suomella on nyt erinomaiset edellytykset eri tyyppisiin uhkiin vastaamiseksi. Kokonaisturvallisuustyötä on tehty ja harjoiteltu jo pitkään. Myös hybridivaikuttamiseen on pyritty varautumaan; esimerkkinä Helsinkiin 2017 perustettu Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus, jonka toiminta on avoinna Naton ja EU:n jäsenille. Nato-integraation mukanaan tuomien uusien liittolaisten, kyvykkyyksien sekä toimintamallien myötä Suomen sotilaallinen pelote maksimoituu Itämerenkin alueella. Siten on perustellusti syytä luottaa, että lähes Naton ”sisämereksi” muuttunut Itämeri pysyy jatkossakin sotilaallisten konfliktien ulkopuolella, vaikka välillä joku yrittäisikin hämmentää tilannetta tai käydä rajoilla koputtelemassa.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin