Ukrainassa on pelissä myös Itämeren turvallisuus

Pulloposti 64
Atte Harjanne
Kansanedustaja

Venäjän Ukrainassa helmikuussa aloittama laaja hyökkäyssota jatkuu tätä kirjoittaessa jo yhdeksättä kuukautta. Ukrainalaiset taistelevat urheasti maansa puolesta, ja puolustavat samalla koko Eurooppaa ja läntisiä arvoja demokratiasta ja vapaudesta sekä kansainvälistä, sääntöpohjaista maailmanjärjestystä. Sodan kulku ja lopputulos vaikuttavat suoraan myös Itämeren alueen tulevaisuuteen.

Sota on Ukrainalle kouriintuntuvasti kohtalon kysymys: raakuudet ja vääryydet miehitetyillä alueilla kertovat varsin selvästi, mitä tappion myötä olisi luvassa. Venäjä Putinin johdolla puolestaan on itse tehnyt sodasta itselleen kohtalon kysymyksen. Putin on ollut valmis romuttamaan maansa kansainvälisen aseman ja talouden sekä tapattamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä sodan eteen. Panokset kovenivat entisestään osittaisen liikekannallepanon ja vallattujen alueiden liitosjulistusten myötä. Putin on nyt all-in, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi. Syyt tähän eivät aukea vapaiden demokratioiden logiikalla. Joka tapauksessa tilanne on nyt se, että sota Ukrainassa määrittää Venäjän tulevaisuuden.

Merkittävimmin Itämeren alueen tulevaisuuteen vaikuttaa kuitenkin se, millainen Venäjä Ukrainan sotaa seuraa. On sinänsä selvää, ettei Venäjä voi millään järjellisellä mittarilla voittaa sotaa, vaikka paljon pahaa se voi vielä saada aikaan. Se on kuitenkin vielä auki, missä määrin ja mihin suuntaan sota pakottaa Venäjää uudistumaan.

Mikäli Venäjän nykyhallinto pysyy vallassa, edessä on pitkittynyt kylmä konflikti. Edellytykset poliittiselle tai taloudelliselle yhteistyölle ovat olemattomat, ja Nord Stream -putkien tapauksessa räjäytysten myötä myös osin fyysisesti romahtaneet. Sota on heikentänyt Venäjän sotilaallista voimaa tuntuvasti, mutta mikäli Venäjä saa sopeutettua taloutensa sanktioihin, se voi ajan kanssa rakentaa kykyään takaisin. Jos Venäjä samalla kokee saavuttaneensa Ukrainassa jotain pysyvää etua, voivat pyrkimykset etupiirin laajentamiseen heijastua seuraavaksi entistä enemmän Itämeren alueelle.

Mikäli valta jollain tapaa vaihtuu Venäjällä, tilanne voi olla toinen. Mikään ei kuitenkaan takaa, että käänne olisi demokraattiseen ja vapaaseen suuntaan. Surkea sotamenestys voi ruokkia myös äärinationalismia, varsinkin jos maa ei päädy vieläkään tekemään tiliä menneisyytensä kanssa toisen maailmansodan jälkeisen Saksan ja Japanin tapaan. Mahdollinen kehityssuunta voi olla myös Venäjän alueiden ja keskusvallan välinen kasvanut epäluottamus ja jännite, jopa konfliktit. Tällaiset suunnat tietäisivät vaikeasti ennakoitavaa epävakautta, joka voisi näkyä myös Itämerellä. 

Paras vaihtoehto tietysti on, että Venäjä hävityn sodan myötä demokratisoituu ja avautuu ja muodostuu vakautta ja laajaa turvallisuutta rakentavaksi voimaksi. Tällainen Venäjä olisi tervetullut myös esimerkiksi globaalien ja paikallisten ympäristöhaasteiden ratkaisijana. Valitettavasti Putinin aikakaudella murskattu kansalaisyhteiskunta ei näytä tarjoavan kasvualustaa demokratialle, ja käännettä parempaan saatetaan joutua odottamaan kauan. Käänteen jälkeenkin työtä olisi edessä vielä valtavan paljon, ja onnistumisen edellytys on väistämättä edellä mainittu tilinteko maan historian ja rikosten suhteen.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin