Ukrainan sota muuttaa Euroopan puolustusyhteistyötä peruuttamattomasti

Pulloposti 61
Esa Rautalinko
Toimitusjohtaja
Patria Oyj

Ukrainan sotaa on käyty jo yli kahdeksan vuotta, mutta vasta 24.2.2022 käynnistynyt Venäjän laajamittainen hyökkäys suvereeniin valtioon sai eurooppalaiset päätöksentekijät tarkastelemaan turvallisuustilannetta yhteisellä tavalla. Sodan tilannetta seurataan mediassa päivittäin, joten keskityn kirjoituksessani eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan muutokseen puolustusvälineteollisuuden näkökulmasta.

Puolustusvälineteollisuus on erittäin protektionistista. Maat ohjaavat omat hankintansa pääsääntöisesti kotimaiselle teollisuudelle, mikäli sellaista on tarpeisiin vastaamassa. Tähän mm. EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuden kansallisen turvallisuuden poikkeuspykälällä ja sitä onkin käytetty laajasti sekä jopa perusteettomasti. Suurimmat eurooppalaiset maat Saksa (EU), Britannia ja Ranska (EU) ovat perinteisesti keskittäneet hankintansa yli 90-prosenttisesti kotimaidensa teollisuudelle. Tämän seurauksena yhteisten suorituskykyjen rakentaminen on jäänyt puutteelliseksi, hinnat ovat nousseet ja huoltovarmuuden kannalta keskeiset logistiset ketjut ovat sekä mutkikkaita että tehottomia.

Ukrainan sota on osoittanut identtisen kaluston ja suorituskyvyn tarpeen, jotta logistinen tuki voidaan hoitaa nykyistä tehokkaammin ja varmemmin. Euroopan puolustusrahasto EDF edistää rahoituksellaan yhteisten hankintaohjelmien kehittämistä ja toivottavaa on, että nykyinen geopoliittinen tilanne tulee vauhdittamaan näiden aloitteiden läpimenoa ja kasvattamaan niiden rahoitusta. EDF-tuesta huolimatta kansallinen päätöksenteko tulee kuitenkin dominoimaan puolustusteollisuuden kehitystä myös tulevaisuudessa. Se on ymmärrettävää, koska kunkin eurooppalaisen maan puolustusmateriaalitilanne on ainutlaatuinen. Tästä huolimatta yhteisiä eurooppalaisia suorituskykyjä tulee kehittää entistä määrätietoisemmin.

Ampumatarvikkeiden saatavuus on tällä hetkellä kriittisin kysymys Ukrainan tukemisessa. Eurooppalainen turvallisuuspoliittinen näkemys oli Neuvostoliiton hajoamisesta aina kuluvan vuoden alkuun saakka se, että ns. konventionaalinen rintamasota ei ole todennäköinen tai edes mahdollinen skenaario, Suomen ollessa tämän ajattelun suhteen poikkeus. Siksi Suomen kyvykkyyksiä on pidetty yllä myös niinä aikoina, jolloin ylivoimainen enemmistö maista laiminlöi oman puolustuskykynsä kehittämisen ja materiaalisen varautumisensa. Virheellinen ajattelu on aiheuttanut sen, että ampumatarvikkeiden varastoidut määrät ovat riittämättömiä nyt nähtävän kulutussodan kaltaiseen tilanteeseen. Samaan aikaan teollisuus ei ole investoinut ampumatarvikkeiden lisätuotantokapasiteettiin, koska kysyntää ei ole ollut. Tämän seurauksena Ukrainan materiaalinen tukeminen vaatii pikaisia päätöksiä yhteistyössä viranomaisten, puolustushallintojen ja teollisuuden välillä. Omista niukoista nykyvarannoistaan eivät maat voi loputtomiin tukea Ukrainaa.

Kalustohankkeiden, kuten ajoneuvot ja asejärjestelmät, tilanne on sekin osaltaan ongelmallinen, mutta hieman eri syistä. Pandemia rampautti keskinäisriippuvaiset toimitusketjut ja sota on tuonut mukaan toimintaympäristön kehityksen arvioinnin vaikeuden mm. inflaation muodossa. Edellä mainitut yhteiseurooppalaiset hankkeet tuovat osaltaan nopeutta päätöksentekoon ja tehokkuutta kustannusinflaation hallintaan, mutta on syytä muistaa kalustohankintojen prosessien joka tapauksessa olevan useiden vuosien mittaisia.

On kuitenkin hyvä huomioida, että eurooppalaisten ja muiden läntisten maiden kalustoylivoima suhteessa Venäjään on murskaava erityisesti laadullisen suorituskyvyn osalta. Ampumatarvikkeissa teollisuus on jo aloittanut kapasiteettinsa nopean nostamisen ja sitä tullaan entisestään kehittämään monenkeskisessä yhteistyössä.

Suomen lähialueella jo ennestään voimakas yhteistyö Ruotsin ja Norjan kanssa on nyt ennennäkemättömän tiivistä tuoden myös suomalaiselle teollisuudelle puolustusmateriaalitilauksia toimitettavaksi. Lisäksi mm. Saksan ja Puolan mittavat hankinnat tuovat uutta yhteistyötä Itämeren alueelle. On havaittavissa, että ns. koillinen suunta erityisesti Saksasta katsottuna tulee muodostumaan yhteistyön painopisteeksi kattaen Suomen sekä Baltian maat.

Eurooppalainen puolustusyhteistyö on alkanut muuttua peruuttamattomasti. Naiivi 90-luvulla alkanut ajattelu on jäänyt taakse ja puolustusteollisuuden olemassaolon perusteet ovat kirkastuneet kaikille. Eurooppa tulee jatkossa vahvistamaan puolustustaan uudelle tasolle. Mutta samaan aikaan meidän on varmistettava, että Ukraina saa katkeamattoman tuen sodan voittamiselle.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin