Ukraina tarvitsee tukeamme vielä pitkään

Pulloposti 14
Pauliina Eskola
Kansainvälisten asioiden johtaja, yksikön päällikkö
Pelastusosasto
Sisäministeriö

Venäjä aloitti massiivisen ja brutaalin hyökkäyksensä Ukrainaan helmikuun 24. päivä 2022. Tuo päivä on piirtynyt muistiini mustana: Venäjä oli keskittänyt joukkojaan Ukrainan rajojen tuntumaan jo useamman viikon ajan, mutta yleisesti haluttiin uskoa, että Ukrainan rajan yli ei mennä, vaan että kyse oli uhittelusta. Pahin kuitenkin tapahtui.

Ukraina oli pyytänyt kansainvälistä apua jo ennen Venäjän hyökkäystä. Ukrainan pyytämä apu sisälsi muun muassa hätämajoitteita, terveydenhuollon tarvikkeita ja lääkkeitä. Ensimmäinen kokonaisuus siviilipuolen materiaaliapua saatiin Suomesta matkaan 1.3. Puolustusvoimien tuella. Lähetimme hätämajoitteita, eli lämmitettäviä telttoja, joita Ukraina oli pyytänyt. Ihmiset pakenivat Ukrainasta rajojen yli naapurimaihin ja kauemmaksikin. Pian myös esimerkiksi Moldova pyysi kansainvälistä apua pystyäkseen auttamaan Ukrainasta paenneita ihmisiä.

Muistan ensimmäisen, erittäin työntäyteisen ja tiiviin viikonlopun Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Puhelimet soivat ja sähköposti täyttyi, kun yritimme muutaman ihmisen voimin saada organisoitua Ukrainaan apua mahdollisimman nopeasti. Kaikki kollegat olivat valmiita auttamaan, tukemaan ja venymään. Ensimmäisissä puheluissa lauantaina pahoiteltiin viikonlopun häiritsemistä, mutta ei enää sen jälkeen. Oli selvää, että autamme Ukrainaa suuren hädän keskellä.

Sota Ukrainassa jatkuu

Tuosta helmikuun viikonlopusta on nyt kulunut lähes kaksi vuotta, ja Ukrainassa on edelleen sota käynnissä. Lähes päivittäin mediassa kerrotaan Venäjän tekemistä iskuista ja niissä menehtyneistä ihmisistä. Pelkästään pelastustoimen sektorilla paloasemia tuhoutuu jatkuvasti, ja pelastajat työskentelevät epäinhimillisissä oloissa ilman asianmukaisia varusteita. Olemme tukeneet Ukrainaa Suomesta siviilipuolen materiaaliavun kautta jo lähes 300 rekkalastillisen verran, mutta apua tarvitaan jatkuvasti.

Apu Ukrainalle on osoittanut jo jonkin aikaa hiipumisen merkkejä niin Suomessa kuin Euroopassakin. Yhdysvaltain tuen jatkuminen Ukrainalle on vähintäänkin epäselvää. Euroopassa on erimielisyyttä Ukrainan tukemisesta, eikä tilanne ainakaan lyhyellä aikavälillä ole ratkeamassa. Suomen tuki Ukrainalle on ollut merkittävää, niin puolustustarvikkeiden, siviilipuolen materiaaliavun kuin rahallisen tuenkin osalta. Siviilipuolen materiaaliapuna on EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta lähetetty Suomesta Ukrainaan muun muassa yli 70 ajoneuvoa, liikuteltavia suojakontteja pelastajille, moduuliasuntoja kotinsa menettäneille ukrainalaisille, linja-autoja koululaisille, lääkkeitä, terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita, ambulansseja, älykäs aurinkosähkövoimala ja vedenpuhdistuslaitos.

Auttaminen vaatii pitkäjänteisyyttä

Nyt olemme kuitenkin jo jonkin aikaa olleet tilanteessa, että lahjoitukset niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin toimijoilta ovat hiipuneet ja Ukrainan tilanne on vääjäämättä jäänyt taka-alalle ja muiden kriisien jalkoihin. Ukrainassa tilanne ei kuitenkaan ole helpottanut, päinvastoin. Venäjä kohdistaa massiivisia ja tuhoisia iskujaan siviiliväestöön ja -kohteisiin ja tuhoaa laaja-alaisesti infrastruktuuria Ukrainassa. On tärkeää, että emme sodan pitkittyessä väsy tai turru auttamiseen, vaan että jaksamme tukea ja auttaa Ukrainaa ja ukrainalaisia.

Suomi toimii kesäkuun 2024 loppuun saakka Itämeren maiden neuvoston puheenjohtajavaltiona. Resilienssi ja kokonaisturvallisuus ovat puheenjohtajakauden kantavia teemoja. Kansalaisten ja yhteiskunnan resilienssi on koetuksella Ukrainassa sodan riehuessa ympärillä. Kokonaisturvallisuuden mallin jalkauttaminen Ukrainaan sodan aikanaan päättyessä voisi lisätä ukrainalaisen yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ja auttaa luottamuksen rakentamista yhteiskunnassa. Suomella voi olla Ukrainalle paljon annettavaa jälleenrakentamisen osalta, mutta tällä hetkellä meillä on myös paljon opittavaa ukrainalaisilta kollegoiltamme varautumisessa ja monessa muussakin asiassa. Tärkeintä on kuitenkin se, että emme unohda Ukrainaa ja ukrainalaisia, vaan jatkamme heidän tukemistaan uutterasti. Se on velvollisuutemme.

 

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin