Tunnettu tuntematon Itämeri

Pulloposti 67
Harri T. Kankaanpää
Johtava tutkija
Suomen ympäristökeskus

Yhdysvaltojen entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld lausui aikoinaan yleispätevästi tunnetuista ja tuntemattomista. Itämerten meritieteellinen tuntemus on valtaisaa, mutta tuntemattomuuttakin riittää. Itämeri muuttuu ja tutkimusmenetelmät parantuvat. Näin väistämättä syntyy uutta ja yllättävää tietämystä.
Suomalainen Itämeren ymmärrys sai merkittävän sysäyksen, kun EU:n meristrategiadirektiivin implementointi alkoi vuonna 2014. Tietämyksemme laajeni mm. uusien myrkyllisten kemikaalien osalta ja syntyi tarve selvittää uusia tekijöitä Itämeressä. Itämeren tilaa tarkkaillaan yhdessä Ruotsin kanssa, tutkimustietoa jakaen. Koko Itämeren sijasta Suomi keskittyy nyt omien merialueidensa tutkimukseen. Vuoden 2017 jälkeen resursseja ei ole käytetty Suomen itäpuolella olevan Suomenlahden seurantaan, eikä se nykyisessä maailmantilanteessa enää ole mahdollista.

Itämeri on lämmennyt ja makeutunut pohjiaan myöten viime vuosikymmeninä. Globaalimuutos ohjaa tätä kehitystä vielä pitkään. Vaikutuksia ilmenee eliöiden lajistossa, runsaudessa ja elinvoimaisuudessa. Myrskyisyyden kasvu voi panna liikkeelle pohjille kerrostuneita aineksia ja kemikaaleja. Vedessä tapahtuvat kemialliset reaktiot voivat nopeutua ja muuttua. 

Haitalliset aineet ovat sitkeä ongelma Itämeressä. Kaikkia seurannassa olevia kemikaaleja löytyy edelleen mitattavia määriä silakasta, pohjakerrostumista ja vedestä. Haitta-aineet ovat kuormittaneet Itämerta pitkään, aineet hajoavat tai muuntuvat hitaasti tai niitä syntyy luonnollisesti.

Katoaviksi ajateltuja kemikaaleja kertyy merenpohjaan yhä tehokkaasti. Syöpävaarallisia PAH- ja PCDD/F-aineita sekä orgaanisia tinayhdisteitä vajoaa Kotkan Haapasaaren kaakkoispuolella pohjalle jatkuvasti huomattavasti enemmän kuin muilla mittausalueilla. PCDD/F-yhdisteitä irronnee Kymijoen pohjalta ja Haapasaaren seuranta-alueen lähistön pohjilta kiertoon. Selkämerellä kummastuttaa merenpohjalle kertyvät fluoratut pinnoiteaineet (PFAS). 

Öljypäästöjen väheneminen näkyy suotuisana kehityksenä pintaveden öljypitoisuuksissa, jotka ovat nykyään paljon pienempiä kuin 1970-luvulla. Suomen merialueilla on useita öljyä sisältäviä hylkyjä. Joistakin hylyistä vuotaa öljyä. Esimerkiksi panssarilaiva Ilmarisen tankeissa lienee yli 100 tonnia polttoöljyä. Hylkyjen ruostuminen voi kiihtyä lämpenevässä vedessä. Öljyjen tyhjentäminen riskihylyistä on tehtävä kiireellisesti.

Sitkeästi korkeina pysyvät Itämeren fosforipitoisuudet ja globaalimuutos ylläpitävät sinibakteerimyrkkyjen tuotantoa. Näitä myrkkyjä syntyy leväkukinnoissa paljon. Runsaimman levämyrkyn nodulariini-R:n levinneisyys on lisääntynyt viime vuosina ja sitä on tavattu jo Perämerellä asti. Myös mikrokystiini-LR-levämyrkkyä, jota ajateltiin syntyvän vain makeissa vesissä, on viime vuosina todettu Itämeren leväkukinnoissa yleisesti. 

Silakka on ihmisravinnoksi lähes täysin turvallista. Silakan lihaksessa ainoastaan PBDE-palontorjunta-aineiden raja-arvot ylittyvät. Silakan maksassa on runsaasti sinibakteerimyrkkyjä. Tämä voi haitata meressä silakkaa kokonaisina syöviä petokaloja, hylkeitä ja merilintuja.

Kemikaalien tapaan vedenalainen melu pysyy yleensä ihmisten aisteilta piilossa. Melu ei ole vähentynyt ja aiheuttaa Itämeren eliöille ongelmia. Tätä voidaan suitsia vaimentamalla vesiliikenteen, merituulivoimaloiden ja vedenalaisten rakennustöiden ääntä. Tunnettuja keinoja ovat mm. liikenteen optimointi, hiljaisempi - ja samalla polttoainetta säästävä – alusteknologia ja ääntä vaimentavien kuplaverhojen käyttö. 

Teknologian saralla Suomen pitää myös tehdä päätös pian 35-vuotiaan merentutkimusalus Arandan seuraajasta. Tutkimusaluksen käyttö on edelleen kustannustehokas keino tuottaa monitieteellistä tietoa. Alukselta tuotettavaa aineistoa täydentävät vedenalais- ja ilmadroonit, mittauspoijut ja -asemat sekä satelliitit. Pohjaan ankkuroitavilla laitteistoilla voidaan selvittää vaikkapa vajavaisesti tunnettua vesimassojen liikehdintää ja hapellisuuden vaihtelua Suomenlahden suulla. 


Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin