Tulisiko Suomen tunnustaa Palestiinan valtio?

Pulloposti 75
Pasi Patokallio
Suomen Israelin-suurlähettiläs 1998-2003

”Realismia kehiin”, on modernia suomalaista kansanviisautta. Sanonta tulee mieleen, kun seuraa keskustelua siitä, tulisiko Suomen tunnustaa Palestiinan valtio.

Terroristijärjestö Hamasin säälimätön isku Gazasta Israeliin lokakuussa 2023 johti viimeisimpään väkivallan kierteeseen Israelin ja palestiinalaisten konfliktissa. Kierrettä on syventänyt Israelin yhtä säälimätön vastaisku, joka yhä jatkuu. Israelin suhteetonta voimankäyttöä palestiinalaisia kohtaan arvostellaan maailmalla jälleen kerran. Arvostelu on aiheellista, mutta jälleen kerran Israel vähät välittää vastalauseista. Kaava toistuu ties monennenko kerran.

Ulkopuolisten voimattomuus tämän viimeisimmän katastrofin edessä on tällä kertaa johtanut myös siihen, että eräät Suomen EU-kumppanit ovat protestoineet tunnustamalla Palestiinan valtion. Tätä samaa vasemmistopuolueet Suomessakin, viimeisimpänä sosialidemokraatit, ovat alkaneet vaatia. Presidentti ja hallitus eivät ole ainakaan vielä näihin vaatimuksiin taipuneet.

Uuden valtion tunnustaminen ei ole mikä tahansa tunteenpurkaus. Se on kansainväliseen oikeuteen perustuva toimi, johon ryhdytään, jos edellytykset sille täyttyvät. Uudella valtiolla pitää olla tunnustetut rajat, ja sen hallituksella pitää olla toimivalta alueellaan. Sen pitää myös kyetä valvomaan ulkorajojaan. Siksi voi vain ihmetellä Espanjan tekopyhää linjaa. Espanja tunnustaa nyt Palestiinan virtuaalivaltion, mutta se ei edelleenkään tunnusta Kosovoa, vaikka tämä täyttää kaikki tarvittavat valtion tunnusmerkit.

EU:lla ei ole sananvaltaa siihen, tunnustaako jokin sen jäsenvaltio jonkin toisen valtion, mutta EU:lla on yhteinen kanta Palestiinan valtion tunnustamiseen. Tunnustaminen nähdään osaksi rauhantekoa, ei erilliseksi aktiksi. Kestävä rauha perustuu kahden valtion ratkaisuun, jossa "Israelin valtio ja itsenäinen, demokraattinen, alueellisesti yhtenäinen, suvereeni ja elinkelpoinen Palestiinan valtio elävät rinnakkain rauhan ja turvallisuuden oloissa toinen toisensa tunnustaen”.

On kuitenkin mahdotonta sovittaa Palestiinan valtion tunnustamista kansainvälisen oikeuden asettamien ehtojen puitteisiin saati tehdä Palestiinasta enää EU:n toivomuslistan mukaista, itsenäistä, elinkelpoista ja alueellisesti yhtenäistä valtiota.

Teoriassa Palestiinalla on tunnustetut rajat siinä mielessä, että vuoden 1967 sodan jälkeiset aselepolinjat tunnustetaan kansainvälisesti (Israelia lukuun ottamatta) mahdollisen Palestiinan valtion ulkorajoiksi. Kahden valtion kontekstissa tämä tarkoittaa sitä, että Palestiinan valtio muodostettaisiin kahdesta, Israelin valtion toisistaan erottamasta alueesta: Gazan kaistaleesta ja Jordan-virran länsirannasta. Käytännössä Palestiinan valtion alueellisesta yhtenäisyydestä ei voida enää puhua edes näin rajatussa mielessä. Länsirantaa pilkkovat sadat Israelin siirtokunnat ja niiden ja Israelin välinen tieverkosto jo siinä määrin, että Länsirannan alueellisesta yhtenäisyydestä ei ole mitään jäljellä.

Länsirannalla todellinen valtiovalta on Israelin miehityshallinto. Palestiinalaishallinnon toimivalta Länsirannalla rajoittuu käytännössä muutamaan isohkoon asutuskeskukseen. Gazan kaistaleella palestiinalaishallinnolla ei ole ollut minkäänlaista toimivaltaa vuoden 2007 jälkeen, jolloin Hamas karkotti sen väkivalloin. Gazan ulkorajoja on koko ajan valvonut Israel. Gazan sodan aikoinaan päätyttyä Israel palannee muodossa tai toisessa valvomaan koko Gazaa.

Kahden valtion malli - ainakaan siinä mielessä kuin siitä EU:ssa ja YK:ssa puhutaan - ei enää ole toteuttamiskelpoinen. Sille ei ole enää todellista kysyntää Israelin tai edes palestiinalaisten piirissä. Kun millekään sen vaihtoehdolle ei ole molempien osapuolten tukea, eikä kukaan ulkopuolinen - edes Yhdysvallat - voi pakottaa osapuolia rauhaan, väkivallan kierre vain jatkuu. Epänormaalista on vuosikymmenten saatossa tullut normaalia.

Se, että Suomi tunnustaisi Palestiinan virtuaalivaltion, voisi antaa joillekin kotimaassa moraalista tyydytystä, mutta ulkopoliittisesti se hajottaisi EU:n rivejä entisestään. Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin tunnustamisen vaikutus olisi korkeintaan samaa luokkaa kuin sen, että valtaosa YK:n jäsenvaltioista tunnusti Palestiinan valtion vuonna 1988.

Patokallion muistelmat ”Minä, aseet ja maailma” ilmestyivät viime syksynä (Docendo 2023)

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin