Tarvitsemme turvallisuustiedon fasilitaattorien ammattikuntaa

Pulloposti 19
Juha Martelius
VTT, Suojelupoliisin päällikkö

Kansalliseen turvallisuuteen liittyvän päätöksenteon tulee pystyä reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Jo kerättyä ja luokiteltua informaatiota tulee pystyä soveltamaan ja prosessoimaan tehokkaasti päätöksenteon tarpeisiin. Tiedon ja analyysin tuottamisen eri muotojen tulisi tukea toisiaan yhä tehokkaammin. Esimerkiksi tutkimuksen ja tiedustelun välistä kanssakäymistä tulisi kehittää tämänhetkistä huomattavasti tiiviimmäksi kokonaisuudeksi.

Samanaikaisesti on jo empiirisestikin havaittavissa, että pelkästään paperilla oleva tieto ei kunnolla välity päätöksentekijöille. Aikaa ei yksinkertaisesti ole perehtyä kaikkeen vaan tieto on tuotettava oikeaan aikaan mahdollisimman hyväksikäytettävässä muodossa. Yhä kiihtyvänä tiedon ylituotannon aikana päättäjien avustajien ja virkamiesneuvonantajien rooli korostuu. Heiltä tulee odottaa poliittisen päätöksenteon toimintatapojen ymmärryksen lisäksi uudenlaisia vahvuuksia ja taitoja kuten nopeaa omaksumiskykyä, monimutkaisten ongelmien ratkaisutaitoja, kykyä strategiseen ajatteluun sekä itsenäiseen tiedon hakuun ja tiedon tuottamiseen, innovatiivisuutta ja kriittisiä mediataitoja. Heidän tulee lisäksi ymmärtää eri tiedonlähteiden, kuten tutkimus- ja tiedustelutiedon, lukuisat mahdollisuudet ja lisäarvo - mutta myös rajoitukset.

Käytännössä voidaan tällöin puhua uudesta, fasilitaattorien ammattikunnasta, jotka työskentelisivät kiinteästi yhteydessä päätöksentekoon, mutta joilla olisi samanaikaisesti kiinteät verkostot erilaisiin tiedontuottajiin. Nykyisellään tällaista ammattikuntaa ei varsinaisesti ole, sillä heidän osaamisensa sijoittuu jonnekin ministerin erityisavustajien ja laaja-alaisten sisältöosaajien ja tiedontuotannon tuntijoiden välimaastoon. Yliopistot ja korkeakoulut eivät juurikaan anna suoria valmiuksia tämänkaltaiseen ammattiin eikä heitä ministeriöistäkään hevillä löydy. Ilman fasilitaattoreita on kuitenkin vaikea nähdä niin tutkimus- kuin tiedustelutiedonkaan välittyvän tehokkaasti päätöksentekoprosesseihin. Uusi ammattikunta toimisi puuttuvana palasena tieto- ja päätöksentekorattaiden välissä.

Johtamis- ja hallintotieteissä puhutaan usein tiedon fasilitaation yhteydessä knowledge brokeragesta eli tiedon välittämisestä. Käsite kuvaa askelta lineaarisesta ja mekanistisesta ”tieto päätöksentekoon” –lähestymistavasta malliin, jossa tiedon välittäminen päätöksenteon käyttöön on vähintäänkin kahdensuuntainen ja monipuolinen prosessi. Useissa tutkimuksissa on todettu passiivisen tiedonvälittämisen päätöksentekijöille olevan yksinkertaisesti tehotonta ja samaa lopputulosta tukee empiriakin. Tiedon sillanrakentajan, tulkitsijan ja välittäjän taidoissa korostuvat kyky ymmärtää erilaisen taustan omaavia ihmisiä, erilaisia ajattelutapoja, tiedonkäytön tarpeita ja poliittisia prosesseja sekä kykyä ylipäätään analysoida kriittisesti monipuolista tietoa. Kyse on lisäarvon tuottamisesta jo olemassa olevaan tietoon. 

Eräs keskeinen tehtävä tiedon välittäjälle on auttaa selvittämään, minkälaista lähestymistapaa tiedonvälitykseen tarvitaan. Yksinkertaisissa ongelmissa kyse on yleensä lähinnä siitä, mistä löytyy paras ja käyttökelpoisin faktatieto. Monimutkaisemmissa kysymyksissä esille nousevat asioiden selkeyttäminen ja analysointi. Pirullisten ongelmien (wicked problems) kyseessä ollessa toiminnan avainsanoja ovat viitekehysten muodostaminen, tiedon merkityksellistäminen ja kontekstualisointi. On myös muistettava, että päätöksiä eivät tee prosessit vaan ihmiset. Vain tiedon välittäjän henkilökohtainen mukanaolo tavalla tai toisella yhdessä päätöksentekijän kanssa mahdollistaa vaikuttavan tiedon välittämisen. Se kuitenkin edellyttää luottamuksellista suhdetta näiden henkilöiden välillä. Yhtä olennaista on myös tiedonvälittäjän syvällinen ymmärrys kysymyksistä, jotka ovat kulloinkin päätöksentekijän agendalla.

Ideaalitilanteessa tiedon välittäjän ominaisuudet ovat moninaisia ja edellyttävät pitkää kokemusta ja syvällistä osaamista, monipuoliseen työhistoriaan perustuvaa auktoriteettia, uskottavuutta tutkimusmaailmassa, kokemusta politiikkavalmistelusta, analyysikykyä, kommunikaatio- ja neuvottelutaitoja, vahvaa verkottumiskykyä, sosiaalisia taitoja ja kykyä välittää tietoa tehokkaasti ja vaikuttavasti.

Tiedon välitykseen voidaan esittää useita eri malleja, joiden lähtökohdat voivat liittyä tiedontuotannon järjestelyihin, tiedonkäyttäjien omaan aktiivisuuteen, tavoitteelliseen verkottumiseen, synteesejä luovaan interaktioon tiedon tuottajien ja käyttäjien välillä, tietoverkostojen perustamiseen tai erityisten tiedonvaihto- ja analyysitiimien luomiseen. Kaikissa näissä tavoissa lähestyä tiedon välitystä on olennaisinta yhteyksien luominen ja ymmärtäminen (know-why, know-how, know-who). Tavoitteena on tiedon transformointi mahdollisimman vaikuttavaan ja päätöksentekijää parhaiten tukevaan muotoon. Ennemmin kuin tieto itsessään, toimivat tiedon välityksen valuuttana tarinat: miksi tieto on olennaista ja missä sitä voi käyttää. Toisin sanoen tavoitteena on ”toimeenpantava tieto”.

Ammattikunnan synnyttäminen edellyttää uudentyyppistä ajattelutapaa niin alan opetusta tukevissa korkeakouluissa ja yliopistoissa kuin myös virkakunnassa ja päätöksentekoa tukevissa rakenteissa. Hyvää osaamista uuden tietokaaderin perustamiseen on jo nyt kuitenkin olemassa ja kansallisen turvallisuuden haasteiden yhä monimuotoistuessa ja vakavoituessa, tarve sen perustamiseksi on akuutti.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin