Suomi Latviassa ja Latvia Suomessa

Pulloposti 11
Jenni Kallionsivu
Rozentāls-seuran järjestösihteeri-tuottaja

Tänä vuonna Latvia täyttää sata vuotta. Satavuotispäiviään viettävät myös Viro ja Liettua, ja kolmen Baltian maan juhlavuosi näkyy monin tavoin myös Suomessa. Merkkivuotta juhlistavat erityisen innokkaasti maiden ystävyysseurat.

Muiden Baltian maiden ystävyysseurojen tapaan Rozentāls-seura on nimetty kulttuurin merkkihenkilön mukaan. Suomi-Latvia-ystävyysseuralle nimensä antaneen taiteilija Janis Rozentālsin elämään Suomi tuli yllättäen syksyllä 1903. Kotimaassaan jo mainetta saavuttanut taiteilija lähti ystäviensä kutsumana konserttiin. Väliajalla häneltä kysyttiin mitä hän piti laulajasta, konserttikiertueella olevasta suomalaisesta Elli Forssellista. ”Tietysti pidän hänestä, hänhän on tuleva vaimoni”, vastasi Rozentāls. Konsertin jälkeen hän kertoi ajatuksensa myös Ellille, jonka tapasi nyt ensimmäistä kertaa. Parin päivän kuluttua kotiin Helsinkiin saapui Ellin hurmioituneen onnellinen kirje, jossa pyydettiin lähettämään tarvittavat paperit vihkimistä varten.

Elli tuli ikuistetuksi lukuisiin maalauksiin koko taiteilijan loppuelämän ajan sellaisena kuin Rozentāls hänet näki – nuorena ja jo kypsempään ikään ehtineenä, ikuisesti kiehtovana. Hänen kohtalonsa kietoutui Latvian kanssa yhteen: vaikka Elli kuoli Riiassa 1943, hän elää edelleen latvialaisten kansallistaiteilijan töissä.

Kaikkien meidän suhde Latviaan ei ehkä ole yhtä dramaattinen ja kulttuurihistorioitsijoita vielä sadan vuoden jälkeenkin kiehtova. Yhteistä on kuitenkin usein se, että jokin sinänsä sattumanvarainen kohtaaminen – ihmisten, ideoiden tai joskus myös proosallisesti ilmaistuna tarpeen ja kysynnän – saa meidät kiinnostumaan jostain maasta ja haluamaan tietää lisää. Rozentāls-seuralaisten motiivit kiinnostua Latviasta vaihtelevat Dinamo Riiasta jääkäreitten kautta Raimonds Paulsiin ja kauemmaksikin.

Tarve ruohonjuuritason yhteyksille kasvaa maailman muuttuessa pienemmäksi, sillä se, että maiden välillä on helppoa ja nopeaa matkustaa, ei vielä tarkoita sitä että matkustaja tietäisi mitä haluaa perillä tehdä. Latvian löytämisen ei sinänsä pitäisi olla (ainakaan etelä-)suomalaiselle kovin vaikeaa, sijaitseehan Riika Helsingistä katsoen jotakuinkin yhtä kaukana kuin Kuopio.

Kun samoilla kulmilla ollaan, ovat molemmat maat joutuneet samojen historiallisten ja yhteiskunnallisten pohjavirtausten ja rajumyrskyjen pyöritykseen. Neuvostoliiton miehitys vaurioitti myös suomalais-latvialaisia suhteita, vaikka ei onnistunutkaan täysin tuhoamaan niitä. Latviaan pääsivät vain harvat ja sieltä pois vielä harvemmat. Jos latvialainen joskus onnistuikin pääsemään matkalle Suomeen, vallanpitäjien kannalta tarkoituksenmukaisin reitti Riiasta Helsinkiin saattoi kulkea Moskovan kautta. Niille sadoille nuorille, jotka tulevat opiskelemaan Latviasta Suomeen tai toisin päin, tämä on absurdi fakta historiankirjoista. Pitkän miehityksen varjo näkyy kuitenkin edelleen sekä kipeinä muistoina että rahassa mitattavana elintasoerona.

Rajojen jälleen avauduttua liikennettä on taas riittänyt. Latvian pohjoisrajan hyvin varustellut alkoholimarketit keräävät suomalaisia matkailijoita, mutta harvalle ne riittävät matkan ainoaksi sisällöksi. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun raha vaihtaa suomalaisten Latvian-reissuilla omistajaa. Yhteisestä sanastosta voi maallikkokin päätellä, mitä kansat ovat vuosisatojen saatossa keskenään puuhanneet. Kauppaa tehdessä täytyy maksaa eli maksā —vokaalin päällä oleva viiva pidentää sen –  myös latviaksi ja laiva on laiva molemmissa kielissä. Tavara ja ihmiset ovat siis liikkuneet jo ennen Via Baltican rakentamista.

Tekniikka ja teknologia luovat uusia välineitä tiedon jakamiseen ja ihmisten kohtaamiseen, mutta sisällön me ihmiset tuotamme edelleen itse. Kansalaisjärjestönä Rozentāls-seura tarjoaa siihen hyvän kanavan.  Latvia on aina ollut saman meren rannalla, jos ei ihan naapuri niin samojen kulmien kasvatti kuitenkin, joten yhteyksiä kannattaa kehittää ja hoitaa. Erityisen arvokas tilaisuus siihen on tänä juhlavuonna. Kansainväliset suhteet ovat liian tärkeitä, jotta niitä voisi jättää pelkästään poliitikkojen varaan.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin