Suomen kieli ei takaa kotoutumista

Pulloposti 36
Pekko Kohonen
Asiamies
Cultura-säätiö

Me Cultura-säätiössä pohdimme keinoja venäjänkielisten osallisuuden lisäämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Kokemuksemme mukaan kaiken ytimessä on luottamus.

Mediassa, politiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa vilahtavat tuon tuostakin termit kotoutuminen ja integraatio. Näistä termeistä, niiden ongelmallisuudesta ja toteuttamisen haasteista on viime vuosien aikana puhuttu paljon. Nämä ovat myös Cultura-säätiön työlle oleellisia käsitteitä. Mutta mitä kotoutuminen oikeastaan pitää sisällään?

Kotoutumiskeskustelussa lähdetään useimmiten liikkeelle kahden edellytyksen symbioosista: kielestä ja työstä. Kun opit kielen, saat työn – ja näin kotoudut. Todellisuudessa kotoutuminen ei ole yksiselitteisesti riippuvainen vain näistä kahdesta. Aito ja syvällinen kotoutuminen on enemmän. Kielitaidon tai palkkatyönkään kautta ihminen ei välttämättä koe olevansa osa yhteisöä, osa meitä.

Suomessa kaksitoista vuotta asunut venäjänkielinen, joka puhuu suomea täydellisesti ja oli ollut palkkatyössä kaiken aikaa, tunsi kotoutuneensa vasta, kun hän pääsi osaksi sellaista työyhteisöä, jossa häntä kuunneltiin yhdenvertaisena ja hän sai mahdollisuuden vaikuttaa.

Aito kotoutuminen siis tapahtuu siinä vaiheessa, kun ihminen kokee pystyvänsä osallistumaan yhteisöään koskevaan keskusteluun ja toimintaan, ja saa äänensä kuuluviin. Minua kuunnellaan, minä pystyn vaikuttamaan - tunnen olevani tasaveroinen.

Jos vaillinainen kielitaito, ulkoiset seikat tai uskonnolliset vakaumukset estävät tai rajoittavat osallistumista jollain tavalla, ei voi puhua yhteisöön kuulumisesta. Silloin ei voi puhua kotoutumisesta. Silloin ihminen luontaisesti hakee tukea ja yhteisöllisyyden tunnetta muualta. Suomen venäjänkielisten parissa se saattaa tarkoittaa vain omiensa pariin kääntymistä, sieltä turvan ja osallisuuden kokemuksien hakemista. Tällainen voi johtaa muusta yhteiskunnasta eristäytyneeseen yhteisöön, ääritapauksessa jopa ”yhteiskuntaan yhteiskunnan sisällä”.

Näin ollen voi todeta kotoutumisen koostuvan ainakin kolmesta keskeisestä palikasta – kielestä, työstä ja osallisuudesta. Kaksi ensimmäistä ovat hyödyllisiä ja elämää helpottavia tekijöitä, mutta vain yhdessä viimeisen kanssa ne johtavat kotoutumiseen.

On sinänsä ymmärrettävää, että yhteiskuntamme keskittyy näistä pääasiassa kahteen – työn saamiseen ja kielen oppimiseen - koska nämä ovat konkreettisia, hahmotettavia ja turvallisempia vaatimuksia. Osallisuuden vaatimus on jollain lailla vaarallisemman tuntuinen, koska se vaatii jotain ei vain maahanmuuttajalta, vaan myös meiltä yhteiskuntana. Olemmeko me, yhteisönä ja yksilöinä valmiit avaamaan suomalaisen yhteiskunnan siten, että venäjänkieliset ja muun kieliset suomalaiset pääsisivät aidosti osallistumaan tämän maan kehittämiseen? Vai haluammeko estää tämän ja siten edesauttaa negatiivisia lieveilmiöitä? Osallisuus ja kototutuminen ovat aina kaksisuuntaisia prosesseja.

Vaikka osallisuuteen kotoutumisen mahdollistajana on kiinnitetty tähän mennessä liian vähän huomiota, on Cultura-säätiö työssään huomannut kasvavan tarpeen tämän osa-alueen kehittämiselle kaupunkien tasolla. Maahanmuuttajaväestö nähdään usein kaupungeille demografista elinvoimaa tuovana tekijänä. Kuitenkaan esimerkiksi venäjänkielisen väestön ja kaupungin edustajien välille ei yleensä ole onnistuttu tai ymmärretty muodostaa toimivaa keskusteluyhteyttä. Kaupungeilla ei ole toimintatapoja maahanmuuttajien osallisuuden lisäämiseksi. Yhteys on jäänyt puuttumaan.

Osallisuus ja luottamus vaativat pitkäjänteistä työtä. Tarvitsemme monenlaisia toimia, jotka rakentavat luottamusta, ymmärrystä ja keskusteluyhteyttä kaupunkien ja niiden maahanmuuttajataustaisten ihmisten välille. Tätä luottamusta Cultura-säätiö omalta osaltaan rakentaa, ja vastaanotto on ollut mitä parhain: tällaiselle on todella tarvetta - molemmin puolin.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin