Suomen ei tule unohtaa omaa arktisuuttaan

Pulloposti 18
Petteri Vuorimäki
Arktinen suurlähettiläs

Oli aika, jolloin arktinen alue kiinnosti maailmalla lähinnä eksoottisena kuriositeettina. Muistan itse elävästi, kun istuin Suomen delegaattina Brysselissä EU:n neuvoston työryhmässä, miten päät kääntyilivät kummastuneena, kun komission edustaja ensimmäistä kertaa kaksikymmentä vuotta sitten esitteli ajatuksiaan EU:n arktisesta politiikasta. Jos tällöin Brysselissä googlasi termin ”Arctic”, sai näkyviin lähinnä lukuisia kuvia jäävuorista…ja jopa pingviineistä, joita alueella ei tietenkään edes elä. Hyvin harvoin kuvissa näkyi edes ihmisiä, korkeintaan romantisoituja kuvia alkuperäiskansojen perinteisistä elinkeinoista.

Oli myös aika, jolloin Arktinen neuvosto maailmalla nähtiin epämääräisenä keskustelukerhona, joka oli yksi mysteerinomaisista neljästä ”pohjoisesta alueneuvostosta”. Tämän jälkeen on vettä virrannut sillan ali, tai oikeammin arktisen alueen jääpeitettä siinä määrin sulanut, että tuskin on montaa toimijaa maailmassa, jotka eivät ymmärtäisi sirkumpolaarisen arktisen alueen (joka on Afrikan mantereen kokoinen alue) merkitystä globaalisti.

Arktinen alue, ja Suomi yhtenä maailman kahdeksasta arktisesta valtiosta, on ollut valtavan ja kasvavan kansainvälisen kiinnostuksen kohteena. Laajemmassa kansainvälisessä kontekstissa Suomi ei ole kiinnostava Suomena, tai edes osana Pohjoismaita vaan nimenomaan osana sirkumpolaarista arkista aluetta, johon Pohjoismaiden lisäksi kuuluvat Kanada, Yhdysvallat ja Venäjän Federaatio. On hyvä muistaa, että valtioneuvosto hyväksyi kesäkuussa 2021 Suomen Arktisen Politiikan Strategian, joka on voimassa vuoteen 2030.  Strategian mukaan koko Suomi katsotaan arktiseksi.

Kansainväliselle kiinnostukselle on useita syitä, joista ilmastonmuutoksen eteneminen on ehkä merkittävin. Alue lämpenee neljä kertaa muuta maapalloa nopeammin. Joillakin alueen osilla lämpeneminen on vieläkin nopeampaa. Vajaassa 30 vuodessa arktinen ympäristö on ilmastonmuutoksen vuoksi muuttunut ennenäkemättömällä tavalla ja arktinen alue muuttuukin rajummin kuin mikään toinen alue maapallolla. Alue on globaalin ilmastonmuutoksen ehdoton eturintama.

Alueen ekosysteemit ovat ennennäkemättömässä muutostilassa. Ilmastonmuutoksen eteneminen aiheuttaa monia konkreettisia uhkia.  Ikiroudan sulaminen vapauttaa kasvihuonepäästöjä ja maahan hautautuneita vaarallisia patogeenejä. Jopa puolet maapallon maaperän hiilivarastosta on arktisen alueen maaperässä.

Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen uhka, jonka torjuminen edellyttää kaikilta valtioilta ja kansalaisilta välittömiä toimia.  Aikaa ei ole hukattavaksi. Maailman meteorologisen järjestön aikaisempi pääsihteeri Petteri Taalas luonnehti ilmastonmuutosta, todeten sen olevan ”rikkinäisten ennätysten kuurouttava kakofonia” ja maailman talousfoorumin tammikuussa 2024 julkistaman ”Global Risks”- raportin mukaan viisi kymmenestä suurimmasta globaalista turvallisuusriskistä liittyy ympäristöön ja luontoon.

Eri valtiot ja toimijat ovat alueesta kiinnostuneista myös johtuen alkuperäiskansojen tilanteesta ja näiden kohtaamista moninaisista haasteista, kestävän kehityksen turvaamiseksi, taloudellisten mahdollisuuksien, luonnonvarojen, avautuvien merireittien, geopolitiikan, turvallisuuspolitiikan ja tieteellisen tutkimuksen vuoksi.

Vuonna 1996 perustettiin Arktinen neuvosto, jonka perustamisessa Suomella oli keskeinen rooli.  Perustamisensa jälkeen neuvosto on vakiinnuttanut asemansa sirkumpolaarisen arktisen alueen keskeisimpänä yhteistyöfoorumina. Arktisella neuvostolla on keskeinen asema alueen hallinnassa, sillä tämän hallinnan keskiössä ovat kahdeksan arktista valtiota, jotka ovat myös neuvoston pysyviä jäseniä. Alkuperäiskansajärjestöillä on kansainvälisesti ainutlaatuisen vahva rooli neuvoston rakenteissa, sillä nämä järjestöt (ns. ’Permanent Participants’) istuvat samassa pöydässä valtioiden kanssa kaikilla tasoilla. Arktinen neuvosto on myös kyennyt tuomaan arktisen alueen ilmastonmuutoksen globaalin huomion kohteeksi ja on konkreettisesti kontribuoinut useisiin keskeisiin prosesseihin, kuten esim. kansainvälisen ilmastopaneelin raportteihin. Arktisen neuvoston puitteissa on solmittu kolme oikeudellisesti sitovaa sopimusta sekä perustettu yritysten yhteistyötä edistävä Arktisen talousneuvoston, rajavalvontaviranomaisten yhteistyötä edistävä rannikkovartiostofoorumi (ACGF) sekä luotu yli 20 maahan ulottuva yliopistoverkosto (UArctic).

Norjan pääministeri Störe totesi Tromssan Arctic Frontiers -konferenssin puheessaan tammikuussa 2024: “Arktinen neuvosto on kaikkein tärkein yhteistyöformaatti arktisella alueella ja sen rooli alueen hallinnan suhteen on keskeinen. Norjalla on puheenjohtajamaana suuri vastuu neuvoston toiminnan turvaamisesta ja eteenpäin viemisestä”. Tätä ajatusta olisi Suomessakin syytä miettiä aikaisempaa huolellisemmin ja ymmärtää arktisen alueen ja Arktisen neuvoston merkitys Suomelle.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin