Saaristomeremme suojelun pitää olla kannattavampaa kuin saastuttamisen

Pullopostin vaalinumero 26/6
Riina Lumme
Turun kaupunginvaltuutettu
Vihreiden eduskuntavaaliehdokas

Saaristomeri on meidän kaikkien yhteinen meremme. Mökkimaisema, kunnan uimaranta, purjehdusreitti tai kalastuspaikka. Merellisyys ja saaristo on se, mikä tekee Lounais-Suomesta erityisen.

Yhteinen meremme on kuitenkin huonossa kunnossa, kuten on tiedetty pitkään. Saaristomeren ravinnekuormitus ei ole laskenut ainakaan 25 vuoteen, ja lounaisrannikko on viimeinen HELCOMin pahimpien valuma-alueiden Hot Spot -listalla oleva kohde Suomessa. Siksi myös mökkirantamme ja uimapaikkamme ovat leväkasvustojen takia poissa käytöstä yhä suuremman osan kesää.

Maataloudesta aiheutuu edelleen 70-80% Saaristomeren ravinnekuormituksesta. Peltojen lannoitteena käytettiin suuria määriä fosforia ennen kuin sen vaikutus vesistöihin ymmärrettiin. Nyt tätä ns. perintöfosforia valuu pelloilta edelleen pintavesien mukana mereen. Lisäksi ongelmia aiheuttavat typpipohjaiset ravinteet sekä eläinteollisuuden ylijäämälanta, jonka ravinteet päätyvät niin ikään Saaristomereen. On selvää, ettei näin voi jatkua.

Kyse ei ole siitä, etteikö Saaristomeri kiinnostaisi tai etteikö suojeluun olisi panostettu. On tehty paljonkin. Viimeisimpänä nykyinen hallitus käynnisti vuonna 2021 Saaristomeri-ohjelman, jonka tavoitteena oli poistaa Lounais-Suomi Hot Spot -listalta vuoteen 2027 mennessä. Rahoitustakin Saaristomeren suojelu on saanut vuosien varrella lukuisten eri hankkeiden, ympäristöjärjestöjen, säätiöiden ja tukimuotojen kautta.

Nykyisin myös tutkimus ja kehitys ovat tarjonneet monenlaisia ratkaisuja, joilla ravinnevalumiin voidaan puuttua. Tiedämme esimerkiksi, että peltojen kipsikäsittelyllä voidaan vähentää ravinnevalumia noin puoleen, rakennekalkilla taas saadaan muokattua savimaan rakennetta siten, että fosforia pääsee vesistöihin jopa 70 % vähemmän. Valitettavasti näitä keinoja ei käytetä riittävästi. Esimerkiksi kipsikäsittelyyn tarjotaan viljelijöille mahdollisuus maksutta ja ulkopuolisen toteuttajan valmiiksi tekemänä KIPSI-hankkeen kautta. Hankkeeseen täytyy kuitenkin erikseen hakea mukaan, ja se on vapaaehtoista. Saaristomeri-ohjelman johtaja totesi jo vuonna 2022, että nykyisellään ohjelman tavoitteita ei tulla saavuttamaan vuonna 2027. Ongelmana on se, että julkisen vallan käytettävissä olevat ohjauksen keinot eivät riitä. Vapaaehtoisuus on ajatuksena kiva, mutta ei toimi tässä.

Seuraavaksi meidän on aika muuttaa ajatusmalliamme isommin. Onko oikeudenmukaista, että kaikki lounaisrannikon vesistöjä käyttävät kärsivät ravinnekuormituksen seurauksista, mutta niiden torjunta perustuu yksittäisten maataloustuottajien vapaaehtoisiin suojelutoimiin? Onko järkevää, että rahoitamme haittojen kontrollointia ja korjaamista yhteisillä varoilla, mutta samaan aikaan tuemme verovaroin myös sellaista elinkeinotoimintaa, joka pahentaa tilannetta? Onko reilua, että korkeammat tuotantokustannukset osuvat niille maanviljelijöille, jotka kantavat vastuunsa vesistön suojelusta, kun taas rehevöittämisen jatkaminen ei maksa mitään?

Yhteiskuntatiede tuntee termin yhteismaan ongelma. Sillä viitataan tilanteeseen, jossa kaikkien yhteisen, vapaasti saatavilla olevan resurssin käyttämisestä yksittäinen kuluttaja saa hyötyä itselleen, mutta tämän resurssin kulumisen haitat jakautuvat kaikkien resurssin käyttäjien kesken. Klassisia esimerkkejä ovat liikakalastus ja ilmastonmuutosta kiihdyttävä toiminta. Ratkaisuja voivat olla tilanteesta riippuen resurssin yksityistäminen, haittaverot tai sääntely.

Vastaavaa logiikkaa tulisikin soveltaa Saaristomereen. Maatalouden tuotanto- ja ympäristötukien tulisi jatkossa palkita ravinnevalumia ehkäisevistä viljelymenetelmistä enemmän, kuin ne käyttäjälleen maksavat. Vastaavasti taas kieltäytymisestä esimerkiksi kipsikäsittelystä sellaisella alueella, johon se soveltuisi ja olisi tarpeen, tulisi sanktioida tuen menetyksellä. Samoin voitaisiin kohdella esimerkiksi lannan kuljettamista pois valuma-alueelta tai sen jalostamista biopolttoaineeksi. Olisi reilua, että ne maanviljelijät, joille Saaristomeren suojelu on jo nyt sydämen asia, saisivat hyvästä työstään palkinnon.

Kirjoittajan ehdottomiin kesäkohteisiin kuuluvat sekä Aurajoen rannat ja Bengtskärin majakkaluoto Kemiönsaarella.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin