Saaristomerellä mitataan tahtomme luontotavoitteiden suhteen

Pulloposti 6
Matti Niemi
Yhteysjohtaja
Turun kaupunki

Joulukalentereissa oli vielä muutama luukku avaamatta, kun maailmalta kiiri yllättävä uutinen. Maailman maat olivat päässeet Montrealissa järjestetyssä YK-kokouksessa sopuun luonnon monimuotoisuuden suojelemisesta. Sopimuksen mukaan 30 prosenttia maapallon maa-, sisävesi-, rannikko- ja merialueista tulisi suojella ja 30 prosenttia jo heikentyneistä luontoalueista tulisi ennallistaa. Perinteisessä uudenvuodenpuheessaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvaili sopimusta ”vuoden rohkaisevammaksi uutiseksi”.

Kansainväliset ilmastokokoukset eivät ole viime vuosina tuottaneet merkittäviä läpimurtoja, mutta luontokatokokouksessa etenemistä tapahtui. Toki aidosti sopimuksen vahvuus mitataan sen toimeenpanossa. Luontokadon päättämisestä on sovittu ennenkin, mutta tavoitteisiin ei ole päästy. Montrealin sopimus on valonpilkahdus myös sääntöperustaisen maailman kannattajille. Venäjän hyökkäyssodan synkistämän tulevaisuuden keskellä tarvitaan positiivisia esimerkkejä siitä, että yhdessä voimme toimia koko maailman parhaaksi.

Suomalainen yhteiskunta on viimeisen viiden vuoden aikana tarttunut kiitettävällä tavalla ilmastohaasteeseen. Eri toimialat ovat laatineet yksityiskohtaisia tiekarttoja päästöjen vähentämisestä. Hallitus sai kirjattua ilmastotavoitteet vahvasti lainsäädäntöön. Kansalaiset etsivät ilmastotoimia, joita omassa arjessansa voisi toteuttaa.

Viesti ilmastonmuutoksesta vakavana uhkana on lyönyt läpi. Nyt samanlainen herääminen tarvitaan luontokadon suhteen. Yhtenä konkreettisena herättäjänä toimi viime kesänä järjestetty perinteinen unikeon päivän tilaisuus Naantalissa. Tavoista poiketen vuoden unikekoa ei saatu heitettyä vierassataman altaaseen, sillä se oli sinilevän peitossa. Rehevöitymisen seurauksena neljäsosa Itämeren luontotyypeistä luokitellaan uhanalaisiksi.

Sinänsä tavoitteista ja keinoista ei ole pulaa. Suomen merenhoidon toimenpideohjelman liitetaulukossa D, sivulla 384, niitä on lueteltu yli 200. Mutta yksi ongelmista piileekin juuri siinä, että toimet ovat liitetaulukossa D, eivätkä iltapäivälehden etusivulla tai pääuutislähetyksessä. Tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta koska asia ei ole noussut päiväjärjestyksen kärkisijoille, tarvittavat määrärahat ja toimenpiteet laahaavat jäljessä.

Saaristomeren tilan parantamiseen on vielä aikaa, mutta ei hukattavaksi asti. Pelkona on, että jos ravinnekuormitusta ei vähennetä, meren tila menee pysyvästi huonoon asentoon. Ravinteiden poistaminen merestä on vaikeaa ja huomattavan kallista verrattuna siihen, että niiden pääsy mereen estettäisiin alun perinkin. Turun kaupungin, Varsinais-Suomen liiton ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyöllä olemme käyneet syksyn aikana tapaamassa päättäjiä eduskunnassa ja ministeriöissä. Viestimme on ollut, että nykyhallituksen aloittama Saaristomeriohjelma pitää saada jatkumaan myös tulevalla vaalikaudella. Se tarvitsee selkeän oman rahoituksen, n. 18 miljoonaa euroa vuodessa. Myös oma pesä pitää saada kuntoon – varsinaissuomalaiset toimijat ovat olleet esimerkiksi pohjalaisia tai uusmaalaisia nihkeämpiä hakemaan tarjolla olevaa rahoitusta.

Saaristomeren puolesta on toistaiseksi kannustettu, tuettu, opastettu ja neuvottu. Kaikkien toiveena varmasti on, että vapaaehtoisin toimin päästään tavoitteisiin. Tarvittaessa on kuitenkin harkittava myös velvoitteita, kuten peltojen fosforikuormituksesta viljelijöillä olevan tiedon jakamista ympäristöhallinnolle. Tärkeintä olisi saada ravinnekuormituksen taloudellinen yhtälö näkymään alkutuottajien tilipussissa. Fosforilla pitää olla hinta, jotta liikakäyttö loppuu ja esimerkiksi lanta ohjautuu biokaasun ja kierrätyslannoitteiden tuotantoon.

Presidentti sanoi uudenvuodenpuheessaan Montrealin luontotavoitteesta, että se on ”äärimmäisen kunnianhimoinen”, mutta suunta ”ainoa mahdollinen” ja sama pätee kotimaisiin tavoitteisiimme. On aika ottaa luonnon monimuotoisuus yhteiselle työlistallemme. Tulemme varmasti löytämään ratkaisut. Voimme aloittaa ainutlaatuisesta Saaristomerestämme.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin