Rautaesiripun tällä puolen

Pulloposti 33
Jukka Kinnunen
Päätoimittaja
Kaakonkulma

Vielä kymmenisen vuotta sitten täällä Suomen kaakkoisimmalla kulmakunnalla vannottiin rajan nimeen. Virolahden kunnan itäisin kylä, Vaalimaa, oli kehityksen etulinjassa. Sinne suunniteltiin mittavia liikekeskuksia, hotellia, kasinoa ja paljon muuta. Silmä kovana seurattiin rajanylitysten määrän kehittymistä. Venäläisten viisumivapaudestakin puhuttiin.

Hieman lännemmäksi suunniteltiin hulppeaa matkailualuetta, niin ikään hotelleineen ja merenrantaan rakennettavine katselutasanteineen. Läheinen Keisari Nikolai II:n huvipuisto haluttiin herättää henkiin. Uskottiin, että venäläismatkailijat kantavat alueelle saavikaupalla rahaa, josta riittää elinvoimaa paikallisille ja kansainvälisille, Kaakonkulmalle sijoittuville, yrityksille. Kolmen ja puolen miljoonan rajanylittäjän joukosta toivottiin edes pienen osan pysähtyvän ostoksille tuleviin liikekeskuksiin. Toinen mokoma tulisi kotimaan matkailijoista.

Kului aikaa ja kyllähän jotakin saatiinkin. Moottoritie E18 ja Vaalimaan raja-aseman rekkaparkki valmistuivat turvaamaan kasvaneen rekka- ja henkilöautoliikenteen tarpeet. Ennen koronavuosia saimme Zsar Outlet Villagen. Ostosparatiisin ensimmäinen osa valmistui hulppeine Empire-tyylisine lavasteineen. Kuukausi toisensa jälkeen paikallislehti pääsi uutisoimaan mitä tunnettuja liikebrändejä outletkylään sijoittuu ja milloin ne avaavat ovensa. Rajalle johtavan tien toiselle puolelle kohosi Scandinavian Shopping Center, jonka vetonauloiksi saatiin saksalainen päivittäistavarakauppa ja kotimainen monopoliliike. Tuli uusi lounasravintola ja liikekeskuksen omistajan hulppea sekatavaraliike. Lapsille saatiin uudenlainen leikkipuisto.

Kymmeniä miljoonia euroja investointeja. Ja satoja uusia työpaikkoja. Niistä oli tulevaisuuden Vaalimaa tehty. Pienessä Virolahden kunnassa maiskuteltiin. Rajakylän infraan upotetut miljoonat alkoivat tuottaa. Ihmeteltiin mistä kaikille uusille asukkaille riittää asuntoja, päivähoitopaikkoja ja kaikkea muuta tarpeellista. Niinpä oli aika suunnitella lisää asuntoja Vaalimaan tuleville työntekijöille ja heidän perheilleen. Tarvittaisiin rivi- ja kerrostaloja ja niille kaavoitettiin sopivia paikkoja. Ja uusi päiväkoti tarvittiin ehdottomasti.

Kyllähän muutamat vanhat jäärät tästä menosta varoittelivat, mutta heitä ei kuunneltu. Niitä, jotka kehitystä vastustivat, pidettiin hulluina tai vähintään outoina. Kunnes se sitten tapahtui: korona! Tuo viheliäinen vitsaus, josta vain harva oli koskaan kuullutkaan. Pelättiin ja kauhisteltiin. Sairaalat täyttyivät ja vitsauksen lähettämä viikatemies niitti väkeä. Tarvittiin kovia toimia, joten itäraja kiinni ja Uusimaa sulkuun. Jo loppuivat ostosmatkailijat ja taudin levittäjät. Hiljalleen, kovinkin verkalleen siitä sitten toivuttiin.

Mutta juuri kun kaikki alkoi näyttää paremmalta, se tapahtui taas: Venäjä! Helmikuinen sota sulki itärajan toistamiseen ­– kenties pysyvästi. Zsar luiskahti konkurssiin, sata jo saatua työpaikkaa meni. Liikekeskusta kaupiteltiin huutokauppasivustolla viime syksynä, mutta siitä tarjottiin vain pilkkahinta.

Ei tarvittu uusia kerrostaloja ja tyhjät rivitaloasunnotkin joutivat Ukrainan sotapakolaisille. Miljoonainvestoinnit rajakylään ja monet muut vastoinkäymiset tekivät pienestä Virolahdesta köyhän kriisikunnan. Nyt puhutaan kahden miljoonan rakenteellisesta alijäämästä – joka ikinen vuosi. Sellaista ei vajaan 3000 asukkaan kunta paikkaa. Apua etsitään nyt lännestä. Kuntaliitoksesta Haminan kanssa päätetään toukokuussa.

Rautaesirippu on laskeutunut. Meillä on nyt Nato-raja. Jokainen ymmärtää tilanteen vakavuuden. Tätä kirjoitettaessa tuolla rajan takana värjöttelee tiettävästi satoja tai tuhansia siirtolaisia odottamassa sopivaa tilaisuutta. Ehkä sellainen tulee kevään hankikannolla tai viimeistään lumien lähdettyä. Aiemmin niin hyvänä naapurina esiintynyt Venäjä ohjaa siellä tulijoita. Raja-aitoja ja esteitä rakennetaan. Jopa aseellisen yhteenoton mahdollisuudesta puhutaan.

Naapurin metkuihin tottuneet rajan asukkaat eivät vähästä hätkähdä, mutta kyllähän tämä jo huolettaa meitäkin. Niin paljon on muuttunut niin lyhyessä ajassa. Eikä kevät ole valitettavasti tuonut merkkejä paremmasta huomisesta, pikemminkin päinvastoin. Täällä jos missään maailman myllerrykset koskettavat ihmistä. Tulevaisuus on tankattu epävarmuudella ja kehnoilla uutisilla.

Kaakonkulmalla me olemme onneksi sitkeää väkeä. Vaikka elinvoimahankkeet ovatkin juuri nyt vaihtuneet selviytymispakkauksiin, meitä lohduttaa, että niin on tapahtunut ennenkin. Ja silloinkin selvittiin.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin