Banneri Julkaisut

Pulloposti

Pulloposti on Itämeren alueen kehitykseen keskittyvä kolumnisarja, joka rantautuu sähköpostitse jo noin 10 000 suomalaiselle. Päätoimittajana toimii professori, johtaja Kari Liuhto (kari.liuhto@utu.fi).




14.2.2023 9.00

Poliisin toimivaltuudet normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa

Pulloposti 13
Risto Lammi
Poliisipäällikkö
Lounais-Suomen poliisilaitos

Poliisin toimiala ja tehtävät on määritelty poliisilain (872/2011) 1 §:ssä [1]. Poliisin normaaliaikojen toimivaltuudet on sidottu näihin tehtäviin ja velvollisuuksiin. Niitä ovat muun muassa kansallisen turvallisuuden suojaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen ja selvittäminen. Myös eräiden lupien myöntäminen kuuluu poliisin tehtäviin. Normaalioloissa poliisi on, ehkä vähemmän tunnetusti, myös yksi aluevalvontalain (755/2000) mukainen aluevalvontaviranomainen [2], joka huolehtii aluevalvonnasta oman tehtävänsä ohessa.

Merkittäviä toimivaltuuksia poliisin operatiivisen toiminnan näkökulmasta on muun muassa poliisilaissa, esitutkintalaissa (805/2011), pakkokeinolaissa (806/2011), tieliikennelaissa (729/2018), kokoontumislaissa (530/1999), ulkomaalaislaissa (301/2004) ja ilmailulaissa (864/2014). Poliisin voimankäyttöön liittyvät merkittävimmät toimivaltuudet ovat poliisilaissa ja sitä tarkentavassa asetuksessa [3]. Voimankäyttösäännöksiä löytyy lisäksi muun muassa aluevalvontalaista. Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen antama virka-apu [4] on poliisin suorituskykyjen kannalta merkittävä kokonaisuus, joka ääritapauksessa antaa poliisille mahdollisuuden käyttää sotilaallisia suorituskykyjä poliisitehtävän suorittamiseksi.

Toimivaltuuksia käytetään poliisin operatiivisessa kenttätoiminnassa johtamisjärjestelmän kautta, joka ulottuu ensimmäisestä poliisihenkilöstä tai yksittäisestä partiosta tilanteeseen, jota varten luodaan erillinen laajempi johtamisen organisaatio. Poliisin johtamiseen liittyvistä toimivaltuuksista ja johtosuhteista on säädetty valtioneuvoston asetuksessa poliisista (1080/2013). Poliisin johtamisen perusjärjestelmä pysyy pääosin muuttumattomana normaali-, häiriö- ja poikkeusoloissa. Se on siksi toimiva ja joustava järjestelmä, jota on jo sovellettu käytännössä valmiuslain (1552/2011) eräiden säännösten ollessa voimassa Covid19-pandemian johdosta. On huomattava, ettei poliisilla ole reserviä, vaan se toimii kaikissa olosuhteissa sillä resurssilla, mikä sillä on käytössä normaaliaikoina [5].

Häiriötilojen aikaisissa toimivaltuuksissa ei tapahdu poliisin osalta muutoksia. Poliisin perustehtävien kenttä pysyy entisen kaltaisena. Esimerkiksi aluevalvontalain mukaisten tehtävien hoitaminen voi korostua häiriötilojen aikana, koska poliisilla on merkittävän valtakunnallisen alueellisen kattavuutensa ja henkilöstömääränsä johdosta suuri todennäköisyys havaita aluevalvontalain kannalta merkityksellisiä seikkoja. Aluevalvontalain mukaisessa tehtävässä yhteistyö Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kanssa korostuu.

Poikkeusolot asettavat poliisin toimivaltuuksille ja niiden käytölle merkittäviä haasteita. Kuten häiriötilanteissa, poliisin perustehtävien kenttä pysyy edelleen samana, mutta poikkeusolot voivat tuoda mukanaan uusia lisätehtäviä. Eräiden valmiuslain säännösten ollessa voimassa Covid19-pandemian aikana poliisin rooli osoittautui virka-apua antavana viranomaisena erittäin merkittäväksi. Tämä johtuu valmiuslain 125 § toteamuksesta, että "poliisin on annettava tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten täytäntöönpanossa tarvittavaa virka-apua tämän lain täytäntöönpanosta vastaaville viranomaisille", kuten tapahtui muun muassa anniskelurajoitusten valvonnassa sekä tartuntatautilääkärien pyytämässä virka-avussa. Eräissä tilanteissa, kuten valmiuslain Covid19-säännösten voimassaolon aikana toteutetussa poliisijohtoisessa Uudenmaan eristämisessä, poliisi myös sai virka-apua muilta viranomaisilta, kuten Puolustusvoimilta. Valmiuslaissa on useita poliisin toimivaltuuksia lisääviä säädöksiä, joista keskeisempinä ja suoraan poliisin toimintaan vaikuttavia ovat muun muassa liikkumis- ja oleskelurajoitusten valvonta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, poliisin liikenteen polttoaineyksiköiden perustaminen (polttonesteen säännöstely), tieliikenteen rajoittaminen (katu- ja tiealueiden sulkeminen yleiseltä liikenteeltä) ja tiedotteiden julkaisuvelvollisuus (median julkaisuvelvollisuus: valmiuslain soveltamiseen ja noudattamiseen liittyvät tiedotteet). Käytännössä nämä toimivaltuudet tarkoittavat poliisille lisätehtäviä.

Erityisesti virka-apu- ja valvontatehtävät korostuvat valmiuslain säännösten ollessa voimassa. Koska poliisilla ei ole olemassa reserviä, koettelee valmiuslaki voimassa ollessaan merkittävästi poliisin voimavaroja, jotka on suunniteltu normaaliolojen tehtävien hoitoa silmällä pitäen. Mikäli maassa olisi voimassa puolustustilalain (1991/1083) mukaisia säännöksiä, poliisin toimivaltuudet ja tehtävät muuttuisivat ja lisääntyisivät merkittävästi.

Puolustustilalaissa on useita poliisin toimivaltuuksia lisääviä säädöksiä. Näistä keskeisimpiä ja suoraan poliisin toimintaan vaikuttavia ovat valtakunnan turvallisuutta vaarantavien henkilöiden oleskelun rajoittaminen ja viime kädessä säilöönotto, yleisten kokousten kieltäminen ja keskeyttäminen, väestöä koskevat poistumis- ja liikkumisrajoitukset kunnan alueella, ampuma-aseiden, patruunoiden ja räjähteiden haltuunotto, tiedotteiden julkaisuvelvollisuus sekä ulkonaliikkumiskiellot yhteistyössä aluehallintoviraston kanssa. Lisäksi poliisin on annettava lain ja sen nojalla annettujen määräysten täytäntöönpanossa tarvittavaa virka-apua.

Merkittävimmän osan puolustustilalain mukaisista poliisin päätöksistä tekee poliisipäällikkö. Päätökset luovat merkittäviä poikkeuksia perusoikeuksiin ja edellyttävät merkittävää voimavarojen suuntaamista puolustustilalain aikaisten velvollisuuksien hoitamiseen. Lisäksi poliisin virka-avun antamisvelvollisuus kasvaa samaan aikaan merkittävästi. Koska poliisi edelleen hoitaa myös perustehtäviään, on rasitus voimavarojen käytön suhteen huomattava. Puolustustilalain mukaisten säädösten ollessa voimassa ovat mitä todennäköisimmin myös valmiuslain mukaiset toimivaltuudet merkittäviltä osin käytössä. Poliisilla olisi tilanteessa merkittäviä lisätehtäviä ja niiden mukanaan tuomia uusia toimivaltuuksia. Tehtävien menestyksellinen suorittaminen edellyttää, että poliisilla on riittävät resurssit ja myös toimiva reservi. Poliisilla on kaikissa yhteiskunnan turvallisuutta horjuttavissa tilanteissa merkittävä rooli. Suomen mahdollisen NATO-jäsenyyden myötä tulee huomioida, että epäselvissä valtion turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa on mahdollinen skenaario, että turvallisuuden (sisäisen ja ulkoisen tai niiden rajapintojen) toimialueella jouduttaisiin toimimaan entistä pidempään vahvasti poliisin toimivaltuuksin nojaten. Yksi mahdollinen tulevaisuuden näkökulma on, että kynnys sotilaallisiin toimiin tullee kasvamaan mahdollisen jäsenyyden myötä. Se taas edellyttää sisäisen turvallisuuden viranomaisilta tehtävien asianmukaisen hoidon kannalta riittävää resurssia, mutta myös ajallista kestävyyttä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että poliisin tehtävät ja tehtävämäärät tulevat häiriötiloissa ja poikkeusoloissa lisääntymään, koska poliisi hoitaa edelleen samaan aikaan myös normaaliaikojen tehtävät, resurssin lisääntymättä. Toimivaltuudet ovat monilta osin varsin käyttökelpoiset poikkeusoloja ajatellen. Voimavarat antavat kuitenkin ajattelemisen aihetta; mitä ilmeisimmin poikkeusoloissa poliisin mahdollisuudet saada normaaliolojen kaltaista virka-apua Puolustusvoimilta ja Rajavartiolaitokselta ovat rajallisia tai virka-apua ei saada lainkaan. Voimavaroihin liittyvänä huolena on myös riittävä normaaliolojen resurssi häiriötiloista selviämistä varten sekä riittävä ammattitaitoinen poliisireservi poikkeusoloja varten.

[1] Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, kansallisen turvallisuuden suojaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisöjen ja asukkaiden kanssa ja huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä. (26.4.2019/581)
Poliisi suorittaa lisäksi lupahallintoon liittyvät ja muut sille laissa erikseen säädetyt tehtävät sekä antaa jokaiselle tehtäväpiiriinsä kuuluvaa apua. Jos on perusteltua syytä olettaa henkilön kadonneen tai joutuneen onnettomuuden uhriksi, poliisin on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin henkilön löytämiseksi. Rikosten esitutkinnasta säädetään esitutkintalaissa (805/2011) ja rikosten esitutkinnassa käytettävistä pakkokeinoista pakkokeinolaissa (806/2011).

[2] Aluevalvontalaki (755/2000) 23 §

[3] Sisäministeriön asetus poliisin voimakeinoista sekä kulkuneuvon pysäyttämisestä

[4] Laki puolustusvoimien virka-avusta poliisille (342/2022) ja rajavartiolaki (578/2005)

[5] Sisäministeriö on 11/2022 tehnyt esiselvityksen poliisin reservin tarpeesta (SM016:00/2022)


Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.


Palaa otsikoihin



Henkilötietolain mukainen rekisteriseloste.



Lisää aiheesta

Ota yhteyttä