Poliisi katoaa - osa 2

Pullopostin kesäsarja vie heinäkuussa mysteerin äärelle. Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämiehen kirjoittama neliosainen Itämeri-minidekkari haastaa lukijat ratkomaan kadonneen poliisin tapausta.

Poliisi katoaa - osa 2

-- Hejsan Paula, det är Lisa. Jag ringer från Marina hotellet.

Tuttu ääni vuosien takaa. Mieleen palasivat monet muistot uppsalalaisesta opiskelijaelämästä, osakunnat, juomalaulut, hassut asut. Lisa Pippinskiöld ja Paula Ahokas olivat asuneet samaa soluasuntoa kahden vuoden ajan, ystävystyneet, olleet toistensa parhaat kaverit. Mutta niin kuin kovin usein, työhön meno, avioituminen, lasten saanti, olivat tehneet elämän niin kiireiseksi, että yhteydenpito oli jäänyt. Kolmeen vuoteen Paula ei ollut kuullut Lisasta mitään. Sen hän tiesi, että tuomioistuinuralle tähdännyt Lisa oli yllättäen siirtynyt poliisin palvelukseen. Husbyn ongelmalähiöstä kotoisin oleva ystävätär oli jo opiskeluaikana ollut hyvin kielitaitoinen. Kaksi isäpuolta, algerialainen ja perulainen, olivat taanneet, että kotona oli puhuttu monen kielen sekamelskaa. Lisan oikea isä oli kotoisin Tornionjokilaaksosta. Häntä Lisa oli pikkutyttönä tavannut harvoin, mutta suomi sujui silti. Muutaman vuoden takaisessa joulukirjeessään Lisa oli kertonut, että hänet oli houkuteltu turvallisuuspoliisiin. Lisa rakasti matkustamista, uusia ihmisiä ja maita. Ja juuri sitä hän sai Säpossa tehdä.

-- Ei ole totta. Älä vain sano, että olet Turussa virka-asioissa? Paula kysyi suomeksi.

Yhteyden toisesta päästä ei hetkeen kuulunut mitään.

-- Valitettavasti olen ja tarvitsen apuasi, Lisa vastasi hassunkurisella lappilaisella aksentilla.

-- Haluatko, että puhumme ruotsia? Paula kysyi kohteliaasti.

-- Ei. Maassa maan tavalla.

-- Okei, kerro mistä on kyse?

-- Käsittääkseni tiedät, että tukholmalainen komisario Simo Krouvi on kadonnut. Hänen katoamiseensa liittyy eräs hyvin kiinnostava seikka. Krouvin piti nimittäin katoamispäivänään tavata Venäjän Turun konsulaatissa poliisikenraali Ivan Kozov. Venäjän pääkonsuli, jonka oli määrä toimia isäntänä, väittää kiven kovaan, että Krouvi ei koskaan saapunut tapaamiseen.

-- Mistä Krouvin ja Kozovin oli tarkoitus keskustella? Paula uteli.

-- Olimme Uppsalassa toistemme parhaita kavereita, mutta syyllistyisin virkavirheeseen, jos kertoisin. Haluan kuitenkin tavata sinut. Syntyperäisenä turkulaisena osaat avata kaupungin minulle, vaikka en voi Krouvin tapauksen suhteen tehdä samoin.

Paula vilkaisi kalenteriaan. Kaupunginjohtaja Helve oli lyhyellä varoitusajalla joutunut lähtemään Turun tunnin junaa koskevaan neuvotteluun Espoon kaupunginjohtajan luo. Paulan oli ollut pakko jäädä sijaisena hoitamaan pari rutiinineuvottelua, mutta lounasaika oli vapaa.

-- Ehditkö lounaalle?

-- Ehdin, jos puhumme virka-asioita, Lisa nauroi.

-- Linnankatu 7:ssa, lähellä hotelliasi, on ravintola Ludu. Siellä on tänään heidän omia kalapuikkojaan.

-- Kalapuikkoja?

-- Älä epäile. Mahtava makunautinto.

-- Näemme siellä klo 12.00?

-- Sovittu.

Paula saapui ravintolaan etuajassa, mutta Lisa oli jo odottamassa. Hän muisti, että Lisa oli koko opiskeluajan ollut töissä sanomalehtien varhaisjakelussa. Ilmeisesti sen peruja hän oli edelleen umpitäsmällinen. Naiset halasivat.

-- Ihanaa nähdä sinua pitkästä aikaa. Hienoa, että Turussa on tapahtunut niin vakava rikos, että saavuit paikalle, Paula kuiskasi.

-- Älä pilaile. Krouvin katoaminen saattaa aidosti olla rikos.

-- Sorry! Mutta ennen kuin menemme itse asiaan, kerro mitä sinulle kuuluu? Kuinka avioliitto sujuu?

-- Huonosti. Erosimme vuosi sitten. Martin halusi lapsia ja kun niitä ei siunaantunut, hän vaihtoi minut kymmen vuotta itseään nuorempaan kollegaansa. Mutta en ole katkera. Liitto ei toiminut. Martin oli yläluokkainen sovinisti. Minä tarvitsen liikkumatilaa.

-- Mutta olet edelleen sukunimeltäsi Pippinskiöld?

-- Juu, on se hienompi kuin äidiltä peritty Hammaren, Lisa kikatti--Mutta entä sinun elämäsi.

-- Aika kivasti. Mukava aviomies, kaksi lasta ja näköalapaikka kaupunginjohtajan avustajana, Paula kertoi.

Kumpikin tilasi kalapuikkoja ja jo hetken perästä Lisa ilmaisi tyytyväisyytensä makunautintoonsa. Kahvin ääressä jatkettiin vakavien puhumista.

-- Niin mitä oikeastaan haluat tietää? Paula aloitti

-- Millainen kaupunki Turku on? Googlailin hieman ja rekisteröin ainakin vakavan terroristirikoksen parin vuoden takaa.

-- Se oli kamala juttu, sai huomiota ympäri Eurooppaa, mutta teko kuvaa Turkua erittäin huonosti. Elinkeinoelämämme on pirun vilkas, olemme kansainvälisiä, mutta täällä on turvallista. Pitää muistaa, että Helsinkiä ja Turkua eivät ympäröi slummit. Samaa ei kai voi sanoa Tukholmasta?

-- Valitettavasti ei. En tiedä, onko kyse varsinaisesti slummeista, mutta ainakin minun entisessä kotilähiössäni Husbyssa sytytetään autoja, eikä poliisi uskalla mennä edes paikalle.

-- Tarkoitus ei ollut morkata Ruotsia. Halusin vain sanoa, että varsinaissuomalaiseen elämänmenoon eivät ihmiskaappaukset kuulu.

-- Uskon, ja sen verran tiesin myös entuudestaan. Ja ehkä minun täytyy hieman raottaa salaisuuksiani, jotta pääsemme eteenpäin, Lisa pohdiskeli.

-- Sinä päätät.

-- Vaikka Krouvi on syntyperältään suomalainen ja eräällä tavalla jätkämies, hän on hyvin periaatteellinen ihminen.

-- Mitä tarkoitat?

-- Krouvilla oli tapana osallistua Venäjän presidentti Zuminin vastaisiin mielenosoituksiin Tukholmassa.

Komisario mielenosoituksissa? Paula luuli, että poliisit heiluivat miekkareissa vain hänen lempikirjailijansa Leena Lehtolaisen romaaneissa. Kai Lisaa silti oli uskominen. Mutta saman tien oli pakko kysyä, miksi venäläisvastainen komisario oli laitettu neuvotteluun pietarilaisen poliisikenraalin kanssa, Paula mietti.

-- Ja ajattelet, että venäläiset ovat rankaisseet häntä sen vuoksi?

-- Ymmärrän, että sellainen teoria saattaa varsinkin suomalaisista kuulostaa lapselliselta, mutta ei mene kuin hetki, kun Aftonbladet ja Expressen aloittavat villin arvuuttelun.

-- Yritän ymmärtää.

Ystävykset keskustelivat vielä kymmenisen minuuttia Turusta ja Tukholmasta ja kaikesta maan päällä. Kumpikin oli huolissaan siitä, mihin maailma oli menossa. Jopa Itämeren alueella tapahtui kummallisia asioita. Venäjä muuttui yhä arvaamattomammaksi, Puolaa johdettiin merkillisillä elämänarvoilla, Tanskassa työnnettiin ulkomaalaisia ulos kaikkien puolueiden toimesta ja jopa Ruotsissa sellainen puolue nousi kohisten, joka Olof Palmen aikana olisi julistettu laittomaksi.

-- Kai sinä kuitenkin olet edelleen demari? Lisa kysyi.

-- Totta kai. Entä itse?

-- Toki. Mutta nyt minun täytyy rientää Turun poliisitalolle tapaamaan keskusrikospoliisin ylikonstaapeli Matti Jorosta. Tunnetko miehen? Lisa kysyi.

-- En. Taitaa olla helsinkiläisiä. Heitä meillä ei ole tapana tuntea, Paula naurahti.

Lisa keräsi kamppeensa ja kiiruhti eteenpäin. Paula jäi maksamaan laskua ja mietti, nousiko Turku muutaman päivän kuluessa eurooppalaisen politiikan keskipisteeksi. Jos ajatus venäläisten kaappaamasta ruotsalaiskomisariosta osoittautuisi todeksi, julkisuus räjähtäisi käsiin.

                                                                         ¤

Matti Joronen oli muutaman kerran yrittänyt soittaa Simo Krouville. Hän ei mitenkään jaksanut uskoa, että tukholmalaiskollega oli kadonnut poliittisen selkkauksen seurauksena. Krouvi ei ollut vakaumuksellinen mukimies, mutta olut ja vodka tekivät joskus kauppansa hyvällä juomahalulla. Joronen oli varma, että kyse oli inhimillisestä erehdyksestä, ei muusta. Mutta Krouvin puhelin toisti samaa sanomaa: tavoiteltuun henkilöön ei juuri sillä hetkellä saatu yhteyttä.

Turun poliisitalolle Jorosta oli tulossa tapaamaan Ruotsin turvallisuuspoliisin yli-intendentti Lisa Pippinskiöld ja lähetystön Mauriz Walderos. Nimien elitistisyys teki Jorosen ennakkoluuloiseksi. Tuskin tuollaiset rouvat ja herrat ymmärsivät käytännön rikostutkimuksesta yhtään mitään. Krouvia kannatti etsiä Uudesta Apteekista, HummPubista tai Old Bankista ja jättää Venäjän konsulaatti rauhaan.

Vastassa Eerikinkadulla oli poliisipäällikkö Huikari. Eläkeiän kynnyksellä mies saattoi miettiä, että oliko aivan välttämätöntä, että virkauran loppusuoralle siunaantui juttu, joka laukaisisi pahimmillaan kansainvälispoliittisen kriisin. Huikari ohjasi Jorosen remontoituun neuvotteluhuoneeseen. Tarjolla oli kahvia, voileipiä ja kivennäisvettä. Joronen kätteli Pippinskiöldin ja Walderosin ja koetti muistaa, että ruotsalaisilla oli kummallinen tapa puhutella ventovieraita ihmisiä pelkällä etunimellä. Huikari toivotti menestystä ja poistui.

Pippinskiöld aloitti. Hän kävi lyhyesti läpi sen mitä Krouvin katoamisesta tiedettiin. Komisarion oli ollut tarkoitus puhua poliisikenraali Kozovin kanssa Pietarin mafian kasvavasta osuudesta Tukholman huumekaupassa ja ihmissalakuljetuksessa.  Itänaapurin koplat olivat alkaneet etsiä uusia markkina-alueita ja ottivat mittaa entisen Jugoslavian alueen gangstereista Ruotsin pääkaupungissa.

-- Eikö pääkonsuli rinnasteta tietyllä tavalla suurlähettilääseen? Joronen kysyi.

-- Ehkä niin voi sanoa, Walderos vastasi hieman ihmetellen.

-- Tarkoitan, että jos venäläiset kaappasivat Krouvin, se on edellyttänyt yhteistyötä pääkonsulaatin kanssa.

Pippinskiöld ja Walderos nyökkäsivät.

Ovelta kuului vieno koputus. Sisään asteli keskusrikospoliisin Turun yksikön nuori ylikonstaapeli Jonna Tarasti. Tarastia pidettiin todellisena tulevaisuuden kykynä.

-- Päivää, olen Jonna Tarasti KRP:sta. Olen tutkinut Simo Krouvin tekemisiä sen jälkeen, kun hän erosi Matti Jorosesta Martinsillan grillillä, Tarasti aloitti hieman kankealla kouluruotsilla.

-- Kerro! Pippinskiöld huudahti malttamattomana.

-- Krouvi palasi hieman ennen Jorosta hotelli Marinaan ja asteli saman tien komisario Greta Karlssonin hotellihuoneeseen.

Joronen huomasi, kuinka Pippinskiöldin kaula alkoi punoittaa. —Työpaikkaromanssit ovat Ruotsissa periaatteessa kiellettyjä, yli-intendentti selitti.

Ei ihme, että Krouvia ei näkynyt aamiaisella, Joronen mietti.

-- En tiedä, onko kyseessä romanssi, mutta pariskunta Krouvi-Karlsson nukkui hieman pommiin ja heräsi vasta kahdeksalta. Tuolloin Krouvi poistui omaan huoneeseensa ja oleili siellä ilmeisesti siihen saakka, kun hänen oli määrä lähteä tapaamaan venäläistä poliisikenraalia.

-- Mistä tiedätte kaiken tuon? Pippinskiöld uteli.

-- Hotellissa on hyvät turvakamerat ja olen puhuttanut myös Greta Karlssonia. Tiedot täsmäävät.

-- Tapahtunut ei ole kunniaksi Ruotsin poliisilaitokselle, mutta moraalikeskustelun aika on myöhemmin. Mutta entä Krouvin loppupäivä, Pippinskiöld jatkoi.

-- Hän nappasi hotellin edestä taksin mennäkseen Venäjän konsulaattiin. Todennäköisesti hän erehtyi lähtemään tuntia liian aikaisin, koska konsulaatissa vierailleet professori Kaarlo Viuhto ja tohtori Gunnar Wiik näkivät hänet istumassa pienen kahvilan terassilla lähellä Vartiovuorenkatua, jossa konsulaatti sijaitsee.

-- Olette olleet nopeita!

-- Osasin ottaa yhteyttä Wiikiin ja Viuhtoon, koska pääkonsuli Tarasev kertoi heidän käynnistään. Kumpikaan ei tietenkään tunne Krouvia, mutta Viuhto tunnisti hänet valokuvasta. Täytyy muistaa, että Krouvi on kaksimetrinen mies. Hänet rekisteröi helposti.

-- Mitä miehiä Viuhto ja Wiik ovat? Walderos puuttui yllättäen keskusteluun.

-- En tiedä, onko tuollaisilla tiedoilla merkitystä, mutta Viuhto on Venäjän kaupan professori ja Wiik työelämäprofessuurinsa lisäksi tunnettu konsultti erityisesti Pietarissa.

Walderos ja Pippinskiöld vilkaisivat toisiaan merkitsevästi.

Centrum Balticumin kesädekkari jatkuu ensi viikon Pullopostissa.

Palaa otsikoihin