Pohjolan-Baltian maiden puolustusyhteistyötä on vahvistettava sekä Natossa että EU:ssa

Pulloposti 34
Kristi Raik
Johtaja
Viron ulkopoliittinen instituutti

Pohjolan ja Baltian maat ovat aina eläneet samassa turvallisuusympäristössä, vaihtelevassa määrin uhkaavan suurvallan naapurissa. Tähän asti ne ovat yrittäneet tulla toimeen samojen haasteiden kanssa eri tavoin; alue on ollut kuin laboratorio, jossa testataan erilaisia keinoja Venäjän uhan torjumiseen. Vasta Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä päästäneen ensimmäistä kertaa historiassa tilanteeseen, jossa maat ovat saman kollektiivisen puolustusjärjestelyn piirissä.

Itämeren muuttuminen miltei kokonaan Nato-mereksi luo jo sinällään vahvemman puolustuksen ja pelotevaikutuksen Venäjää vastaan. Sillä ehkäistään sotilaallisen konfliktin syttymistä. Turvallisuusympäristöstä tulee mitä todennäköisimmin ennustettavampi ja vakaampi, kunhan laajenemisen siirtymävaiheen yli päästään. Näin voidaan edellyttää Naton aiempien laajentumisten perusteella, jotka ovat lisänneet liittyneiden maiden vakautta – Baltian maat ovat tästä erinomainen esimerkki.

Baltian maissa pidetään erityisen tärkeänä sitä, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys tekee koko Itämeren alueesta helpommin puolustettavan. Lisäksi se voi auttaa vahvistamaan sekä Naton että EU:n roolia itäisten jäsenmaiden puolustuksessa ja selkeyttämään kahden järjestön välistä työnjakoa.

Varsinkin Suomi on viime vuosina ollut vahva EU-puolustuksen puolestapuhuja, Ruotsin ollessa tässä asiassa jonkin verran varautuneempi. Suomen kääntyminen Nato-jäsenyyden kannalle heijastaa kuitenkin sitä tosiasiaa, ettei EU tarjoa jäsenilleen Natoon verrattavissa olevaa kollektiivista puolustusta. Siinä missä Nato on sitoutunut puolustamaan koko aluettaan ja kehittänyt siihen tarvittavat rakenteet ja puolustussuunnitelmat, EU:n puolustuspolitiikka on keskittynyt unionin ulkopuolella tapahtuvien kriisien hallintaan. EU:ssa ei ole ollut halukkuutta mennä Naton tontille ja ottaa vastaavaa vastuuta jäsenmaiden puolustuksesta. EU:n perussopimukseen sisältyvän turvatakuulausekkeen käytännön merkitys on jäänyt epäselväksi. Toisaalta varsinkin Ranskan viljelemä puhe Euroopan strategisesta autonomiasta on herättänyt hämmennystä ja vastustusta etenkin EU:n ja Naton itäisten jäsenmaiden parissa, jotka ovat halunneet välttää päällekkäisten rakenteiden luomista ja kahden organisaation välistä kilpailua.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on saanut Naton keskittymään entistä vahvemmin puolustukseen itäistä uhkaa vastaan. Nato-joukkoja muun muassa Baltiassa on jo vahvistettu ja kesäkuiselta huippukokoukselta odotetaan pidemmälle tulevaisuuteen katsovia, samansuuntaisia päätöksiä. Baltian ja Pohjolan mailla on selvä yhteinen intressi vahvistaa tätä kehitystä. Vaikka juuri nyt Venäjän huomio ja voimavarat ovat keskittyneet Ukrainaan, voi tilanne jo parin vuoden kuluttua olla toinen. Nyt on oikea hetki valmistautua mahdolliseen pitkään vastakkainasetteluun länsimaiden ja Venäjän välillä. Venäjä ei hevin luovu tavoitteestaan luoda Eurooppaan uusi turvallisuusjärjestys perustuen etupiirijakoon ja on mitä ilmeisimmin valmis käyttämään raakaa voimaa sen edistämiseksi.

Mikä rooli jää sitten EU:lle? Minusta myös EU:n pitää panostaa enemmän Venäjän uhan torjumiseen voidakseen olla vakavasti otettava turvallisuuspoliittinen toimija. Sen ei edelleenkään kannata lähteä luomaan Naton kanssa päällekkäisiä puolustusrakenteita; Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä tämä on entistäkin selvempää. Venäjän aggressiivinen toiminta ja pyrkimys sääntöpohjaisen Euroopan turvallisuusjärjestyksen romuttamiseen tarkoittaa kuitenkin sitä, että geopoliittiseksi toimijaksi pyrkivän EU:n pitää pystyä tekemään enemmän juuri itäisten jäsenmaiden ja kumppaneiden turvallisuuden vahvistamiseksi. Tämäkin on Pohjolan ja Baltian maiden yhteinen intressi.

EU on jo vuosia pyrkinyt vahvistamaan tukeaan jäsenmaiden väliselle puolustusyhteistyölle, mutta laihoin tuloksin. Juuri nyt, kun monet EU-maat ovat päättäneet isoista lisäyksistä puolustusmenoihinsa, on otollinen hetki kannustaa niitä entistä enemmän toimimaan yhteistyössä, jotta Euroopan puolustuskyvyn kipeästi kaivattu vahvistaminen tapahtuisi tehokkaammin. Pohjolan-Baltian maiden näkökulmasta olisi toivottavaa, että EU:n tukea puolustusyhteistyölle käytettäisiin enemmän myös Itämeren alueen puolustuksen vahvistamiseksi eikä vain Euroopan ulkopuolella harjoitettavan kriisinhallinnan tarpeisiin. Jotta tämä voisi toimia mielekkäällä tavalla, pitää kytkeä EU:n ja Naton puolustussuunnittelu tiiviimmin toisiinsa. Jäsenmaiden puolustuskykyjen vahvistaminen on alue, jolla EU voisi toimia vahvemmin Natoa täydentävällä tavalla. Myös EU:n kyberturvallisuuspolitiikka on ollut viime vuosina nopeasti kehittyvä alue ja Pohjolan-Baltian maiden prioriteetti, jonka vahvistaminen entisestään voi täydentää Nato-puolustusta.

Palaa otsikoihin