Pisaroina meressä – ilmastonmuutos ja merenpinnannousu

Pulloposti 8
Ulpu Leijala
Väitöskirjatutkija
Ilmatieteen laitos, Merentutkimus-yksikkö

Pisara kerrallaan kokonaisia vuoristojäätiköitä ja osia mannerjäätiköistä on jo valunut valtameriin lämmenneen ilmaston seurauksena. Kiihtyvällä tahdilla etenevä valtamerten pinnan kohoaminen on yksi merkittävimmistä uhkista maailman rannikkoalueilla, joissa on tiheän asutuksen lisäksi monenlaista infrastruktuuria sekä tärkeitä kulkuyhteyksiä. Keskiveden nousun lisäksi on varauduttava siihen, että tänä päivänä harvoin tapahtuvat poikkeuksellisen korkeat vedenkorkeudet tulevat ylittymään useammin tulevaisuudessa.

Ilmastonmuutos kohottaa valtamerten pintaa pääasiassa kahdesta syystä: jäätiköiden sulamisen seurauksena ja merten lämpölaajenemisen takia. Ensin mainittu lisää vesimäärää, jälkimmäinen kasvattaa meriveden tilavuutta. Mitä kauemmaksi tulevaisuuteen tarkastellaan, sitä merkittävämpi jäätiköiden sulamisen rooli valtamerten pinnan nousun aiheuttajana tulee olemaan.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change) tuoreimpien arvioiden mukaan (IPCC 2019; IPCC 2021) valtamerten pinta on noussut 1900-luvulta alkaen nopeammin kuin millään edeltävällä vuosisadalla viimeisten 3000 vuoden aikana. Kohoamistahti on tällä hetkellä noin 3-4 mm vuodessa, mikä on 2-3 kertainen tahti verrattuna merenpinnan nousutahtiin keskimäärin viime vuosisadalla. Kiihtyvää nousutahtia on ruokkinut viime vuosikymmeninä erityisesti Grönlannin ja Etelämantereen mannerjäätiköiden sulaminen, ja tämän lisäksi vuoristojäätiköiden häviäminen. Vuoteen 2100 mennessä valtamerten pinnan nousua on odotettavissa noin 28-101 cm. Suuri vaihteluväli pitkälle ulottuvissa projektioissa johtuu erityisesti epävarmuuksista päästöskenaarioissa sekä Etelämantereen sulamisprosesseissa, joiden ennustaminen on kimuranttia.

Valtamerten pinta ei nouse tasaisesti kuten vedenpinta kohoaa kylpyammetta täyttäessä. Alueellista jakautumista aiheuttavat jäätiköiden painovoimavaikutukset, tuulet, merivirrat, jokivirtaamat sekä maankuoren muutokset. Esimerkiksi Suomessa maankuori puskee edelleen ylöspäin jääkauden aikaisen puristuksen jäljiltä, mikä antaa suojaa merenpinnan nousulta varsinkin pohjoisosissa.

Arvioitaessa ilmastonmuutoksen vaikutusta Itämeren pinnan korkeuteen, on tärkeää ymmärtää merenpinnan korkeutta lähimerellämme ohjaavat tekijät. Itämerellä vedenkorkeus muuttuu pitkällä aikavälillä valtamerten pinnannousun, maankohoamisen sekä Tanskan salmien kautta tapahtuvan vedenvaihdon ohjaamana. Lyhyellä aikajänteellä Itämeren vedenkorkeutta ohjaavat erityisesti tuuli- ja ilmanpainevaihtelut sekä Itämeren ominaisheilahtelu. Vuorovesivaihtelut ovat Itämerellä melko pieniä.

Suomen merenpinnan korkeuden tulevaisuuden näkymä on varsin paikkakohtainen, lähinnä erisuuruisen maakohoamisen takia (Pellikka et al., 2018; Pellikka et al., 2022). Perämerellä on odotettavissa, että historiallisesti pitkään jatkunut keskiveden laskeva käytös jatkuu edelleen ja merenpinta vetäytyy alemmas 20–30 cm verran vuoteen 2100 mennessä. Selkämerellä keskiveden arvioidaan laskevan pohjoisosissa 15-20 cm, mutta Selkämeren eteläosassa ennakoidaan tapahtuvan pientä nousua vuoteen 2100 mennessä. Suomenlahdella skenaariokäyrän suunta on ylöspäin ja merenpinnan arvioidaan nousevan 20-30 cm tämän vuosisadan aikana. Edellä mainituissa lukemissa on huomioitu valtamerten pinnannousu, maankohoamisilmiö sekä Itämeren tuulisuusolosuhteiden muutokset.

Suomessa merenpinnan käytöksen arvioita hyödynnetään mm. määrittäessä rannikolle alimpia suositeltavia rakentamiskorkeuksia, tulvakarttojen pohjana, ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, sekä ydinvoimaloiden turvallisen toiminnan tukena.

Palaa otsikoihin