Paljon saa aikaan kielloilla ja rajoituksilla, mutta yksilötason vastuuta Itämerestä ei voi vältellä

Pulloposti 11
Stefan Holmström
Päätoimittaja
Loviisan Sanomat, Pyhtäänlehti

Vahva muisto lapsuudestani liittyy Hangon Tullirannan huimiin meduusamääriin. Tuntui, että meri oli täynnä niitä, että jokin oli vialla. Olinhan jo pienenä kuullut happosateista ja öljytankkerionnettomuuksia sekä jopa punkeista (niistä sanottiin tosin, että ne vaanivat rantaleppien oksilla). Merikotkienkin ahdingon tiesin. Ehkä meduusatkin olivat jokin ongelma tai oire?

Koulussa piirustustunnilla meille annettiin kerran tehtäväksi "ympäristö". En muista mitä piirsin, mutta meidän teokset pistettiin näytille pieneen galleriaan. Pääsin jopa paikallisradion Tomy Karlssonin haastateltavaksi. Tunsin, että tämä oli oikeasti tärkeä asia.

Ympäristöasiat jäivät kuitenkin abstrakteiksi. En ajatellut niitä, kun pääsin mukaan kaatopaikalle ja itsekin sain heittää erilaisia jätteitä suoraan isoon polttouuniin. Oli jännää! Paljon ongelmajätettä siihen hehkuvaan kitaan meni. Uunin alaosasta kaavittiin tuhkat ulos, käytännössä melkein suoraan pieneen merenlahteen. Lähellä oli myös jäteöljykuoppa, hiekkaan kaivettu. Yksi Hangonniemen hienoimmista rannoista sijaitsee vain nelisensataa metriä tuosta paikasta.

Itämeri on elämäni aikana aina ollut lähellä, useimmiten lyhyen kävelymatkan päässä kodistani. Tämä on varmaan muokannut ajatusmaailmaani. Kun suoritin varusmiespalvelustani Järvi-Suomessa, kaipasin ääretöntä ulappaa.

Olen elämäni aikana asunut kolmen sataman vieressä: Turun, Hangon ja Loviisan. Lapsena satama oli oivallinen (ja vaarallinen) leikkipaikka. Miten jännää olikaan leikkiä piilosta Neuvostoliittoon menossa olevien lumppupaalivuoristojen rotkoissa. Harvoin meidät häädettiin.

Meri on myös tuonut ruokaa pöytään. Kuka muistaa hullut turskavuodet? Hangon Gunnarinrannassa seisoo vieläkin satamassa töissä olleen ukkini rakentama fiskebutka. Lapsena olin "päivähoidossa" troolivarastossa: me kakarat puuhastelimme lattialla, kun mummini sekä muut naiset istuivat isossa ringissä ja korjasivat trooliverkkoja. Ukki oli kai ollut Suomen Kalastus Oy:n laivoilla, jopa Islannin vesillä. Visbystä piti joka reissulta tuoda saksalaista kukkaposliinia. Kuviot vaihtuivat vuosittain. Kalastajien vaimot kuulemma vertailivat, kuka olikaan sattunut saamaan ne kaikkein kauneimmat kupit ja lautaset.

Nyt ei tarvitse lähteä merten taa shoppailemaan, sen kun klikkaa tilauksen Alibabasta, Wishistä tai Temusta. Mikä näiden konttilaivatäyttäjien ympäristövaikutus mahtaakaan olla? Paljonko kaukomaailman tavaroita Itämerelle oikein saapuu? Entä mikä minun ympäristöosuuteni globaalikaupasta oikein mahtaa olla?

Nytkin voisin nähdä Itämeren, jos kiipeäisin katolle. Loviisan Valkon sataman äänet ja valot tuntuvat turvallisilta, sillä ne edustavat työtä ja elämää. Loviisan väylän syvennys löytyy hallituksen investointilistoilta, niin myös satamaan kulkevan rautatien parannustyöt.

Mikä minua sitten huolestuttaa? No, aika moni asia. Merikotkien ahdinko on vaihtunut haahkojen ahdinkoon. Yksi haaste hoidettiin, mutta se johtikin osittain toiseen. Laivojen jätevesien mereen laskeminen jatkuu, sitä on rajoitettu vain osittain  – puhumattakaan muista päästöistä. Levää on joskus aivan järjettömiä määriä. Merivesi taitaa kuitenkin olla kirkkaampaa, sen olen mielestäni itsekin voinut todistaa.

Somessa on hyvä keskustella ympäristöaiheista, kunhan valitsee asiallisimmat foorumit. Joskus kuitenkin yllätyn, kun joku reagoi tosi voimakkaasti postaukseeni. Kerran kerroin herkullisesta hauesta. Sain napakan kommentin: "myrkkykala!" En kuitenkaan usko, että terveyteni vaarannu, jos muutaman kerran vuodessa syön piparjuurihaukea.

En usko ehdottomiin ympäristöviisauksiin, sillä mikään asia ei ole mustavalkoinen. Ydin on mielestäni kuitenkin helppo: paljon voi tehdä ympäristön hyväksi kielloilla ja rajoituksilla, mutta yksilötasolla meidän pitäisi kaikkien vain kuluttaa vähemmän ja järkevämmin. Tehdään asiat hieman yksinkertaisemmin. Minun viimeisin isompi ostokseni ei tullut konttilaivalla, vaan se on käytetty e-jolla. Sillä ajattelin kesällä nauttia Itämerestä ja tutkailla sitä, miten se luonto oikein mahtaa voida. Meduusojakin olisi kiva nähdä.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin