Päivä sotilasnorppana

Pulloposti 94
Jari Mikkonen
Kenraaliluutnantti
Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö

Olen sotilasnorppa Sisu. Norpan päivä alkaa varhain – köllöttelen pesäkivellä marraskuun puolivälissä. Taivaalla loistaa Majavan kuu – kuu on siis mahdollisimman lähellä maata, se näyttää tosi suurelta. Meri loistaa kuun valossa komeana.

Yksinäinen Merivoimien valmiusalus lipuu hiljaa sotaväylää pitkin vierestäni. Onneksi vauhti on rauhallinen, enkä lennähdä aaltojen voimasta rantakiville. Näyttää miehistö olevan tilanteen tasalla, menevät muuten aika kapeasta välistä – ei siitä tuon kokoiset alukset normaalisti kuljekaan. No ”mertsut” osaavat hommansa ja pitävät huolta alueellisesta koskemattomuudestamme – ei pääse edes taisteludelfiini huomaamatta reviirilleni.

Sukellan Itämeren syvyyksiin ravinnon perään. Ohitan vanhan verkon – se on ollut siinä vuosia. Menetin serkkunorppani Kalervon vuosia sitten. Hän jäi jumiin juuri tuohon verkkoon ja hukkui. Voi sitä surun päivää! Nyt verkosta ei enää ole harmia, sillä sen havaitsee helposti, onhan se jo aika limainen ja lahonnutkin. Onneksi kalastajat pitävät nykyään paremmin huolta pyydyksistään – eivät ole niin vaarallisia, kuin lapsuudessani.

Kappas pohjassa on uusia värkkejä – ovatkohan nuo niitä ”vedenalaisia vehkeitä”? Kuulevat niillä kuulemma aika hyvin. Nyt on niin nälkä, että kuulevat varmasti mahani kurinankin. Hei, tuolla menee mehevä meriahven, saisinkohan sen kiinni? Otanpa pari terävää potkua, niin katsotaan. Maiskis – maistuupa ahven hyvältä! Ei ole enää sitä sinilevän outoa sivumakua. Loppukesästä ei oikein meinannut ruoka maistua, sen verran oli ylimääräisiä mausteita mukana. Toivottavasti saavat vedenpuhdistamot rakennettua kaikkiin rantavaltioihin, muuten tulee norpalle hankalat oltavat.

Tuolla menee taas tuo penteleen rahtialus. Se tyhjentää jätteensä aika useasti saman syvänteen kohdalla. Kappas taivaalla menee Rajavartiolaitoksen Dornier – niillä on varmaan jotain kummia kykyjä, havaitsevat nuo likavanat joka kerta. Nytkin pyörähtävät tuon paatin ympärillä – taitaa tulla törttöilijöille isot sakot – jes!

Onhan tämä Itämeri aika valtava. En ole vielä aikaisemmin uskaltautunut kansainväliselle merialueelle. Täällä onkin kaikenlaista kulkijaa, niin merellä kuin ilmassakin. Mitäs viivoja taivaalla nyt liikkuu? Taitaa olla venäläinen lento-osasto. Näyttää olevan tiedustelukone ja pari saattohävittäjää. Hetkinen - mitäs nyt tapahtuu? Ahaa – suomalaiset Hornetit kaartavat tunnistusasemaan. Ottavat kuulemma hienoja valokuvia – harmi, ettei niitä juurikaan näy missään. Vuonna 2016 oli lehdissäkin juttua ilmatilan loukkauksesta – tunnistuskuvakin julkaistiin. Silloin olivat kuvanneet tunkeutujan täysin pimeässä – melkoinen ammattitaidon osoitus! No, hyvinhän nuo tunnistettavat tällä kertaa näyttävät kansainvälisessä ilmatilassa pysyvän. Jatkavat matkaansa etelään, menevät varmaan taas sinne Kaliningradiin.

Löytyisiköhän tuolta syvemmältä suurempia kaloja. Nyt sukelletaan!

Mikäs valas tuolla köllöttää? Pitääpäs mennä lähempää katsomaan. Ei tuo mursukaan ole – hmm... Ihmeellinen uloke selässä ja voi valtava, minkä kokoinen – sinivalas? Ei – tuon täytyy olla sellainen sukellusvene, Hiisi-vaarini niistä kertoi. Enpä ole moista aiemmin nähnyt. Tämähän on ruotsalainen, näyttää olevan yhteinen harjoitus Suomen ja Ruotsin välillä. Niillä on kuulemma joku liittokunta – taitaa olla NATO nimeltään – mihin molemmat kuuluvat. Hienoa, ettei tarvitse olla enää yksin, yhdessä olemme vahvempia. Hyvä, että harjoittelevat ja samalla valvovat, ettei ylimääräisiä kulkureita pyöri ankkuri ulkona piuhoja pätkimässä.

Suomi on norpankin näkökulmasta vähän kuin saari. Jos haluaa lähteä katsomaan Calle-serkkua Ruotsiin tai Berit-tätiä Tanskaan, niin aikamoinen matka tulee taivaltaa. Minunkaan sukulaisista ei kovin moni ole niin pitkälle matkalle lähtenyt. Itämeri ja sen kautta kulkeva rahtiliikenne ovat kriittisiä Suomen ulkomaankaupalle ja huoltovarmuudelle. Häiriötilanteisiin pitää tietysti varautua ja pohtia vaihtoehtoisia kuljetusmuotoja ja reittejä, mutta kyllä laivareitit on auki saatava pidettyä.

Itämerestä on joskus käytetty nimitystä Rauhan meri. Sellainen se tietyllä tavalla on ollutkin, mutta kyllä tämä maailman meno on melkoista. Sotia käydään vähän joka puolella. Niiden heijastusvaikutukset näkyvät myös Itämeren alueella. Sotilaskoneita ja -aluksia on liikkunut paljon enemmän kuin aikaisempina vuosina. Harjoitustoiminta on lisääntynyt ja niihin liittyy suurien laivasto-osastojen operointia. Öljytankkereita ja rahtilaivojakin liikkuu paljon – kunhan ei vaan sattuisi mitään. Yhteen törmäys ja sen seurauksena öljyonnettomuus olisi aivan kamala katastrofi.

Katajaluodon suunnalta kuuluu aina välillä melkoinen jylinä. Ampuvat nytkin tykistöllä koeammuntoja – hyvä niin, niiden avulla saavat kehitettyä omaa kalustoa ja parannettua suorituskykyä.

Kohta tulee pesäkalliot näkyviin. Kappas, tuolla menee taas yksi taistelusukeltajien partio. Ne ovat melkoisen kovaa porukkaa – jaksavat uida ja sukeltaa melkein kuin me norpat. Niiden toimintaa on mukava tarkkailla ja aina välillä mennä sekaan. Muutaman kerran olen päässyt hyvin yllättämään.

Norppakin ymmärtää, että kansallinen puolustus on edelleen välttämätöntä hoitaa tinkimättömästi. Liittokunnan puolustus rakentuu jäsenmaiden kyvyistä. Toimimalla osana liittokuntaa pystymme yhdessä vakuuttamaan naapurimaamme omasta puolustuskyvystämme ja pelotteesta. Potentiaalinen vastustaja on saatava ymmärtämään, ettei hyökkäys kannata. Näin taataan rauhan säilyminen.

Toivottavasti saan jatkaa perheeni ja kavereideni kanssa rauhaisaa eloa ja kisailua meriahventen kanssa puhdistuvassa ja rauhallisessa Itämeressä. Pesäkivi on ainakin nyt rauhallinen. Pimeys laskeutuu ja minunkin aika vetäytyä yöpuulle.

 

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin