Nimby sisälläni ja tuulimyllyjen rivistö Lauttasaaren edustalla

Pulloposti 22
Jussi Kärki
Päätoimittaja
Talouselämä

Kotisaarellani Helsingissä tuuli on läsnä miltei aina. Lauttasaaren Kasinonranta on surffareiden suosikkipaikkoja pitkin vuotta. Rantakahvilassa lämpöisen viltin alla toukokuun viimassa herää kysymys, onko tätäkin tuulta mahdollista hyödyntää? Suljen silmäni ja kuvittelen: Voisiko horisontissa siintää rivi tuulivoimaloita?

Suomesta on tullut tuulivoiman kultamaa. Parin vuoden päästä täällä pyörii jo lähes 1300 tuulimyllyä. Energiateollisuuden arvion mukaan vuonna 2035 yli neljännes sähköstä tulee tuulesta. Heikommatkin tuuliolot riittävät, sillä tuulivoimalat nousevat entistä korkeammalle valtavine lapoineen - jopa satoihin metreihin.

Kun maallakin tuulee riittävästi, miksi mennä merelle. Merituulivoima on huomattavasti kalliimpaa rakentaa kuin maatuulivoima, joten se vaatisi jälleen veronmaksajien tukihanojen avaamista. Uudet maalle rakennettavat tuulihankkeet eivät enää tarvitse tukia - tosin vanha syöttötariffijärjestelmä raksuttaa vielä pitkään läpi 2020-luvun laskua kansalaisille. Vanhojen päätösten takia tuulivoimatukia maksettiin viime vuonna ennätykselliset 324 miljoonaa euroa.

Merituulivoimaa puolustaa ainakin yksi asia. Siellä syntyvä sähkö olisi lähellä rannikon suuria kaupunkeja, esimerkiksi pääkaupunkiseutua. Nyt tilanne on nurinkurinen: tuulivoima on pohjoisessa ja käyttäjät etelässä. Tämä tarkoittaa kantaverkkoyhtiö Fingridille historiansa suurinta työmaata, kun siirtolinjoja vedetään läpi metsäisen Suomen.

Euroopassa on jo suunnitteilla vihreän vedyn tuotantoa. Vetykaasu tehtäisiin paikan päällä merituulivoimaloissa ja kuljetettaisiin sieltä mantereelle esimerkiksi putkistoa pitkin. Saksassa ja Ranskassa - ja näiden isojen jäsenmaiden perässä - koko EU:ssa katse on siirtymässä maalta merituulivoimaan. Tukipolitiikalla hankkeet voidaan ohjata merelle, mutta sillä on hintalappunsa.

Teknologinen kehitys voi mullistaa esimerkiksi Ahvenanmaan energiahuollon, sillä saarimaakunta on pitkälti Ruotsin tuontisähkön varassa. Julkisuudessa on esitelty jo valtavia merituulipuistoja sekä vetytuotantoa.

Suomenlahden merituulirakentamisessa on yksi iso mutta…. ja se on Puolustusvoimat. Erityisesti Itä-Suomessa ja Suomenlahdella Puolustusvoimat on torpannut tuulivoimahakemuksia, koska ne häiritsevät tutkavalvontaa. On mahdollista, että tulevaisuudessa tutkia ja tuulimyllyjä kehitettäisiin sellaisiksi, jotka voisivat elää sulassa sovussa.

Pohjanlahdella tutkavalvonnan ongelmia ei niin paljon ole, mutta Itämeren pohjoisin osa on syvempi eli kalliimpi rakennuspaikka. Matala Suomenlahden saaristo sopisi paremmin merituulivoimaloille.

On aika palata lyhyen Itämeren kierroksen jälkeen Lauttasaareen ja Kasinonrannalle. Kun avaan silmäni rantakahvilan viltin alla joskus reilun kymmenen vuoden päästä, saatan hyvinkin nähdä kauempana tuulimyllyjen rivistön. Yhteiskunta ja liikenne sähköistyvät kiihtyvää tahtia, sillä päästöjä on painettava vauhdilla alas ja Suomi aikoo olla hiilineutraali ensi vuosikymmenen puolivälissä. Kunnianhimoinen tavoite vaatii kunnianhimoisia tekoja.

En suuresti kaipaa maisemaani tuulimyllyjä, mutta tarvitsen yhä enemmän kännykkääni, tietokonettani ja muita kodinkoneita, jotka puolestaan tarvitsevat sähköä. Nimby sisälläni saa luvan hiljentyä. Yritän pysyä hyvällä tuulella, vaikka kaunis maisemani kotisaareni edustalla muuttuisi.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin