Myrskypilviä sadan vuoden välein

Pulloposti 36
Mika Kalliomaa
Kenraalimajuri, rehtori
Maanpuolustuskorkeakoulu

Maamme kohtalot ja käänteet ovat olleet kytkettyinä Itämeren geostrategiseen asemaan läpi vuosisatojen. Vallitseva tuulensuunta Suomenlahdella on lounaasta, mutta turvallisuuspoliittiset tuulet, erityisesti myrskyt, ovat nousseet idästä.

Itämeren sotilasstrategista asemaa ja tilannetta on hallinnut Venäjän ja aiemmin Novgorodin tavoittelu päästä läntisille merille tämän Atlantin sokkeloisen vuonon läpi. Rantavaltioiden ja niiden liittoumien intressit ovat olleet sekä manneraluettaan puolustavia että kaupankäyntiä mahdollistavia merireittejä suojelevia. Kaikki Euroopassa riehuneet sodat ovat myös osoittaneet, että Itämeren alue liittyy aina myös muihin eurooppalaisiin strategisiin alueisiin ja kiistoihin niiden hallinnasta.

Käänteitä Itämeren turvallisuusympäristössä on ollut sadan vuoden välein. 1700-luvun alkuvuosina Venäjän laajenemispolitiikka näyttäytyi Pietarin kaupungin perustamisena Nevajoen suulle vuonna 1703. Suuren Pohjan sodan aikana Ruotsin merivoimat käytännössä tuhoutuivat Riianlahden taistelussa. Tästä oppineena Ruotsi panosti merkittävästi toimintaan Itämerellä. Lopputuloksena oli saaristolaivasto ja Suomen rannikon linnoittaminen, jonka kruununa Suomenlinnan rakentaminen vuodesta 1748 alkaen. Itämeren merimahtia Ruotsi koetteli menestyksekkäässä Ruotsinsalmen taistelussa vuosisadan lopulla.

Suomenlahdella valtikka siirtyi seuraavaksi sadaksi vuodeksi Venäjän laivastolle. 1800-luku alkoi Itämerellä Krimin sotaan kuuluneena Oolannin sotana, jossa Britannia ja Ranska yrittivät painostaa Venäjää katkaisemalla meriyhteydet tuhoten Suomen rannikon linnoituksia. Pariisin rauhansopimuksessa 1856 päätetiin muun muassa demilitarisoida Ahvenanmaa.

1900-luvun alkupuolella Venäjän romahtamisen jälkimainingeissa Kustaanmiekkaan nostettiin 12. toukokuuta 1918 Leijona-lippu ensin punapohjaisena valtiolippuna, mutta pian paikkansa otti nykyinen kielekkeinen leijonalippu. 1900-luvun alusta saakka Suomi on omilla aluevesillään vastannut suvereniteetistaan. Molemmissa maailmansodissa Itämeri oli taistelujen näyttämönä. Suomenlahdelle muun muassa arvioidaan lasketun yli 60 000 miinaa.

2000-luvun alussa Itämeren alueella oli seuraava käänne. Neuvostoliitto romahti edellisen vuosisadan lopulla. Itämeren alueen turvallisuuspoliittinen tilanne alun epävarmuuden jälkeen asemoitui uudelleen. Puola liittyi Natoon vuonna 1999 ja Baltian maat vuonna 2004. Käytännössä Nato laajeni Suomenlahden pohjukkaan. Vuonna 2023 Suomen ja toivottavasti pian Ruotsin liittyminen Natoon muuttaa lopullisesti Itämeren Naton sisämereksi.

Aika näyttää, miltä Itämeri näyttäytyy Naton sisämerenä. On selvää, että Venäjän ja Naton puolustuslinja merellä on siirtynyt Suursaaren edustalle kaikkien rantojen kuuluessa Naton jäsenmaille. Ainoan, sotilaallisesti merkittävän, poikkeuksen tähän tekee Kaliningrad, joka on erillinen eteen työnnetty pesäke Venäjällä ilman maayhteyttä.

Kaliningradin lisäksi strategisia alueita Itämeren altaassa ovat Tanskan salmet, Gotlanti, Ahvenanmaa ja Saarenmaan–Hiidenmaan alueet. Pohjanlahti ja pääsy sinne muodostavat Suomen huoltovarmuuden ja kriittisen logistiikan varmentamisen kannalta strategisen alueen. Huomionarvoista on, että viiden Nato-maan pääkaupungit ovat Itämeren rannikolla, joten niiden lähipuolustus alkaa aluevesirajoilta. Alueella on myös yhteiskuntien elintärkeää infrastruktuuria, kuten merikaapelit, satamat ja meriväylät.

Itämeri on kaikille rantavaltioille, myös Venäjälle, jatkossakin keskeinen kauppamerenkulun reitti. Merenkulun vapaus on sovittu kansainvälisin sopimuksin. Sodat ovat kuitenkin aina häirinneet, jopa lamauttaneet, meriliikennettä. Mustanmeren alue on Venäjän hyökkäyksen vuoksi muodostunut sotatoimialueeksi ja miinavaaralliseksi, mikä on käytännössä lopettanut vilkkaan kauppamerenkulun alueella. Erillisillä sopimuksilla ja toimilla viljakuljetukset saatiin kuitenkin käyntiin ja turvallisiksi. Mustanmeren tämän hetkisestä tilanteesta voidaan johtaa analogiaa siihen, mitä mahdollinen sota Itämerellä tarkoittaisi.

Ukrainan sodan loputtua ja turvallisuusympäristön vakiinnuttua näemme, millaiseksi uudenlaisessa tilanteessa yhteiselo Venäjän ja Nato-maiden välillä muodostuu.

Selvää on, että jatkossa koko Itämeren alueella tapahtuva Venäjän voimankäytöllä uhkaaminen, puhumattakaan sen käyttö, johtaisi välittömästi artikla neljän mukaisiin konsultaatioihin artikla viiden mukaisen yhteisen puolustuksen käynnistämiseksi. Kynnys kriisien alkamiselle näyttäisi siis kasvaneen, ja sitä kautta voidaan ajatella vakauden Itämeren alueella lisääntyneen Naton laajenemisen myötä. Tämän toteaa myös hallituksen puolustusselonteko lokakuulta 2021. Siinä mainitaan Naton läsnäolon olevan Itämeren aluetta vakauttava tekijä.

Myrskyn jälkeen on poutasää. Historia on osoittanut, että konfliktien jälkeen löydämme uuden suunnan ja haemme arjen toiminnan muodot uudelleen.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin