Muistoja Pärnusta

Pulloposti 9
Kari Lukka
Professori
Turun kauppakorkeakoulu

Ensimmäinen kosketukseni virolaiseen Pärnun kaupunkiin oli etäinen, mutta silti koskettava: Ultra Bran eräs kauneimmista kappaleista on nimeltään ”Pärnu” ja kuvaa pariskunnan syksyisiä tunnelmia lomamatkallaan sinne . Ehkäpä muistatkin näin alkavan laulun:

”Tämä on kylpyläkaupunki syksyllä
kastumme aina kun kävelemme keskustaan…”

En osannut silloin joskus 2000-luvun alussa kuvitella, kuinka monia kertoja olen myöhemmin tapaillun tuon Ultran Bran upean laulun sanoja paikan päällä ja miettinyt, miten osuvat ne ovatkaan:

”Nähtävyyksiä ei ole, mutta
taloista katsoo pyöreät ikkunat…”

Minun on ollut usein vaikea selittää rakkauttani Pärnuun, varsinkin niille, jotka eivät ole siellä koskaan käyneet. ”Mitä ihmeellistä siellä oikeastaan on, sehän on vain yksi kylpyläkaupunki, täynnä suomalaisia turisteja?” olen usein kuullut. Niinhän se onkin ja varsinaiset nähtävyydet ovat kortilla. Mutta kaupungissa on silti vaikka mitä: Tietenkin itse kuuluisa upea hiekkaranta, ne kylpylät, kaksi kilometriä pitkä aallonmurtaja, jonka kärkeen rakastavaisten on kuulemma hyvä mennä takaamaan, että rakkaus kestää. Mutta on myös laajat puistot, erinomainen pieni kauppatori ja kauppahalli (Suur-Sepa 18, hieman vaikeasti löydettävissä) sekä tietenkin monet ravintolat ja kahvilat, jotka ovat tunnelmaltaan ihan jotain muuta, kuin mihin me olemme Suomessa tottuneet:

”Ihmiset kantavat leivoslaatikoita
kahviloita on paljon, tuollakin uusi kohvik
muutaman päivän kuluttua myös meillä
on kantakohvik ja siellä kantapöytä…”

Itselleni kaupungin ’kantakohvikiksi’ on muodostunut pikkuhiljaa ”Piccadilly” aivan ydinkeskustassa, pienellä Pühavaimu-kadulla (numero 15). Siellä soi aina huipputasokas musiikki, kaksi pientä kahvilan huonetta ovat sopivan hipster-tyyliin kalustettuja ja sieltä saa monenlaisia kahvilatuotteita, aterioita ja myös drinkkejä. Tunnelma ei ole suomalainen, vaan hyvin keskieurooppalainen. Pitkän lomapäivän iltana sopiva paikka rauhoittua. Ja päivisin kahvilan terassi, eli pöydät kadun varrella, antavat mainion tilaisuuden seurata kaikessa rauhassa keskustan vilinää vaikkapa cappuccinon kera. Tämän kahvilan rinnalla pidän erityisen paljon myös ”Supelsaksad”-kahvilasta (Nikolai 32), jonka terassi on rauhallinen, aurinkoinen ja tasokas lounaspaikka, jos vain sää suosii.

Pärnussa minua viehättää erityisesti siellä edelleen jäljellä oleva autenttinen tunnelma, kunhan kävelee ihan pienen matkan pois aivan ydinkeskustasta, jonne moderni ’kehitys’ on, osin jo pelottavasti, jättämässä isoja jälkiään. Mutta vain puoli kilometriä kaupungin pääkatu Rüütliltä melkeinpä mihin suuntaan tahansa – mutta varsinkin kaakkoon - niin ollaan keskellä vanhaa virolaista puutalomaisemaa. Taloja on suloisen sikin sokin. Lähes kaikissa on kukoistava, joskin leppoisan sopivasti osin villiintymään jätetty puutarha omena- ja kirsikkapuineen, marjapensaineen, vihannesistutuksineen, kukkapenkkeineen ja puupinoineen. Vielä aivan hetki sitten lähes kaikille tärkeä omavaraisuus näkyy edelleen. Ja vähintäänkin pieni roso sallitaan Virossa eri tavoin kuin Suomessa, puhumattakaan Ruotsista. Kun kävelee vaikkapa Pärnun rantaan vievältä puistokatu Supeluselta kaakkoon pitkin Karusselli-, Aisa- tai Karja-katua, niin kokee rakennus- ja pihakulttuurisia elämyksiä toinen toisensa perään. 

Talojen monimuotoisuus on Pärnun – kuten niin monen muunkin Viron kaupungin – hauska erikoispiirre. Pärnussa on useita hienoja funkistaloja, mutta sellaisen vieressä voi toisaalta seistä lähes sortumassa oleva puutalo, jossa kuitenkin asutaan. Tällainen on näkymä paikoin esimerkiksi juuri Supelusella, jonka varrella sijaitsee Pärnun ehkäpä kaunein ja komein talo numerossa 21. Talo, jonka mysteeri olisi joskus hauska selvittää: Se on ollut monina vuosina ikään kuin tyhjillään, mutta toisaalta siellä toimi myös muutaman vuoden ajan italialaistyylinen ravintola erittäin hienoine ulkopihoineen. Miten tuollainen mielettömän upea talo voi seistä melkeinpä tyhjän panttina suurimman osan aikaa?

Pärnua on pitkään kutsuttu Viron kesäpääkaupungiksi. Mutta sillä on myös pitkä ja merkittävä asutushistoria, jonka katsotaan ulottuvan peräti 11 000 vuoden taakse. Pärnun Endla-teatterissa 23. helmikuuta 1918 annettiin Viron itsenäisyysjulistus, mikä kaupungissa muistetaan erityisen hyvin.

Pärnun kesästä on tullut minulle pikkuhiljaa aivan ’must’. Olen vuodesta 2007 käynyt siellä joka kesä, yhtä lukuun ottamatta. Haluan käydä kokemassa Uue kunsti muuseumin kesänäyttelyn, joka kulkee aina nimellä ”Mees ja naine”. Kyse on kokeilevasta taiteesta, kuvista erilaisissa muodoissa ja muista hyvin luovista installaatioista. Ja tämä kaikki vaatimattoman näköisessä, hyvin neuvostoaikaisessa (ja -kuntoisessa) rakennuksessa, joka ei todellakaan ole kauneudella pilattu. Sopii hyvin kuvaan, että se oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen paikallisen yksikön päämaja kaupungissa rautaesiripun romahtamiseen saakka vajaa 30 vuotta sitten. Vaikka tuo rakennus todellakin kaipaisi pikaista kunnostusta, niin toisaalta hiukan pelkään sen alkamista: Pystyykö varmaan hyvin vähän rahallisesti tuottava museo sen jälkeen enää toimimaan siellä? Mistä se voisi pahimmassa tapauksessa löytää uuden kodin? Pärnu ei olisi enää ihan sama kesä-Pärnu minulle, jos tuota upeaa näyttelyä ei sieltä mistään enää löytyisi.

Pärnun kesä on muutenkin mielenkiintoinen. Otsikolla ”Suveaaria” on monena kesänä esitetty hyvin kokeilevia teatteri- ja musiikkiesityksiä, usein erittäin hienoissa paikoissa. Yksi tällainen areena on ollut Pärnun keskustassa olevan vanhan koulun piha (Nikolai 26), jossa olen kokenut unohtumattomia elämyksiä myöhään illalla heinäkuisen valoisuuden hiljaa tummuessa yöksi. Eliisabeti Kirik, sekin Nikolain varrella, tarjoaa kesäisin hienoja pienimuotoisia klassisen musiikin erityksiä. Mutta tietenkin syksyllä on toisin:

”Purjehduskerhon hiljainen satama
rannalla tietenkään ei ole ketään.”

Näin päättyy Ultra Bran syksyinen ”Pärnu”. En ole koskaan itse ollut Pärnussa muulloin kuin kesällä, mutta kyllä joskus kesälläkin Pärnun hiekkaranta on tyhjä. Säästähän se on kiinni. Mutta useimmiten Pärnun ranta on täynnä ihmisiä ja elämää. Se on myös yksi kesäisen Pärnun urheilukeskuksista ja keskeinen laji on ehdottomasti rantalentopallo. Rannalla on tietenkin myös ravintoloita, baareja ja kahviloita, joista oma suosikkini on rauhallinen ”Ranna Kohvik”. Sen aurinkoisella, hieman rannan yläpuolella olevalla terassilla on mukava lukea kirjaa, katsella rannan elämää kahvin tai vaikkapa kylmän oluen kera. Paikan vakiona olevat varsin rohkeat varikset tuovat oman lisäsäväyksensä terassin tunnelmaan. Myös paikan seljanka-keittoon voi aina luottaa.

Nyt kun lentämisen rajoittaminen on suositeltavaa, kannattaa muistaa Pärnu yhtenä erinomaisena mahdollisuutena viettää rentoa, mutta haluttaessa myös tapahtumarikasta lomaa. Ja Pärnu on lähellä: vain kaksi tuntia Tallinnasta.

Palaa otsikoihin