Mongolit, keisarit ja putinismi

Pulloposti 69
Johannes Remy
Tuntiopettaja
Wilfrid Laurier University, Waterloo, Kanada

Venäjän käydessä laitonta sotaa Ukrainaa vastaan ja lietsoessa vihamielisyyttä kollektiivista länttä kohtaan, julkisessa keskustelussa esitetään historiallisia ajatuksia, jotka eivät kestä kriittistä asiaperusteista tarkastelua. Kauimmas historiaan yltävät tulkinnat, joissa Venäjän nykyinen fasistinen poliittinen järjestelmä juonnetaan mongolivallan ajasta 1240–1480. Venäjän väitetään pysyvästi omaksuneen mongoleilta rajattoman itsevaltiuden sekä patrimonialistisen käsityksen siitä, että koko maa on hallitsijan yksityistä omaisuutta. Nämä näkemykset ovat vailla todellisuuspohjaa. Mongolivaltakunnan kaanin valta ei näet ollut rajatonta itsevaltiutta, vaan valtakunnan poliittiseen järjestelmään kuului päätösten teko laajemmissa ylimystön kurultai-kokouksissa, jotka muun muassa valitsivat kaanin hallitsijasuvun keskuudesta. Silloinkin kun kurultai-kokous ei ollut koolla, kaanien odotettiin neuvottelevan päätöksistään ylimysten kanssa, joiden asema perustui heidän syntyperäänsä, ei kaanin nimitykseen. Koska mongolivaltakunnan poliittinen järjestelmä oli paremminkin aristokraattinen kuin itsevaltainen, selitystä Venäjän vahvan hallitsijavallan perinteeseen on etsittävä muualta kuin mongoleista.

Mongolit toki vaikuttivat Venäjän yhteiskuntaan monin eri tavoin. Mongolien vaikutusta Venäjään tutkineen amerikkalaisen historioitsija Donald Ostrowskin mukaan Venäjällä Pietari I:n hallituskauteen asti käytössä ollut ns. paikkajärjestelmä (mestnitšestvo) perustui mongolien klaanien arvojärjestystä koskeneisiin tapoihin. Paikkajärjestelmässä ketään ei voinut pakottaa palvelemaan tsaaria alhaisemmassa asemassa kuin hänen esi-isänsä oli palvellut eikä etenkään alhaisemmaksi arvioituun sukuun kuuluvan henkilön alaisuudessa. Jos Ostrowski on oikeassa, Venäjän itsevaltiutta kaikkein voimakkaimmin rajoittanut instituutio on peräisin mongoleilta. Pajareilla oli näet oikeus nostaa oikeusjuttu jopa itse tsaaria vastaan, jos heidän kunniaansa loukattiin sijoittamalla heidät paikkajärjestyksen määräämää huonommalle paikalle virkahierarkiassa tai juhlapöydässä. Tätä on tutkinut toinen amerikkalainen historioitsija Nancy Shields Kollman.

Toinen julkisuudessa usein esitettävä virheellinen historiallinen väite on Venäjän ja läntisen maailman välillä aina tai ainakin pitkän ajan vallinnut vihamielisyys. Tätä väitettä on toistellut etenkin Putin itse, mutta sitä on kuultu myös Suomessa. Mitään yleistä Venäjän ja lännen välistä historiallista ristiriitaa ei ole. Jos Osmanien valtakunta historiallisesti länteen kuulumattomana sekä valtakunnan sisäiset sodat kuten Puolan kapinat jätetään pois laskuista, Venäjä on Ranskan vallankumouksen jälkeen osallistunut kahteentoista eurooppalaiseen sotaan. Niistä vain kahdessa se on taistellut kokonaan ilman eurooppalaisia liittolaisia: Krimin sodassa 1853–1856 Osmanien valtakuntaa, Britanniaa, Ranskaa ja Sardiniaa vastaan sekä nyt Ukrainaa vastaan. Suomen sodassa 1808–1809 ja talvisodassa Venäjällä oli vahva läntinen liittolainen, ensimmäisessä tapauksessa Ranska ja toisessa Saksa, joka ei kuitenkaan aktiivisesti osallistunut sotimiseen. Kaikissa muissa kahdeksassa eurooppalaisessa sodassa Venäjällä on ollut yksi tai useampia läntisiä liittolaisia, jotka ovat aktiivisesti sotineet Venäjän puolella.

Palaa otsikoihin